EV-II

Terrible Influence

VH26-012-0002

kuvien tekijänoikeudet (klikkaa isommiksi!)

Syntynyt	21.05.2021 - 4v (4v 21.05.2021)	Omistaja	Mikkel van Leeuwen VRL-10337
Rotu, Skp	Hollantilainen puoliverinen KWPN, tamma	Tuoja	Premlin
Säkäkorkeus	170cm	Painotus	Esteratsastus
Väri ja merkit	Ruunikko	Koulutus	80cm

Historia

Saanalta kysyttäessä Tertun nimi on ehkä omalla tavallaan sopiva. Vaikka rakkautensa menehtynyttä miestään kohtaan ei ollutkaan sammunut vuosista huolimatta, oli nainen ajoittain toivonut jotta Basti ei olisi asettanut Miskaan samanlaista kipinää ratsastamisen suhteen kuin mitä mies oli onnistunut. Kuitenkin kaikesta huolimatta Terttu oli samalla myös omanlaisensa linkki entisen miehensä sekä poikansa välillä.

Luonnekuvaus

Jos auringonvalon voisi asettaa hevosmuotoon olisi Terttu todennäköisesti oppikirjaesimerkki asiasta. Aamuisin talliin saapuessa yleensä kuulee ensimmäisenä innokkaan hörähdyksen, jonka alkulähde on helppo paikallistaa Tertun karsinaan. Varsinkin, kun tamma yleensä myös kurkistelee käytävälle ja on yleensä hyvinkin iloisella ilmeellä, oli kello sitten viisi aamulla tai kymmenen illalla. Iloisen ilmeensä lisäksi ruunikko tamma muistuttaa välillä ylikasvanutta koiraa, sillä Terttu seuraisi ihmistä vapaana, vaikka maailman tappiin eikä tamma varmaan tekisi pahaa kärpäsellekään. Kertoihan jokin tarina siitäkin, että eräs tallikissa ei olisi tehnyt maailman parasta päätöstä ja lopulta päätynyt tekemään pennut tamman karsinaan. Tokihan tämän tempun jälkeen tamman karsina oli tarkistettu joka ilta tällaisten yllätysten varalta.

Olihan tämä temppu nostanut Tertun pisteitä monenkin silmissä, vaikka silti maailmassa oli myös muutamia tyyppejä, joiden mielestä ruunikko oli ihan liian pehmeä ja lapanen hoitaa.

Kuten varmaan arvata saattaa, Tertun ollessa varustettuna sekä valmiina ratsuhommiin, ei ruunikosta saa yhtään sen hankalampaa tyyppiä. Ehkä vähän yllättäenkin ruunikosta piti tulla kouluratsu, jonka puolesta sen kanssa on tehty todella paljon töitä sileällä. Terttua on kehuttu hurjasti sen työmotivaatiosta sekä kauniista liikkeestä, joka on helppo saada esiin eikä tamman kanssa tarvitse paljoakaan tehdä.

Koulupainotteisemmasta koulutuksestaan huolimatta Tertun suonissa virtaa pitkän estehevoskasvatuksen veri ja tamma onkin päässyt väläyttelemään taitojaan myös esteradoilla. Tehtävä toisensa perään ruunikko hyppää oikeastaan kaiken mitä sen eteen on asetettu korvat höröllä sekä todella kauniilla tekniikalla. Vielä ei ole löytynyt mitään sellaista erikoisestettä, jota tamma olisi katsonut normaalia pidempään tai säikkynyt. Iloisen ja ihmisläheisen luonteensa puolesta Terttu myös luottaa helposti ratsastajaansa, jonka puolesta ruunikko pystyy siirtämään oman jännityksensä sivuun sekä luottamaan siihen että ratsastajansa ohjaa turvallisille reiteille.

Matkustajana ja kisapaikoilla kulkijana Tertun mutkattomuus ei muutu oikeastaan mihinkään. Ehkä enemmänkin ongelmaksi muodostuu tamman avoin sekä omalla tavallaan utelias luonne, jonka puolesta se haluaisi olla tunkemassa turpaansa, vaikka ja minne. Olivat ne sitten paikkoja, johon kannatti mennä haistelemaan tai sitten paikkoja mihin ei välttämättä kannattanutkaan turpaa työntää.

i. Totally Platonic kwpn rnk 171cm	ii. Tea Spiller kwpn rt 168cm	iii. Triggered kwpn rnk 170cm
		iie. Drama Llama kwpn m 169cm
	ie. Ladydoor kwpn mrnk 169cm	iei. Ladders Lad kwpn trnk 171cm
		iee. DP All or Nothing kwpn mrnk 167cm
e. Soft Launch kwpn vrnk 168cm	ei. Survived Hiatus kwpn rnk 169cm	eii. Take a Break kwpn vrnk 167cm
		eie. Ratched Ribena kwpn rnk 170cm
	ee. We're All Doomed kwpn rnk 168cm	eei. Whisk Away kwpn rnk 166cm
		eee. Owl Slide kwpn rnk 169cm

