• Etusivu
• Esittely
• Hevoset
• Toiminta

Info

Luokat

Osallistujat

Tulokset

    Luokka 1
    
    1. Riina Halkola (VRL-14824) - Happy Lavendel VH20-031-0006 (VaA)
Musiikkihaamuja? 
372 sanaa
Ravailen Leilan kanssa alkuverryttelyssä. Pian alkaisi meidän luokka ja kilpailemme toisina. Kaksi on hyvä numero, joten luulen, että toisena kilpaileminen voi olla hyvä juttu minulle ja mustalle ratsulleni. Vaikka keskityn verryttelemään Leilaa, kuuntelen myös kaiuttimista kuuluvia tiedotteita.
"Ennen luokan alkua soitamme hieman hermojenlievitysmusiikkia. Dynoro & Gigi D’Agostino - In My Mind", kuulutetaan ja mainittu musiikki alkaa soimaan. Silmäni leviävät järkytyksestä ja hidastan Leilan käyntiin. Musiikin pitäisi rentouttaa, mutta juuri tämä kappale aiheuttaa vatsankivistyksiä ja harmaita hiuksia minulle. Kun ensimmäistä kertaa kuulin tämän laulun, luulin, että tykkäisin siitä. Melkein tykkäsin, mutta puolentunnin jälkeen melkein hukuin avantoon. Seuraavalla kerralla kuulin In My Mindin radiosta ennen estevalmennusta Hotin kanssa. Tiputin vähintään yhden esteen joka hyppäyskerralla ja onnistuin tippumaan orin selästä. Nyt soi taas tämä epäonnen musiikki. En ymmärrä miten voi olla mahdollista, että jokin laulu aiheuttaa epäonnea. Ehkä se on vain epämiellyttävä sattuma. Vaivun ajatuksiini ja annan Leilan kävellä uraa pitkin. Ehkä, jos en kuule laulua, se ei vaikuta huonosti? Hengitän pari kertaa hitaasti sisään ja ulos. Ainakin Leila vaikuttaa rennolta itseltään, tamma kävelee ryhdikästä, mutta mukavaa käyntiä ja katselee välillä verrytteleviä lajitovereitaan. Juuri kun luulen, että en enää pysty kuuntelemaan laulua, se loppuu ja ensimmäinen ratsukko kuulutetaan radalle. Minun ja Leilan pitää valmistautua. Vilkaisen verryttelyalueen reunalla seisovia Oonaa ja Miljaa. Hekin osallistuvat kilpailuihin, mutta eri luokkaan kuin minä. Käännän katseeni takaisin uralle ja kerään ohjat. Annan Leilalle pohkeita, jolloin musta tamma siirtyy lennokkaaseen raviin. Ravailen Leilan kanssa uralla molempiin suuntiin, kun kuulen nimeni kovaäänisistä:
"Seuraavaksi radalle Riina Halkola ja Happy Lavendel. Valmistautuu..."
Hengitän tahallisen hitaasti, kun suuntaan Leilan radalle. Tavallisesti jännitys ei olisi näin kova. Ehkä musiikin rytmi aiheuttaa minussa turhaa adrenaliinintuotantoa. Ratsuni pysähtyy kiltisti, tasajaloin, joten teen alkutervehdyksen. Tuomari antaa merkin. On siis aika aloittaa. Musta tottelee hyvin herkkiä apuja ja tuntuu olevan oikein hakeutuneen kuolaimelle. Ainakin Leila pistää kaiken peliin, musiikki ei siis vaikuttanut ratsuuni. Kun ensimmäinen laukkakin sujuu hyvin, pystyn rentoutumaan. Vielä vähän laukkaa ja pysähdys lopputervehdyksineen. Käännän hienosti laukkaavan Leilan loppusuoralle. Tamma säikähtää jotain olematonta nurkassa ja tekee äkkipysähdyksen. Musta steppailee paikoillaan. Ainakaan en tippunut. Suoristaudun ja rauhoitan Leilan. Sitten pyydän sen kävelemään pari askelta, ennen kuin pysäytän tamman lopputervehdystä varten. Hieman pettyneenä suuntaan ulos radalta. Ainakaan mitään vakavaa ei tapahtunut, hevonen on arvaamaton eläin. Ehkäpä pieni säikähtäminen ei vaikuta niin paljon.
Kommentti: Siis tässä tarinassa on ihan käsin kosketeltavissa semmoinen huono fiilis ja ahdistus mikä musiikista aiheutuu ja tätä lukiessakin tuli vähän sellainen puristava ja inhottava fiilis.

