Mikkel van Leeuwen

Kuvagalleria

Perustiedot

Nimi, lempinimi Mikkel van Leeuwen - Miska
Syntymäaika 17.06.2010 - 20v
Sukupuoli Mies
Vuokrahevonen / Oma hevonen Butterfly Flop / Terrible Influence
Työpaikka Kääntäjä evm
Päiväkirja

Luonnekuvaus

Hollantilaisen huippuesteratsastaja Bastian ”Basti” van Leeuwenin poika, ei kuitenkaan puhu hirveästi isästään, Basti menehtynyt Miskan ollessa viisi. Miskan äiti Suomalainen Saana van Leeuwen (os. Kerttula).

Miska on hiljainen ja hieman tutkailija, mutta liittyy kyllä keskusteluun tarvittaessa ja kertoo oman mielipiteensä. Ei tykkää puhua henkilökohtaisista asioista kovinkaan paljoa varsinkin jos puhe on perheestä.

Ensimmäisen kerran Miska on istunut satulassa vain muutaman viikon ikäisenä isänsä seurassa ja pojan kasvaessa hieman isomaksi on Miska aloittanut ratsastamaan isänsä jalanjäljissä. Jo ihan pienestä monet sanoivat että Miskan ratsastuksessa on jotain samaa, kuin mitä isänsä ratsastustyylissä oli ja jos tallilla on kilpailuilta tai valmennuksia, voi olla varma että Miska löytyy jossain vaiheessa kentän laidalta ja välillä pojan tunnistaakin siitä, että hän mutisee itsekseen hollanniksi.

Miskan tavoitteena on päästä ratsastamaan mahdollisimman paljon ja kehittymään niin hevosenhoitajana kuin myös ratsastajanakin ja poika haaveilee mahdollisuudesta saada hoitohevonen ollessaan hieman vanhempi sekä jossain kohtaa myös kilpailemisesta ja omasta hevosesta.

Hyvä tietää

* Esittäytyy monesti vain Miskana, ei kerro ristimänimeään
* Valmistunut ylioppilaaksi keväällä 2024 Pronssijoen lukiosta
* Miska on ikääntynyt realistisesti aina 10v (-20) asti jolloin miehen tarinassa tapahtui 7v aikahyppy. 20v (-25) alkaen Miska ikääntyy taas vuosittain.

Sukuselvitys

isä

Bastian van Leeuwen
K. 2015

ii.

Daan van Leeuwen
jtn. tietoa tähän

iii.

iiä.

Iä.

Noor van Leeuwen (os. )

iäi.

iää.

Äiti

Saana van Leeuwen (os. Kerttula)

äi.


jtn. tietoa tähän

äii.

äiä.

ää.


jtn. tietoa tähän

ääi.

äää.

Kisakalenteri

Llewllyn

04.11.2023 / Rithniemi Spooky Games / 60cm / 12/21 8vp 64.382 s
11.03.2024 / Rata Karolus / 60cm / 1/4 4vp
30.03.2024 / Pääsiäiskisat / 60cm / 14/17 8vp 66.827 s

Butterfly Flick/ Butterfly Flop

26.09.2025 / Seppele Cup / 50cm / 7/10 8 vp 66.311 s

Terrible Influence

Kouluratsastus: 2:0-0-0 v% 0 s% 0 Esteratsastus: 5:0-0-0 v% 0 s% 0 03.04.2026 / Fourlakes / 90cm / 16 vp 68.789 s
12.04.2026 / Vaahterapolku / 60cm / 5/24 0vp
12.04.2026 / Vaahterapolku / 80cm / 12/23 4vp
15.04.2026 / Zilverkroon / HeC / 6/13 69,736%
17.04.2026 / Zilverkroon / 80cm / 2/16 0vp
12.05.2026 / Zilverkroon - HeC / 13/13 52,821 %
10.06.2026 / Stall Sjöholma 80cm / 10/12 8vp

Ulkoasu © M Layouts