Keski-Eurooppa on tunnettu hevoskasvatuksestaan sekä esteratsastusmaailman tähdistä. Totally Platonic tai Tony kuten oria kotona kutsuttiin ei välttämättä ollut niitä ratsuja, joiden nimi tulisi löytymään FEIn listalta. Tonyn kanssa on kilpailtu pääasiassa kansallisella tasolla, vaikka ori onkin päässyt myös esittelemään taitojaan pariin kertaan kansainväliselläkin tasolla. Ruunikolla on tuloksia 130–140 tasoilta ja se on kisannut niin juniori- kuin senioriratsastajienkin kanssa.

Jos vauhtia ja näyttävyyttä kaipaa tulevaan ratsuunsa, on Tea Spiller todellakin hevonen jota kannattaa suunnitella jalostukseen. Rautias ori on rakenteeltaan todella kompakti ja hyppääjänä hyvinkin näyttävä. Kuitenkaan tyylinsä ei ole liian epäergonominen, vaan Spacessa yhdistyy hyvin tyyli ja tekniikka. Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kilpaileva ori on kerännyt nimelleen muutamiakin meriittejä iästään huolimatta.

Terryn, tai virallisemmin Triggeredin nähtyään monet joko ensimmäisenä mainitsevat orin ulkonäön tai sitten taidot. Ruunikkoa oria on siunattu valkoisilla merkeillä ja monilla onkin hankalaa ymmärtää, jotta orilla ei ole minkään maan kirjavuutta taustallaan. Kisaurallaan Terry on kiertänyt pääasiassa kansainvälisiä kilpailuja aina 150–160 tasolla ja onpa ori ottanut osaa näytösmallisesti myös pariin six bariin joissa ruunikko on ylittänyt jopa 170cm korkeuden.

Ehkä on omalla tavallaan surkuhupaisaakin, kuinka Latten, rekisterinimi ja historia kulkevat käsi kädessä. Mustan tamman nimestä oli käyty pitkää keskustelua, sillä monta hyvää vaihtoehtoa oli heitelty puolin ja toisin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta ja varsan nimeäminen päätettiin jättää siihen vaiheeseen, kun se olisi syntynyt. Varsan osattiin odottaa omaavan luonnetta, mutta ihan sellaista draamalaamamaista olemusta kukaan ei edes ajatellut. Vain muutaman päivän ikäisenä tamman nimeksi oli muodostunut Drama Llama ja ehkä nimi lopulta oli jonkinlainen enne, sillä helppoa ja mutkatonta elämä tamman kanssa ei ole ollut.

Ladydoor oli todellakin Tamma isolla T:llä. Jo maitovarsasta oli selvää, että Doraksi lyhentynyt tamma tulisi vaatimaan paljon eikä elämästä sen kanssa tulisi mitään ruusuilla tanssimista. Vaativuudestaan huolimatta Dora raivasi tiensä esteratsastusmaailman puheisiin - niin hyvässä kuin pahassakin - ja pysyi siellä vielä uransa loppumisenkin jälkeen. Parhaimmillaan tamman nimi on löytynyt kansainvälisten luokkien tuloslistan puolivälin paikkeilta, mutta hankalimpina hetkinä jopa kaikista helpoimmat luokat ovat tuntuneet maailman vaikeimmilta. Luonteensa sekä suoritusepävarmuutensa puolesta Doran astuttamista on pohdittu pitkään ja tamman orivalintoja on pohdittu hyvinkin pitkällisesti uusien dynamiittipötköjen välttämiseksi.

Jos keskieuroopalla sekä Irlannilla on jotain yhteistä, niin menestys hevosmaailmassa. Alankomaista Irlantiin lähtenyt ratsastajapariskunta oli ottanut mukaansa muutaman hevosen ja Larryn isän loukkaannuttua siten, jotta orin kisaura päätyi, haluttiin sen geenejä yrittää siirtää eteenpäin ja näin ollen keväisenä aamuna syntyikin tummanruunikko orivarsa, joka rekisteröitiin nimellä Ladders Lad. Jännityksestä huolimatta toiveet kävivät toteen ja orista tuli todella hieno ja menestyksekäs esteratsu.