2. Bastian Kelsen (VRL-13369) - Regina VH20-298-0001 (VaA)
Myöhäisen elokuvaillan seurauksena oli vaikea pysyä skarppina kilpailupäivänä. Regina nautti viileästi karsinasta paikasta ja yritin pysyä hereillä energiajuoman voimalla. Asiaa ei helpottanut se, että mustanruunikko tamma potkaisi täysinäisen pullon nurin.
“Tämä ei lupaa hyvää”, huokaisin ja pyysin kisa-avustajaa Juliaa laittamaan Reginan lämmittelykuntoon, kun lähtisin hakemaan uutta tölkkiä kahviosta.
Kaviossa oli ihanan viileä. Ihmiset seurasivat kilpailuita terassilta ja nauttivat huurteisia juomia. Päätin liittyä seuraan kuuntelemaan Antti Tuiskun hittikappaletta. Ratsukolla oli rytmi veressä ja suorituksen viimeisteli täydellinen pysähdys kappaleen viimeiseen tavuun. Hysteeristen taputusten saattelemana ratsukko poistuu radalta ja pienen hiljaisen tauon seasta pystyi hahmottamaan musiikin muutoksen.
Suomipopista hypättiin klassiseen huminaan ja kappale oli harvinaisen tuttu. Vilunväreet lävistivät kehon kauttaaltaan, kun Edith Piafin ääni kaikui kaiuttimista. Seurasin radalle saapuvaa ratsukkoa, joka tanssahteli musiikin tahdissa. Kaviot tuskin osuivat kentän haalean hiekkaan, vaan ratsukko suorastaan leijui ilmassa.
“Olenko unessa”, tuhahdin ääneen eikä katsojat välittäneet minusta. Elokuvassa tässä kohtaa kuuluisi herätä alitajunnan paaluista takaisin maan kamaralle. Vilkaisin rannekelloa ja hyvä ettei juoma läikkynyt syliin. Puoli kaksi, kohta olisi minun ja Reginan aika esiintyä. Onneksi Julia käveli kentän läheisyydessä suurikokoisen tamman kanssa.
“Abbitten”, lähdin suunnistamaan tiheässä väkijoukossa kohti ratsuani. Julia seurasi lumoutuneena tanssivaa ratsukkoa. Kiristin vyötä ja loikkasin selkään, että pieni nainen havahtui hereille. Kauaa en ehtinyt Reginaa lämmitellä, mutta heräsin tähän päivään uudestaan ja oli vahva tunne, että tänään rata sujuisi odotettua paremmin.

Kommentti: Tässä on kiva kisatunnelma ja vaikka valmistautuminen ei ehkä suju sillä toivotulla tavalla, löytyy silti lopulta semmoinen oma hyvä fiilis ja positiivinen tunnelma suoritukseen.

Luokka 2
Luokka 2
1. Rosita Degerlund (VRL-02753) - Hachim VH20-277-0002 (heB)

"Laita takki päälle", sisareni kuiskasi silmät pyöreinä ja ojensi ympärilleen vilkuillen kilpatakkiani minua kohti.


