Harri saapui tänään viimein suomeen. Orin saamisessa takaisin tänne oli pieni työ, mutta viimein kaikki tarvittava oli tehty ja ori lastattu transporterin kyytiin ja se oli matkalla takaisin Suomeen.
En ole nähnyt oriani sen jälkeen kun se oli maitovarsa ja kun jouduimme tekemään päätöksen siitä, että se lähetettäisiin keski-Eurooppaan ensin kasvamaan ja sitten koulutettavaksi kun itse olin poissa pelistä. Tietenkinhän olisin halunnut kouluttaa Harrin itse, mutta koska aika ja energia meni omaan kuntoutumiseeni, ja siinä kunnossa missä itse olin, ei minulla ollut mitään mahdollisuutta kouluttaa nuorta varsaa. Onneksi kuitenkin tunsin ihmisiä, joilla oli kontakteja Eurooppaan ja näin ollen saatiin Harrille paras paikka lähteä kasvamaan ja kehittymään ensin nuoreksi hevoseksi ja siitä ratsuksi ja aina edelleen kilparatsuksi.
Pariin vuoteen en ollut halunnut kuullakkaan mitään Harrista, vaikka silti kaikki olivat vain sitkeästi kertoneet minulle orin kuulumisia. Katkeruuteni omaa tilannettani, sekä hevoseni tilannetta kohtaan oli koko ajan vaihteleva ja vaikka jokainen kerta sattuikin kun kuulin orini menestyksestä jonkun muun ratsastamana, jossain syvällä sisälläni olin silti tyytyväinen siitä, että Harri olisi osaavissa käsissä. Ehkä tästä olisi hyvä lähteä vihdoin ja viimein opettelemaan itse ratsastamaan omaa hevostaan vain kolme vuotta myöhässä…