Jos nimi voi olla enne niin Allien kohdalla tamman rekisterinimi on juuri sitä. All or Nothing kun oli teemana tamman elämässä useammankin kerran ja muutamaan kertaan tamman kasvattajilta jo kysyttiinkin eivätkö nuo oikeasti aio luovuttaa varsan kanssa. Kukaan ei ole paljastanut tarkkaa summaa, joka meni siihen, että Allie saatiin edes niin tyytyväiseksi kuin mitä tamma nykyelämässään oli. Kuitenkin DP tallin väki oli jo aikaa päättänyt, jotta varsan kanssa tehtäisiin kaikki mahdollinen ja vaikka mahdotonkin että sillä olisi minkäänlainen mahdollisuus elämään. Harmillisesti kisahaaveet saivat jäädä tamman kanssa, mutta sen sijaan siitä tuli todella hyvä emä muutamalle huolellisesti mietitylle varsalle.

Soft Launch on tamma, jonka kohdalla van Leeuwenin perheellä on paljon muistoja. Lalana tunnettu tamma oli pitkän ajan etsintä ja koska jo sen isänisä oli Bastianille tuttu miehen kisauran aikana. Vaikka tamman nimestä voisi ajatella sen olevan todella kiltti ja ruunamainen, oli Lala oikeastaan aika säpäkkäkin. Harmillisesti Bastian ei ikinä kerennyt aloittamaan yhteistä kisauraa vaaleanruunikon tamman kanssa ennen omaa onnettomuuttaan. Lala sai kuitenkin mahdollisuuden kilpailemiselle ja tammasta kuoriutuikin juuri sellainen ratsu kuin mitä sen tulevaisuudelta oli toivottukin.

Hidastus ei todellakaan ollut sana, jonka Survived Hiatus tunsi. Ori tuntui olevan vain tulta ja tappuraa eikä sen kanssa tarvinnut miettiä aikaluokissa pärjäämistä. Oikeastaan kun Hitchille etsittiin ratsastajaa yksi ensimmäisistä asiosta joita ilmoituksessa mainittiin oli se, jotta ratsastaja ei saisi pelätä vauhtia. Muutamakin eri ratsastaja vaihtoehto kerettiin kokeilemaan orille ennen kuin Juuri Oikea Ihminen löytyi. Tämän palasen loksahdettua kohdalle tulostasokin alkoi näyttämään juuri siltä ja Hitchin nimi löytyi monestikin tuloslistan TOP10:stä.

Take a Break oli hevonen jonka kanssa useampikin junioriratsastaja pääsi nousemaan esteratsastusmaailman tietoisuuteen sekä kirkkaimpaan kärkeen. Tonynä tunnettu ori kilpaili myös monien tunnettujen ratsastajien kanssa Bastian van leeuwenista aina muihin kansainvälisiin tähtiin. Kisa-areenoilla Tony oli varma suorittaja ja sillä oli todella upea estesilmä, minkä puolesta ori pystyi pelastamaan ratsastajiaan useista paikoista. Harmillisesti ori menetettiin vain kolmetoistavuotiaana onnettomuuden seurauksena.

Ratched Ribena oli tamma, joka aiheutti enemmän kuin reilusti harmaita hiuksia tiimille takanaan. Maitovarsana tamma pääsi nostamaan kaikkien toiveet ehkä vähän liiankin korkealle, ennen kuin alamäki alkoi ja seuraavien vuosien aikana usko, motivaatio kuin budjettikin oli koetuksella. Kuitenkin lopulta - vuosia suunnitellusta jäljessä - Rileynä tunnettu tamma päästiin vihdoin ja viimein ratsuttamaan sekä sen kisauraa aloittamaan. Kisa-areenoille päästessään tamma lunastikin kaikki ne odotukset, joita sitä kohtaan oli asetettu sekä päätyi vielä ylittämäänkin osan niistä.

Monta vuotta keski-Euroopan kisa-areenoja vei ratsukko jonka toisena osapuolena oli ruunikko tamma nimeltään We're All Doomed. Tallinimeltään huomattavasti arkisemmasti "Doris" oli hyvinkin kiltti ja ystävällinen tamma. Käytöksellään se onnistuikin enemmän kuin usein hämmentämään ihmisiä, mutta toisaalta samalla se myös voitti todella monet puolelleen. Kisa-areenoilla Doris ei ollutkaan mikään superstara, mutta siitä huolimatta monet varsinkin hollannin estetähdistä ovat saaneet tärkeää oppia kilpailemisesta ruunikon kanssa, sekä päässeet maistamaan menestystä.

Whisk Away oli aloittelevien kasvattajien riskinotto niin rahallisesti kuin myös yleisestikin. Ennen kuin orin emää edes astutettiin, oli tehty pitkä ja perusteellinen selvitystyö. Kuitenkin kun varsa lopulta syntyi ja kasvoi, pystyivät orin kasvattajat huokaisemaan helpotuksesta ainakin osin. Whiskyn kehittyessä lisää se alkoi vaikuttamaan juuri sellaiselta mistä oli haaveiltu ja kisa-areenoille päästessään ori tuntui lunastavan vieläkin täydellisemmin ne toiveet, joita sitä kohtaan oli asetettu.