Katsoin häntä niin kuin hulluja nyt tavataan katsoa. Lämmintä oli noin miljoona astetta, eikä musta hengittämätön kilpatakki auttaisi siihen kyllä ollenkaan. Sitä paitsi hevosemme Hasse oli melkein valkoinen ja viimeistelin sen karvan kiiltoa vielä ennen lämmittelyä. Sen karvat oikein loistaisivat mustassa takissa. Rosita Degerlund on epäsiisti, niin ne karvat sanoisivat katsojille loistaessaan mustasta takista. Rosita Degerlund ratsastaa karvaisessa ja nukkaisessa kirpparitakissa, kun on pelkkä siivooja, eikä varmaan osta edes hevoselleen kunnon ruokaa.


"Mä hikoilen niinku sika ihan tällä topillakin. Haluatko sä nähdä mun kainalot ja tissinaluset?" kysyin Ramonalta, joka katsoi heti hermostuneesti ympärilleen, ettei vain kukaan kuulisi aikuisen ihmisen sanovan tissi.
"Mä näen sun tissit kokonaisuudessaan jo nyt, kiitos vain", hän supatti hädissään. "Laita joku vaate päälle. Tässä -- tää on väljä, kato, ei ole kuuma puuvillapaidassa!"
"Mä en laita sun miehen haisevaa paitaa."
"Et sä voi ainakaan ratsastaa noin vähissä vaatteissa!"
"Mitkä säännöt niin edes sanoo?"
"Kouluratsastuksen säännöt! Pitää olla siististi pukeutunut."


Hikoilutti entistä enemmän heti, kun oli alkanut ärsyttää. Hevosta ei ärsyttänyt, vaan se torkkui ja maiskutti välillä huuliaan. Se oli kuin auringossa lämmittelevä sisilisko. Taputin Hassen vaaleaa kaulaa ja ojensin kättäni Ramonaa kohti. Hän yritti laskea kilpatakkini siihen, mutta kun väistin sitä ja ravistin kättäni vaativammin, hän huokaisi ja rutisti takkini ja miehensä ällöttävän puuvillapaidan polviensa väliin ja riisuutui nahkatakistaan. Se ei ollut sen viileämpi kuin kisatakki, mutta karvat eivät tarttuneet siihen. Ihmettelin, miten Ramona ei saanut lämpöhalvausta, kun käytti nahkatakin lisäksi kesäkuumallakin pitkää paksua hametta ja mustaa röijyä. Ja piti vielä pitkiä mustia hiuksiaan auki estämässä tuulenvireenkin pääsyn niskaansa. 


"Muillakin tytöillä on toppeja", huomautin vielä Ramonalle ennen kuin jatkoin auringosta nauttivan ja melkein nukkuvan Hassen sivelyä kangaspalalla. "Enkä mä kulje kuitenkaan täällä tai ylipäätään missään sellaisissa shortseissa, että puoli pakaraa näkyy."
"Niin, niin", Ramona myönteli hiljaa ja laski kisatakkini Hassen harjasangon päälle huolellisesti niin, että vain Holgerin oksettava puuvillapaita koski maahan ja suojasi takkiani likaantumiselta. "Tytöillä", hän jatkoi nyhtäen itselleenkin pakin reunasta kangaspalan Hassen kiillottamista varten. 


Kun minä sain varmaan palovammoja Ramonan nahkatakin läpi, hänen kasvonsa eivät edes punoittaneet, vaikka aurinko paistoi hänen kasvoihinsa ja paksuun mustaan pukuunsa. Ramonan täydellinen iho ei hionnut pisaraakaan, kun hän nosti Hassen selkään satulan ja samalla kyydillä nakkasi minulle sen suitset sen selän ylitse. Näin satuloidun ja suitsitun Hassen venyttelevän itseään tyytyväisesti kuin kissa auringossa, kun pujahdin sivuovesta traileriin vaihtamaan vallkoisen paidan toppini tilalle. Ramona kallisti kasvojaan kohti aurinkoa silmät suljettuina ja rapsutteli Hassen niskaa sen näköisenä kuin olisi ollut rannalla kevyessä ja vilpoisessa kesämekossa, eikä paarmaisella tallipihalla tasan kaksitoista kiloa hamekangasta yllään. Huomasin kyllä hänen vetävän katseita puoleensa toppiin pukeutuneilta tytöiltä. Ramonastahan näkyi ihoa vain ranteista alaspäin ja kaulasta ylöspäin. Vaikka saattoivat he katsoa senkin takia, ettei meillä ole ikinä historiassa ollut hyvä maine missään pohjalaiskunnassa.


