• Etusivu
• Esittely
• Hevoset
• Toiminta

Info

Luokat

Osallistujat

Tulokset
luokka 1
1. Naella (VRL-12320) - Geminem F VH19-031-0303 (GP)


Ajelimme yhdessä kouluheppani Nemon kanssa kohti kisapaikkaa joulukuisena lauantaiaamuna. Radiossa soivat joululaulut ja
 matkakarkkina olivat perinteisesti joulusuklaat, joita olin ehtinyt hamstrata kaupoista jo kiitettävän määrän. Kisapaikalle
 päästyämme aloitimme Nemon kanssa valmistautumisen luokkaamme joululaulujen säestämänä. Kisojen teeman mukaisesti varustuksemme
 oli tänään jouluinen. Joulunrakastajana olin teemasta hyvin innoissani, mutta Nemo näytti olevan asiasta eri mieltä, kun
 koristelin sen harjan sykeröitä punaisilla rusettikuminauhoilla.

Suorituksemme ollessa ohi etsin käsiini valokuvaajan, joka oli seissyt maneesin laidalla kamera kädessä ja räpsinyt meistä kuvia.
 Nuori tyttö esittelikin minulle otoksiaan innostuneesti. Vaikka kuvien laatu ei aivan päätä huimannut, huomasin niistä selkeästi,
 että jouluintoiluni oli lähtenyt ehkä hieman käsistä. Nemon häntään koristi suuri vihreä rusetti, orin punainen kouluhuopa hohti
 mustan satulan alta aivan liian selkeästi tilannetta ajatellen ja kankisuitsien punaisilla timanteilla varustettu leveä 
otsapanta näytti Nemon sirossa päässä lähinnä naurettavalta. No, ei siinä vielä edes kaikki. Miksi olin ajatellut aamulla, että
 karmea jouluneuleeni joulupukin kuvalla olisi hyvä kisapaita tälle päivälle? Onneksi jalassani olivat sentään valkoiset
 kisahousut ja saappaat - yöpuvun ruutuhousuthan tästä olisivat enää puuttuneet.

Tarina oli saatu rakennettua ihanasti siten että vaikka alku kuulosti siltä että koristelussa ei oltaisi uskallettu kovinkaan
 hullutella, oli sitten toisessa kappaleessa iloiteltu ihan kunnolla ja saatoin nähdä miltä ratsukko olisi näyttänyt IRL.


2. Aino Kurkinen (VRL-12701) - Haltiasalon Valkyria (VH20-018-0177) (vaativa B)

Huokaisen katsellessani ympärilleni, annan katseeni kiertää kilpailuiden toimihenkilöiden sekä kilpakumppaneitteni vaatteissa.
 Jokunen näkyy ottaneen joulusta kaiken ilon irti, muutenkin kuin punaisen ja vihreän värin käytön kanssa. Minua ihan harmittaa,
 etten ollut rohjennut laittaa edes jouluaiheisia korvakoruja, vaan asuni on aivan yhtä perinteisen konservatiivinen kuin joka
 ikisissä kouluratsastuskilpailuissa. Olisiko tuo nyt ollut niin hirveää, jos kerran heittäisi pukukoodin romukoppaan, etenkin,
 kun siihen oli – epäsuorasti nyt ainakin – järjestäjän puolelta oikein kehotettu. Ja onhan tuonkin helpon luokan verryttelyssä
 ravailevan tytön kypärän päällä keikkuvat poronsarvet hauskat, etenkin, kun hevosen suitsiin on kiinnitetty samanlaiset.
 Toisaalta tuollainen teemapukeutuminen ja hulluttelu ei kuulu kouluradalle, hyvänen aika! Eikä esteradallekaan, vaikka
 estepiirit ovatkin vähän vähemmän.. muodollisia. Jäykkiä, joku saattaisi sanoa.