Owl Slide ei pitänyt olla kilparatsu. Vaikka tammalla olikin hyvä ja laadukas sukutaulu, ei se jotenkin ollut ikinä tuntunut halukkaalta ratsuna. Jossain kohtaa Lindaksi kutsuttu tamma kuitenkin päädyttiin myymään siitostammaksi. Uudessa kodissaan tammaa kuitenkin päätettiin kokeilla ratsastaa ja pitkän selvitystyön jälkeen tammasta saatiinki joka toimi myös pienillä esteradoilla.

Jälkeläiset

00.00.0000 - o./t. ei jälkeläisiä - i. isän nimi - om. omistaja

01/2026

”Hey Saana” tuttu ääni tervehti minua linjan toisesta päästä. Vaikka emme olleetkaan enää niin läheisissä väleissä ex-anoppini kanssa, aina välillä Bastianin äiti kuitenkin soitti minulle. Puheenaiheemme olivat muuttuneet radikaalisti vuosien aikana, mutta olihan se ymmärrettävää, sillä menneen reilun vuosikymmenen aikana aviomieheni menetyksestä johtuvat haavat olivat ainakin jollain tasolla parantuneet. En tiennyt tulisinko ikinä täysin pääsemään eroon siitä faktasta, että elämäni rakkaus olisi lopullisesti poissa, saati sitten siitä miten olin elämäni rakkauden menettänyt.

Vaikka yhteydenpito oli varsinkin alkuun ollut todella kipeää ja hankalaa, olin yrittänyt pitää suhteeni ex-appivanhempiini hyvänä vain Miskan vuoksi. En myöskään pystynyt olemaan niin sydämmetön jotta olisin katkaissut poikamme välit isovanhempiinsa täysin, joten senkin puolesta olin pitänyt edes jonkinlaiset välit. Kuullessani syyn sille miksi sain tämän puhelun mä en voinut sanoa olevani yllättynyt tai edes vihainen, vaikka kaikesta huolimatta mä en ollutkaan kovin innoissani asiasta. Vaikka mä olisinkin toivonut Miskan valitsevan minkä tahansa muun reitin kuin tämän, mä yritin silti pitää omat tunteeni kurissa ja tukea poikaani parhaalla mahdollisella tavalla.

”Well that sounds… amazing” vastasin hieman epäröiden. Kyllähän mä osasin odottaa, jotta tämä luku tulisi eteen Miskan tarinassa siitäkin huolimatta, jotta mä salaa toivoin, jotta se olisi jäänyt kirjoittamatta…

”Hallo Mikkel! Ik heb goed nieuws.” isoäidin sanat kaikuivat puhelinlinjalla. En ollut kuullut isovanhemmistani pariin viikkoon, joten ehkä senkin puolesta olin osannut odottaa puhelua. Se, mitä isoäitini sanoi seuraavaksi, oli jotain mitä mä en ollut osannut odottaa kuulevani. Heillä olisi mulle hevonen. Se olisi juuri sellainen mistä mä olin haaveillut ja hevosella olisi vielä siteitä isään.

Mä en tiennyt oliko tamman nimi – Terrible Influence – ei välttämättä ollut täysin mun mieleen, mutta onneksi sain sentään päättää tamman tallinimen. Se, miten ruunikosta tammasta tuli Terttu, ei oikein auennut edes minulle mutta jostain syystä tuo nimi vain tuntui kaikista luonnollisemmalta. En mä tiennyt miten se tulisi Hollannissa istumaan ihmisten suihin, mutta salaa mä toivoin, jotta pian voisi tulla eteen se aika, jolloin Terttu pääsisi muuttamaan Suomeen ja mun luokseni.

Sitä odotellessa mä olin kuitenkin kiitollinen siitä, jotta isovanhempani olivat valmiita tekemään töitä nuoren tamman kanssa sen suhteen, jotta Terttu saataisiin valmisteltua estehevosten laatuarvosteluun tämän kuun lopulle. Samalla mä pääsisin näkemään oman hevoseni ensimmäistä kertaa, ja mä en malttanut odottaa tuota hetkeä.