"Sä näytät prinssiltä", Ramona hymyili, kun tulin ulos trailerista kisatakkiani nykien. 
Hymyilin hänelle mielissäni, vaikka hän tarkoittikin kehunsa samaan aikaan loukkaukseksi, sillä hänestä en ollut tarpeeksi lady.
"Ainakin mä oon kuuma", vastasin hiljaa ja vihjailevasti, mutta nostin sitten nutturaani näyttääkseni hikisen niskani ja sain hänet naurahtamaan.
"No. Yksi rata vain. Sitten mennään kotia ja omalla pihalla saat taas kulkea tissit näkyvissä niin paljon kun jaksat."
"Ramona. Muillakin on toppi. Kenelläkään ei ole tommosta kun sulla. Miten sä et pyörry?"
"Mä kalvehdin", Ramona sanoi olkiaan kohauttaen. "Hassekin nauttii kun on lämmin."
"Niin nauttii. Melkein harmittaa nousta sen selkään ja vaatia siltä mitään tämmösenä päivänä."
"Kato nyt mikä alahuuli..."
"Älä löllötä hevosen alahuulta. Mene varjoon. Toivota mulle onnea kisaan."
"Onnea kisaan Rosita. Onnea kisaan Hasse hirmuinen Äippä ja Holge katsoo teitä koko aika tarkasti."
"Mä olen sen äiti."
"Mä kans olen sen äiti."
"Kunhan mikään Holger ei ole sen isä..."
"Rosita!"

Kommentti: Tätä lukiessa ei voi tulla ku hyvä fiilis, koska tollainen pieni nahistelu on niin tutun oloista ja toisaalta ehkä just sellainen on myös hyvä tapa kääntää ajatukset pois kuumasta ja hikisestä kelistä kun kaikki vain hikoaa ja olo on ällöttävä koko ajan.

