Tyttö ja unelma

Mä en edes tiedä että miten kauan hevosen etsimisessä oli mennyt. Musta tuntui että mä olin kahlannut jokaisen mahdollisen ja mahdottomankin myyntipalstan lävitse etsiessäni itselleni hevosta. Lopulta mä olin löytänyt myynti-ilmoituksen amerikkalaisesta lämminveri ruunasta. En mä ehkä ollut ihan ajatellut että lämpöinen voisi olla sellainen hevonen josta tulisi mun uusi ratsuni, mutta luettuani Foolish Heart nimisen ruunan myynti-ilmoituksen jokin siinä vain kolahti sen verran että mä ajattelin ainakin käydä katsomassa ruunaa. Onneksi mitään pakkoa hevosen ostamiselle ei ollut ja mä tiesin että mä halusin löytää sellaisen hevosen, joka tuntui oikeasti oikealta, enkä vain jotain ensimäistä vastaan tullutta ”ihan kivaa”.

Viestiteltyäni vielä pari päivää Earlin myyjän kanssa, mulla oli sovittuna päivä ja aika jolloin mä kävisin ruunaa katsomassa. Koko sovitun päivän mun mahassani tuntui leijailevan sellainenkin perhosparvi että ei ollut edes todellista ja ajaessani kohti ruunan kotitallia, mä mietin miten ratsastamisesta tulisi mitään. Lopulta kuitenkin mä saavutin paikan jossa Earl asui ja onnekseni ruunan myyjä oli todella mukava ihminen jonka kanssa jutellessa mun jännitykseni tuntui helpottuvan koko ajan.

Tuo esitteli minulle ruunan joka nuokkui vielä tarhassaan, sekä kertoi sen urasta ja elämästä muutenkin sekä hieman myös syistä miksi Earl oli päätetty lopulta laittaa myyntiin. Yllätyksekseni, minulle tarjottiin ruunan riimua ja narua joiden kanssa lähdinkin tarpomaan tarhan poikki, jutellen pehmeällä äänellä ruunalle joka oli nostanut hieman päätään ja katsoi minua korvat hörössä. Yllätyksekseni Earl oikeastaan painoi päänsä riimuunsa ja sain näin ollen sen sille helposti päähän ja lopulta lukon kiinnitettyä ja suuntasimme ruunan kanssa portille. Tummanruunikko tuntui oikeastaan isolta koiralta kuin hevoselta eikä sillä ollut kiire minnekkään ja sain taluttaa sitä ihan rauhassa eteenpäin.

Tallissa sain jatkaa Earlin kanssa toimimista, samalla kun ruunan myyjä kertoili minulle hieman lisää tietoa ruunasta ja sen kouluttamisesta. Mitä pidemmälle Earlin varustamisessa etenin, sitä enemmän ruuna tuntui vievän sydäntäni. Noustuani ruunan selkään pienellä kentällä ja tuntiessani sen liikkeet allani, olin ihan varma että tässä oli hevoseni. Koeratsastuksen edetessä tuo tunne vain vahvistui ja laskeutuessani Earlin selästä, annoin myyjälle oman tarjoukseni ruunasta, joka hyväksyttiin samassa paikassa ja pitkä sekä kivinen hevosen etsintäni oli ohitse.

Joka kolmas ilta mä sain itseni kiinni selaamasta hevosmarkkinoita. Vuosien saatossa mulle oli muodostunut jonkinlainen kuva siitä, millaisen hevosen mä haluaisin, mutta vielä sitä täydellistä ei ollut löytynyt. Olinhan mä käynyt muutamaa kokeilemassakin, mutta sitä oikeaa kipinää ei ollut kenenkään kanssa sitten löytynyt, vaikka hyviä vaihtoehtoja kaikki olivatkin.

Toki se, että omaa hevosta ei ollut vielä löytynyt, merkitsi myös sitä, että mulla oli mahdollisuuksia säästää enemmän rahaa ja toivottavasti ostaa sellainen hevonen josta mä en ollut ikinä osannut edes haaveilla. Mä olin tehnyt hevosen hankintaa vähän kaikilta piilossa, koska en mä halunnut että kaikki alkaisivat kyselemään että miten homma oli menossa ja oliko mulla jo joku hevonen kiikarissa. Toki se johtui myös osin siitä, että mä en tiennyt millainen mun unelmien hevonen oli – tai siis ihan täydellisesti – joten senkin vuoksi hevosen etsintä piilossa oli järkevämmän tuntuista ja toisaalta eipä mulla ollut mitään kiirettä hankkia hevosta. Mulla oli monta mahtavaa ratsua alla jo nyt joten mä pärjäsin ihan hyvin siihen asti että se täydellinen ratsu löytyisi.