Vaahterapolun kevätkilpailut

Mä olin kysynyt Josefinalta, josko Ruskamäen hevosautossa mahtuisi matkustamaan Vaahterapolulle kisaamaan, vaikka lähtisinkin kisareissulle ilman hevosta, sillä Terttu tulisi omalla kyydillään suoraan kisapaikalle. Totta puhuen mua oli jännittänyt kysyä isovanhemmiltani olisivatko he valmiita ajamaan Hollannista Suomeen asti tuomaan tammaani näihin kisoihin. Muutenkin nämä olisivat minun ja Tertun toiset yhteiset kilpailut, joten voisi hyvinkin olla, jotta isovanhempani olisivat yrittäneet puhua järkeä päähäni ja saada minut kisaamaan jossain keskieuroopassa sen sijaan että tamma tuotaisiin Suomeen joihinkin ratsastuskoulun pikkukisoihin. Kuitenkaan mitään soraääniä ei ollut kuulunut tämän ehdotuksen vuoksi, vaan molemmat isovanhemmistani olivat olleet valmiita lähtemään reissuun vuokseni.

Noustessani Ruskamäen pihassa hevosauton kyytiin tuntui se vähän oudolta ja siltä kuin olisin unohtanut, vaikka olin noin sataan kertaan tarkistanut, jotta minulla oli kisavaatteet, saappaat ja kypärä mukana. Matkan ensimmäinen puolituntia oli ollut ehkä vähän jännittynyttä ainakin omalta osaltani, mutta hiljalleen olin lämmennyt Joen huumorille ja loppumatka sujuikin oikeastaan ihan rauhallisesti. Tokikaan minulla ei ollut tänään yhtäkään luokkaa, joissa kilpailla, sillä omat starttini olisivat vasta seuraavana päivänä, kun esteet kilpailtaisiin. Kuitenkin Josefinalla olisi edessä koulustartti, joten sen puolesta matkaa kohti Vaahterapolkua oli tehty jo tänään. Oikeastaan olisi ehkä muutenkin hyvä, jotta saisin tottua kisapaikan tunnelmaan ennen kuin olisi aika varustaa Terttu ja nousta tamman selkään kokeilemaan miten meillä tulisi menemään näissä kisoissa.

Sunnuntain koittaessa mua ei ehkä jännittänyt niin paljoa kuin olisi voinut. En mä silti todellakaan ollut mikään täysin rauhallinen, vaan mä ehkä enemmänkin osasin peittää jännitykseni enemmän kuin hyvin. Ehkä mua helpotti myös se, että mulla oli isovanhempani apuna tarjoamassa minulle tietoa ja infoa Tertusta, sillä he kuitenkin näkivät tamman liikkumista paljon enemmän kuin mitä mä olin tamman selässä istunut ja sitä ratsastanut.

Meidän ensimmäinen ratamme oli 60cm korkeudella hypätty luokka, jossa oli meidän lisäksemme 23 muutakin ratsukkoa. Katsellessani lähtölistoja luokassa oli muutama tuttu nimi sillä ihan ymmärrettävästi myös Seppeleestä oli porukkaa lähdössä kisaamaan näissä kisoissa. Senkin puolesta mä toivoin, jotta me voitaisiin tehdä tammani kanssa edes jollain tasolla tasaiset suoritukset, sillä en todellakaan halunnut nolata itseäni muiden edessä. Tokikaan mulla ei ollut Tertun kanssa niin hyvät lähtökohdat lähteä kilpailemaan kuin mitä mulla olisi voinut olla Butterflyn kanssa, mutta mä yritin olla unohtamatta tuon faktan ja vain keskittyä siihen, että mä ratsastaisin tammaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Meidän lähtöpaikkamme oli tässä luokassa lähempänä loppua kuin alkua, sillä viidentenätoista starttaajana saimme odottaa hetken omaa vuoroamme. Totta puhuen en kyllä laittanut tätä pahakseni, sillä se tarkoitti sitä, jotta minulla oli vain enemmän aikaa totutella Terttuun ensin sileällä ja sen jälkeen verryttelyssä, kun meidät päästettiin sinne. Terttu oli mun onnekseni todella miellyttämisen haluinen tamma, joten hyvinkin nopeasti mulla oli oikeastaan kotoinen ja luottavainen olo sen selässä. Verryttelyssä otin vain muutaman hypyn ja näiden aikana yritin testata miten Terttu vastaisi, jos toisin sen huonosti esteelle tai yrittäisin saada tamman hyppäämään hieman liian kaukaa. Tamma hyppäsi kuitenkin kaikki hypyt todella hienosti ja mulla oli vain entistä parempi fiilis lähteä radalle.

Lähtömerkin saatuamme ja kääntäessäni Tertun ensimmäiselle esteelle yritin ratsastaa mahdollisimman tarkasti jokaisen askeleen ja tuoda tamman parhaalle mahdolliselle hyppypaikalle. Pariin kertaan Terttu todellakin pelasti minut radalla, sillä meinasin tuoda tamman täysin hullusta paikasta ja puskea sen hyppäämään sellaisesta paikasta mistä hyppy ei todellakaan tulisi onnistumaan. Aikaa mä en todellakaan ratsastanut tällä radalla, sillä mun ainut tavoite oli pitää jokainen puomi kannattimilla ja saada mahdollisimman tasainen rata alle. Meillä olisi kuitenkin vielä toinenkin rata alla ja mä en tiennyt miten Terttu tulisi jaksamaan tällaisen kisarupeaman, joten senkään puolesta mun ei tehnyt mieli käyttää nuoren tamman kaikkia paukkuja heti ensimmäisessä luokassa.