2. Milja Lahtinen (VRL-14824) - Lumeton Omena VH20-018-0377 (HeB) 
Tuskallinen kuumuus
468 sanaa
"Miten täällä voi yhtäkkiä olla näin kuuma?" valitan vasta radalta tulleelle Riinalle kiristäessäni Inamin satulavyötä. Ystävättäreni vain kohauttaa olkiaan. Häntä taitaa harmittaa Leilan pieni välikohtaus, jonka tamma järjesti ratsukon suorituksen loppupuolella. En osaa oikein sanoa mitään, joten hoidamme hevosia hiljaisuuden vallitessa. Sisareni Oona on radalla Rockin kanssa, mutta minun ja Inamin vuoro on viimeisten joukossa. Aluksi olin iloinen, mutta nyt tieto tuntuu tuskastuttavalta. Aurinko on tullut esiin pilven takaa ja porottaa täydellä voimalla niskaan. Edes valkoinen t-paita ja ratsastushousut ei auta kuumuuden leivittämisessä. Vilkaisen mustaa Leilaa, jota Riina harjaa. Sillä on varmasti tukala olo. Tarkistan vielä kerran ruunikon Inamin varusteet. Toivottavasti tamma pärjää hyvin tästä kuumuudesta huolimatta. Päätän hakea trailerista pari ämpäriä ja juottaa hevoset. Menen siis traileriin hakemaan ämpäreitä ja nautin hetkellisestä varjosta täysin siemauksin. Täytän ämpärit trailerin kyljessä olevasta hanasta. Kannan piripintaan täytetyt ämpärit hevosten luokse. Inami ja Leila alkavat heti juomaan vettä ja Riina vilkaisee minua kiitollisena.
"Voi, entä Rock? Se varmasti paahtuu radalla", huokaisen ja käännyn ympäri.
"Mä voin hakea sille vettä, keskity sä nyt sun tulevaan kisasuoritukseen", Riina tarjoutuu hymyillen ja katoaa traileriin.
"Kiitos!" huhuilen naisen perään ja käännyn takaisin ottaakseni päitset pois Inamin kaulalta. Tamma on kerennyt juoda jo puolet vedestä, mutta odottelen rauhassa, että se saa ämpärin tyhjäksi. Leila on hitaampi ja maltillisempi juoja ja nauran tamman ilmeelle, kun se huomaa Inamin tyhjän ämpärin. Juuri silloin Riina tulee takaisin ja huomaa hänkin Leilan ilmeen. Siitä repeää iloinen nauru ja kuin nauruun liittyen, Inami hirnahtaa tyytyväisen oloisena. Hymyillen otan päitset pois ja sormeni osuu metalliosaan.
"Auts! Kuin saunassa. Kokeile Riina", tuhahdan ja tyrkytän päitsiä ystävättärelleni. Riina pudistaa päätään muka kauhuissaan.
"Jätän välii, kiitti vain. Ihana tää kuumuus hei. Haluukko vettä enne suoritusta?" Riina vastaa hirvittävän kuuloisella puhekielellä, joka ei istu lainkaan naisen suuhun.
"Lopeta. Ja voisin kyllä kiitos ottaa", virnistän ja katson, kun Riina katoaa trailerin varjoihin. Hän pudistaa päätään, mutta hänen kasvoillaan on vino hymy. Satun vilkaisemaan Inamia ja Leilaa ja tajuan, että Inami seistä nököttää paikoillaan, mutta se ei ole kiinni missään. Nopeasti ja nolona nappaan sen ohjista kiinni, kun punanaamainen Oona saapuu paikalle hikisen Rockin selässä.
"Huhhuh, se oli tuskastuttavaa! Onnea koetukseen Mili, sulla ainaski on kiltti ratsu, joka ei teutaroi vastaan joka toisella askeleella", Oona huokaisee ja virnistää. Rock painaa päänsä vesiämpäriin ja täten repii ohjat Oonan käsistä. 
"Niimpäkai Omppuseni", vastaan virnistykseen samalla mitalla. Samassa Riina tulee ja kuin nainen olisi arvannut Oonan saapuvan, hänellä on kolme juomapulloa mukanaan. Hän tuo ne meille ja alkaa juomaan omastaan.
"Noh, miten meni?" Riina kysyy väsyneeltä Oonalta, joka ei jaksa laskeutua Rockin selästä.
"Ihan hyvin kai", Oona vastaa. Tuhahdan ja vilkaisen taivaalle. Edelleenkään ei pilven hattaraakaan näkyvissä.
"Noh, mun pitänee lähtä verryttelemään. Hei sitten!" sanon ja lähden taluttamaan Inamia kohti verryttelyaluetta. Kuulen Riinan ja Oonan väsyneet onnen- ja selviytymistoivotukset. Toivottavasti en saa lämpöhalvausta ja toivottavasti Inami olisi oikein extrahyvänä, kuumuudesta huolimatta.

Kommentti: Siis mua ei oo niin tehty hellekeleille ja voin vain kuvitella miten tuskallista sellaisessa kelissä on kilpailla ja varsinkin vielä miten tukalaa se on mustalle hevoselle...