Huomaan hipelöiväni yksinkertaisia timanttikorvakorujani. Olisinhan minä voinut laittaa punaiset pallot, ne olisivat olleet
 aivan yhtä siisti vaihtoehto. Joulukorvakoruja en kuitenkaan olisi kehdannut laittaa, vaikka minulla yhdet vähän mauttomat
 joulupukkikorvakorut onkin. Ohitseni verryttelyalueelle katoaa ratsukko, jonka koko pukeutuminen on punaisen ja vihreän,
 glitterin ja ilmeisesti joulukuusen koristenauhan juhlaa. Kyran huopa on,
 totta kai, puhtaan valkoinen. Otsapannassa sentään on timantteja, hillitysti, mutta on kuitenkin. Asussani tai Kyran varusteissa
 ei kuitenkaan ole mitään jouluista, ei edes erityisen kimaltavaa, en ole tohtinut edes silmää iskeä pukeutumisetiketille.

Ei minusta ole ilottelemaan pukeutumisella, etenkään kouluradalle. Kai minusta on tullut aivan liian tiukkanutturainen täti
 sellaiseen, vähän yli kolmekymppisenä. Ja vaikken olekaan ainoa perinteisessä kilpailuasussa treenaava, tunnen pieniä harmin
 pistoksia rinnassani katsellessani ratsukoita, joissa ratsastaja on uskonut kunnolla repäistä, pukeutua, hullutella, venyttää
 pukukoodia ja vallan heittää se romukoppaan. Voi, kun minullakin olisi kyky tuollaiseen heittäytymiseen!

Se on kyllä että kun kangistuu kaavoihin niiden, rikkominen on hankalaa, vaikka siihen olisi jopa lupakin. Mielenkiintoista oli
 nähdä ja kuulla muiden kisapukeutumisesta, vaikka oma uskallus ei ollutkaan riittänyt hulluttelemaan luvan kanssa.

Luokka 3
1. Eetu Hopiavuori (VRL-02753) - Forceful (vaB)

Emäntäni, Nelly, oli käyttänyt paljon aikaa ja energiaa tallin koristeluun. Aamu tuntui vähemmän pimeältä sen takia, kun kömmin
 hevosia ruokkimaan ja aamutallia hoitamaan. Meillä oli havutonttua, paperitonttua, vessapaperirullatonttua ja vaikka mitä.
 Oli havuköynnöstä, satulahuoneen patterivaloja ja reikäleivin ja omenoin koristeltua joulukuusta heinävarastona toimivan tyhjän 
karsinan edessä. Muutkin olivat osallistuneet. Meille oli kannettu litrakaupalla glögiä ja pusseittain pullia. Olin saanut uudet
 villasukatkin hevoseni Jussin kuvalla, vaikka Pukki ei ollut vielä edes käynyt. Kaikki oli hienoa. Näin joulun alla olin
 erityisen ylpeä, kun sain olla koko Etelä-Pohjanmaan, koko maailman parhaan tallin isäntä. 

Kaikista koristeista huolimatta joulu ei olisi koskaan tullut ilman omaa Jussiani. Se tapitti minua odottavasti havuin
 koristelluissa karsinassaan ja oli ruskea ja koristeeton niin kuin aina. Kaunis eläin. Jokainen aamu, aatonkin aamu, olisi ihan
 samanlainen kuin aina: maailman hienoin, sillä sainhan viettää sen täällä, paratiisissani. Aatoksi meillä oli kuitenkin Jussin 
kanssa ihan oma perinne. Kunhan aamutalli olisi hoidettu, me menisimme metsään. Menisimme ihan kahdestaan, ilman ketään, edes 
Nellyä. Jussi saisi laukata kauas, niin kuin jokaisena jouluna, ja hetken katselisimme Pihlajamäen huipulta maisemia.
 Toivottavasti silloin olisi lunta niin kuin viimeksikin jouluaattona. Meillä oli nimittäin tapana kierrellä niin kauan, että
 löysimme ainakin jäniksen, ketun ja hiiren jättämät jäljet. Sen jälkeen Jussi ottaisi vähän leipää talllin joulukuusesta ja
 minä ottaisin hieman joulukinkkua. Ihan niin kuin jokaisena aattona.

Onhan se totta että koristeilla voi tehdä paljon, mutta ne omat pienet perinteet ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä ja toisaalta
 kukas välttämättä kaipaakaan koristeita ja niiden kimallusta, kun tietää että omasta pihasta löytyy se ihan paras koriste vaikka
 se ei ehkä säihkykkään kilpaa muiden kanssa.