Maalilinjan ylitettyämme mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten meidän suorituksemme oli mennyt, mutta heti kun pääsimme pois kisa-areenalta mulle sanottiin, jotta meidän suorituksemme olisi ollut puhdas ja hyväksytty. Se, mikä mulle tuli yllärinä oli tieto siitä, että meidän ensimmäinen suorituksemme oli riittänyt viidennelle sijalle. Ihan me ei kuitenkaan onnistuttu varmistamaan ensimmäistä rusettiamme, mutta totta puhuen pelkästään puhdas ja hyväksytty suoritus oli paljon enemmän kuin mä olisin voinut ikinä edes toivoa.

80cm luokassa oli melkein sama osallistujamäärä kuin parikymmentä senttiä pienemmässä, mutta tässä luokassa starttasivat myös Joe ja Rasmus. Vaikka me olikin selvitty jo yhdestä luokasta Tertun kanssa, silti tämä luokka jännitti mua ihan erilaisella tavalla. Tämä oli kuitenkin itselleni tasonnosto sillä en ollut aiemmin kilpaillut tällä tasolla. Mua jännitti kanssa kisata Joea ja Rasmusta vastaan, sillä molemmat olivat kuitenkin kokeneita kilparatsastajia ja varsinkin Joe kisasi sellaisella tasolla, josta mä en uskaltanut ikinä edes haaveilla. Rasmusta vastaan ratsastaminen mua ei jännittänyt välttämättä kuitenkaan niin paljon, sillä mies oli kuitenkin hyvällä todennäköisyydellä nähnyt mun treenejä Butterflyn kanssa, joten toinen tiesi millainen mä olisin ratsastajana.

Odottaessamme lähtölupaa mä yritin kuitenkin vain keskittyä siihen, miten olin suunnitellut ratsastavani kohta edessämme aukeavan radan. Vihellyksen kuuluessa pyysin Tertun laukkaan ja lähdin ratsastamaan tammaani päättäväisesti kohti ensimmäistä estettä. Tamman korvat olivat tiukalla höröllä ja pysty jäi ensin allemme ja sitten taaksemme kevyesti. Rata ei kuitenkaan vielä ollut ohitse, joten ihan vielä ei voisi höllätä liikoja, vaan fokus pitäisi olla edelleen tekemisessä. Yhden kerran mä kuulin kuinka puomi kolahti hieman radan loppupuolella ja mä vain toivoin, jotta se pysyi kannattimillaan, sillä mä en välttämättä kuullut sen tumahtavan hiekalle. Se puomi, jonka kuulin lopulta kentän hiekalle tumahtavan oli radan ihan viimeisen pystyn yläpuomi.

En mä voinut siitä syyttää ketään muuta kuin itseäni, sillä olin ratsastanut Tertun huonosti tuolle esteelle mikä yhdistettynä tamman pieneen väsymiseen oli osana siihen, jotta puomi otti ilmalennon kannattimiltaan. Kokonaisuudessaan mä olin kuitenkin tyytyväinen rataan, sillä se oli ollut kaikesta huolimatta – ainakin mun mielestä – suhteellisen hyvää menoa, vaikka parissa kohtaa mä nyt olisinkin voinut ratsastaa paremmin ja pelastaa pari paikkaa. Neljän virhepisteen rata riitti meillä tänään sijoitukseen 12/23. Luokan puolivälin sijoitus oli oikeastaan just sellainen mihin me tänään Tertun kanssa pystyttiin, sillä tää oli kuitenkin meidän molempien ensimmäinen yhteinen 80cm startti ja mulle ylipäätään ensimmäinen tämän tason startti. Ehkä me olisi voitu muutama sekunti tai sekuntin sadasosa saada pois meidän ajastamme, jos mä olisin uskaltanut ratsastaa vähän reippaammin. Kuitenkaan meillä ei ollut tässä kohtaa mitään tarvetta lähteä ratsastamaan aikaa, kun tarkoitus oli ratsastaa vain rutiinia, joten tällainen suoritus oli meille just passeli ja samana aikaan loi uskoa siitä, jotta me mahdollisesti voitaisiin tulla pärjäämään Tertun kanssa, vaikka me asuttiinkin eri maissa ja joku muu pääasiallisesti treenasi tamman mulle.