Luokka 3
1. Bastian Kelsen (VRL-13369) - Oldfinion Wolle Nelia VH18-013-0058 (GP)
Väkisin alkoi olla kiire, kun uskollinen kisa-avustaja Julia oli saanut pahan heinänuhan. Onneksi Wolne oli valmiiksi sisällä nauttimassa viileydestä, sillä tamma inhosi olla hellekeleillä ulkona. Tamma hörisi ystävälliseen sävyyn ja huomasin kaksi herrasmiestä norkoilemassa tamman karsinan luona.
“Herrat?”, kysyin varovaisesti ja kaksikko säpsähti kuultuaan ääneni. Nuori mies katseli minua kuin olisi julkkiksen nähnyt.
“Olen José. Tarvitsetko apua? Vuorosi alkaa pian”, hämmentyneenä katsoin nuorta kulmat kurtussa. Omalla tapaa ihailtavaa, että hän oli tutkinut starttilistoja ja lähtenyt etsimään hevosta suuresta tallikompleksista.
“Voisit hakea tammalle vettä ja laittaa kauhallisen melassia sekaan”, oli ensimmäinen asia, joka mieleen juolahti auttamisen suhteen. Poikien toiminta alkoi epäilyttämään. Jos olisin jättänyt heidät tamman kanssa, olisiko Wolnelle ilmestynyt pinkit jouhet tai jouhet lähtenyt kokonaan. Pudistin päätä ja annoin toisen miehen alkaa harjaamaan Wolnea, kun toinen lähti reippaasti hakemaan vettä.
“Olet Bastian Kelsen? Eikö? Ateenan kesäolympialaisten voittaja?”, Trevorin kysymys lävisti kehon ja en voinut kuin myöntää olevani kuka olen. Nimikirjoituksia ei onneksi tarvinnut alkaa jakelemaan, mutta kysymys oli, mitä kaltaiseni tekee pikkutallien kisoissa. Yksinkertaisesti kaipaisin vaihtelua arkeen ja mikä olisi parempaa kuin nuorten hevosten uudelleen kouluttaminen akateemisten oppien mukaisesti. Kauempaa huomasin Josén saapuvan kahden ämpärin kanssa ja juuri kun päivä ei voisi huonommaksi mennä, niin väärässä olin. Sidoin kumarassa saappaita kireämmäksi ja pian kylmyys puski kehoon, kun José meni kompastumaan jalkoihinsa.
“Mitä helvettiä sä teet?”, kysyin ja Trevor seurasi naama kalpeana Wolnen luota tapahtumia. José pahoitteli virhettään, mutta ei olisi aikaa antaa pojille läksytystä.
“Hoitakaa ja varustakaa Wolne. Käyn vaihtamassa vaatteet”, silmistä paloi raivo, mutta virhe ei ollut heidän. Itse olin hyvyyttäni antanut heille mahdollisuuden. Hain hevosautosta uudet vaatteet ja lähdin tauokotilaan miesten huoneeseen vaihtamaan. Kello löi puoli kaksi, ettei aikaa ollut kunnon lämmittelylle. Se oli virhe Wolnen kanssa. Tamma kerää tolkuttoman määrän energiaa itseensä, että lyhyt verryttely saa tamman juoksemaan alta pois.

Pukeutumisen jälkeen pojat odottelivat pihassa ja avustivat minut selkään, mutta vyö jäi kiristämättä. Taas pari minuuttia pois verryttelystä ja valkeat housut pilalle, kun romahdin satulasta maahan. Huusin sisäisesti, mutta pojat auttoivat kohteliaasti ylös. Wolne seisoi kuin patsas paikoillaan ja mulkkasi Trevoria kysyvästi. Uusi yritys ja tällä kertaa pysyin selässä. Suitset tuntuivat kummallisilta, mutta menkööt. Enää ei olisi aikaa tarkistella oliko kaikki niinkuin pitäisi olla. Tyhjälle verryttely alueelle tamman kanssa ja makean kymmenen minuutin raivoverryttelyn jälkeen suunnattiin radalle. Suoritus muistutti enemmän rynnäkkökännejä kuin baletinomaista tanssia.

Kommentti: Ensinnäkin, mua jotenkin aina vaan ilahduttaa se, kun joku käyttää jo oikeesti aikuisista hahmoista tyttö/poika termiä. Tässä sattui ja tapahtui vaikka ja mitä ja eipä tainnut olla kenelläkään oikein hyvä päivä...