Hoidettuani tamman sellaiseen kuntoon, jotta sen oli mahdollista lähteä tekemään matkaa takaisin Hollantiin, vaihdoin vielä muutaman sanan isovanhempieni kanssa ennen kuin tiemme erosivat ja lähdin etsimään muuta Ruskamäen porukkaa.

Zilverkroonin Koulukilpailut

Mä en nähnyt itseäni kouluratsastajana, mutta kyllähän mä ymmärsin, jotta sileän ratsastuksella oli iso osa myös esteratsastuksessa, vaikka sitä ei ehkä heti ajattelisikaan todeksi. Ehkä mä olin ilmoittanut meidät kisaamaan Zilverkroonille vain sen vuoksi, jotta me pystyttäisiin kartuttamaan vain enemmän yhteistä kisarutiinia Tertun kanssa. Tai sitten mä vain halusin haastaa itseäni osallistumalla sellaisen lajin kisoihin, jota mä en välttämättä kokenut omakseni. Niin tai näin, asiat olivat johtaneet siihen, että mä olin ostanut lentoliput taas kerran ja suunnannut isovanhempieni luokse.

Eihän meillä Tertun kanssa ollut todellakaan sellaisia varusteita millä me välttämättä mentäisiin uskottavasta kouluratsukosta, mutta toisaalta helppo C oli sellainen luokka jotta “fake it until you make it” oli ihan uskottava lausunto. Vaikka tehtävät eivät olleet mitään hurjan vaikeita, oli silti jossain kohtaa tuntunut ihan mahdottomalta ajatella, että mä pystyisin muistamaan kokonaista koulurataa millään tasolla. Tokihan kentän laidalla oli kirjaimet, joiden avulla mä voisin suunnistaa valkoisten aitojen sisällä, mutta siltikään mä en tuntenut oloani täysin varmaksi sen suhteen, jotta me voitaisiin selvitä tulevasta koettelemuksesta. Luokka ei ollut osallistujamäärältään mitenkään iso, mikä oli joko hyvä tai sitten huono asia. Kuitenkin mä yritin painaa sen ajatuksen johonkin pimeään nurkkaan ja vain keskittyä siihen, jotta saisin Tertun verryteltyä mahdollisimman hyvin.

Mulla ei ollut oikein mitään ajatusta siitä, millaisiin asioihin kannattaisi keskittyä kouluverkassa. Ehkä jonkinlainen pieni ajatus mulla oli siitä mitkä voisivat olla sellaisia asioita, joihin kannattaisi kiinnittää huomionsa, mutta täysin varma mä en todellakaan siitä ollut. Varmaankin olisi ollut järkevämpää kiinnittää huomiota tähän faktaan ennen kuin istui verryttelyareenalla, mutta tässä sitä oltiin itselleen kaivamassaan kuopassa miettimässä miten sieltä päästäisiin pois edes jonkinlaisella menestyksellä. Onneksi mulla oli Naatje apuna ja tukena näissä kisoissa, joten mä saatoin kysellä naiselta neuvoja siihen mihin mun kannattaisi keskittyä verrytellessäni, jotta me ehkä saatettaisiin päästä tuleva suorituksemme jonkinlaisella kunnialla lävitse.

Lopulta kuitenkin meidän valmistautumisaikamme oli ohitse ja minun oli aika ratsastaa Terttu valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tehtävä tehtävältä mä yritin keskittyä siihen, jotta olisin edes jollain tasolla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En mä todellakaan ollut luottavainen siihen, että meidän suorituksemme oli millään tasoa sellainen kuin tuon tulisi olla, mutta toisaalta mä en ainakaan ollut vielä kuullut pillin vihellystä tai mitään muutakaan sellaista merkkiä mikä voisi indikoida, jotta jotain meni väärin. Toisaalta mä en tiennyt olisinko muutenkin ollut vain ihan liian fokusoitunut meidän suoritukseemme, jotta olisin saattanut kuulla mitään mitä ympärillämme tapahtui. Viimeiseen tervehdykseemme ratsastettuamme mä olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, jotta me oli selvitty tästä radasta ja meidän ensimmäisestä koettelemuksestamme.

”Sehän näytti hyvältä. Mä otin teidän suorituksenne videolle niin saat katsoa sen jossain kohtaa lävitse, ja mä kerron sen jälkeen muutaman jutun mihin sun kannattaa kiinnittää huomiota treenatessa” Naatje kertoi minulle heti kun olin saanut ratsastettua tarpeeksi sivulle kisa-areenalta. 69,736 % ei tänään riittänyt ruusukesijoille, saati edes lähellekään niitä. Kuitenkin prosentit riittivät juuri ja juuri puolivälin yläpuolelle ja mun ja Tertun lopullinen sijoitus oli 6/13. Mä olin tyytyväinen tähän sijoitukseen ja tästä oli helppo jatkaa treenejä kohti seuraavia kisoja.

Friends Cup

Zilverkroonissa järjestettävä Friends cup oli seuraava kisa mun ja Tertun yhteisellä kisamatkalla. Me oli startattu neljä kertaa ennen tätä ja meidän tuloksemme oli ollut todella vaihtelevia. Tokikaan mä en odottanut, jotta me olisi pärjätty heti alusta alkaen, sillä meillä oli kuitenkin aika iso hidaste välillämme. Ehkä joskus me pääsisimme sijoituksille ja muutenkin voisimme saada tulostasomme sellaiselle mallille, jossa voisin ehkä jopa miettiä tasonnostoa. En tiennyt oliko mulla ja Tertulla ikinä mitään mahdollisuutta päästä Power Jumpiin tai mihinkään muuhunkaan suurkisaan, mutta mä en aikonut laittaa meille mitään paineita. Zilverkroonin kisat oli mulle ensimmäiset sellaiset, jossa samassa luokassa kisasi kahden eri lajin ratsukoita.

Mä yritin kuitenkin vain keskittyä meidän omaan tekemiseemme ja siihen jotta me voitaisiin saada yksi uusi tasainen suoritus alle. Vaikka mua edelleen jännittikin lähteä kilpailemaan Tertun kanssa, ei mua välttämättä jännittänyt enää ihan niin paljoa, sillä mä olin kuitenkin kerennyt jo kerryttämään jonkin verran kilometrejä tamman satulassa ja mulla oli hieman parempi ajatus siitä, miten se toimi. Ehkä mä kuitenkin silti vähän toivoin, jotta näissä kisoissa olisi ollut mukana edes 70cm luokka, josta me oltaisiin voitu käydä hakemassa vähän vauhtia tähän kisapäivään. Kuitenkaan näin ei ollut, joten meidän täytyisi vain yrittää parhaamme tässä luokassa.

Mun ja Tertun lähtöpaikka tässä luokassa oli viidentenä, joten en kerennyt seuraamaan kuin oikeastaan vain ensimmäisen ratsukon. Omaa vuoroamme odottaessa kisa-areenalla kertasin vielä kerran radan ja suunnitelmani sen ratsastamiseen. Norjalaisen Hanne Rostenin ja Agua Nuevan lopetettuaan oman suorituksensa, rapsutin Terttua vielä pikaisesti säältä ennen kuin tervehdin tuomaria ja lähdin rakentamaan laukkaa kohti ensimmäistä estettä. Tarkoituksena ei ollut vielä(kään) ratsastaa aikaa, mutta radan edetessä Terttu tuntui sen verran hyvältä, jotta parissa välissä päätin ottaa riskin ja kokeilla ratsastaa hieman kelloa vastaan. En mä kuitenkaan uskonut, jotta Terttu etenisi ihan sellaisella tavalla kuin tammalla olisi mahdollista, mutta siitäkin huolimatta mä sain edes pientä ajatusta siitä, millainen potentiaali tammalla olisi.

Enhän mä ollut varma siitä, miten meidän riskinottomme kannattaisi, mutta viimeisenkin esteen jäädessä taakse kaikki puomit olivat pysyneet kannattimilla ja me oli onnistuttu tekemään taas yksi puhdas rata. Tässä kohtaa meidän aikamme riitti yllättäen jopa voittoon, mutta meidän perässämme oli vielä 11 muutakin ratsukkoa, joten voisi olla enemmänkin kuin mahdollista jotta sijoituksemme tulisi tippumaan tuloslistalla alaspäin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lopulta meidän jälkeemme startannut Harrie Chapman oli ainut, joka kiilasi meidän edellemme ja me päästiin ensimmäistä kertaa yhteisellä urallamme palkintojenjakoon. Katsellessani tamman suitsiin kiinnitettyä vihreää ruusuketta en voinut ymmärtää, jotta me todellakin olimme onnistuneet nappaamaan ensimmäisen yhteisen rusettimme. Kunniakierroksella annoin Tertun venyttää askeltaan ja sallin meidän molempien nauttia tästä hetkestä, sillä saatoin olla enemmän kuin varma jotta menisi hyvä hetki ennen kuin olisimme seuraavan kerran tässä tilanteessa.

Esteratsastus (ERJ)

Sijoituksia 0/40, joista voittoja 0

00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0

Villit (Esteratsastus)

Sijoituksia 1/40, joista voittoja 0

18.04.2026 - Kutsu - 80cm - 2/16 0vp

00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0

Näyttelytulokset

00.00.0000 - Kutsu - PKK luokka - t: tuomari - tulos "Tuomarin kommentti"

VALMENNUKSET