Storywoods Dressage Center

Em's Cornelius

VH20-031-0292

Suomalainen puoliverinen, ori

Ruunikko, 167 cm

12.08.2018, 6-vuotias

koulupainotus, GP

4-polvinen

Kasvattaja:
Minni VRL-10337


Omistaja:
Storywoods Dressage Center (VRL-10337)

© AK Vapaasti

Luonne

Nikon kanssa toimiminen on välillä joko helppoa tai sitten maailman rasittavinta. Välillä orin oma mielentila vaikuttaa siihen millaista sen kanssa on toimia ja välillä ori saattaa ottaa kierroksia hoitajansa mielentilasta, joten monesti sen kanssa olisikin paras vain saada pidettyä tasainen fiilis itsellä ja olla antamatta orille yhtään lisää syitä kerätä kierroksia. Välillä Niko taas saattaa itse käydä kierroksilla jonkin oman syynsä vuoksi, joten orin hoitaminen on varmasti mielenkiintoista.

Ratsastaessa Niko ei anna mitään ilmaiseksi ja orin kanssa joutuukin välillä olemaan tarkkana pienimmänkin pyyntönsä kanssa. Ihan täysin ajatuksella ei Niko silti toimi, vaikka välillä orin herkistellessä siltä saattaisikin tuntua. Kuitenkin kun sen sielunelämään pääsee kiinni, on sen kanssa palkitsevaa toimia ja orin kanssa onkin mahdollista kehittyä ratsastajana niin oman herkkyytensä kuin myös ratsastustasonsa kanssa.

Esteillä Nikon hyppytyyli ei ole se puhtain ja kaunein, mutta pieniä kavaletteja sekä pystyjä orin kanssa pääsee kyllä ylitse, jos ratsastaja tietää mitä tekee. Vaikeammilla tehtävillä kerää kierroksia turhautuessaan, joten ei ole kokemattomien ratsu.

Maastossa Nikon kanssa pärjää hyvin yksin tai porukassa. Pysyy käsissä ja voi toimia niin porukan vetäjänä kuin joukon jatkonakin. Vapaiden jälkeen saattaa olla hieman vauhdikkaampi laukkapätkillä, mutta kunhan saa ensin juosta osan paineistaan pois, alkaa jarrutkin löytymään.

Lastauksessa ja kuljetuksessa ei ongelmia, lastautuu hyvin niin rekkaan kuin traileriin ja matkustaa siivosti yksin kuin myös kavereiden kanssa. Nikoa pystyy kuljettamaan niin toisten orien kuin myös tammojenkin vierellä, eikä toinen yleensä kiukuttele kavereille.

Muut perushoitotoimenpiteet kuten kengitys, raspaus ja rokotus sujuvat ilman ongelmia ja Nikon kanssa pärjää ilman rauhoitusta, tai sitten orille tarvitaan ihan minimaalinen ponin annos joskus harvoin.

Suku

i. Camofair S
ii. Coockie Daugh KM
kadonnut
iii. Zafirs Aithon
iie. Duchess
ie. NDC Vanity Fair
kadonnut
iei. Näsbyholms Weltfair
iee. NDC Valeria C
e. Highway Unicorn Vegas
ei. Eucarya Bootstrap
eii. Glass slipper FW
eie. Areis Mesaana
ee. Nouvion Paparazzi
eei. Battle of Alamo
kadonnut(?)
eee. What's up Rewa

Isälinja: Camofair S - Coockie Daugh KM - Zafirs Aithon - NDC Powered Up - ?
Emälinja: Highway Unicorn Vegas - Eucarya Bootstrap - Glass slipper FW - Revenue L - evm

Camofair S tuli varsana Ruotsista Suomeen ja on kilpaillut kouluratsastuksessa hyvällä tulostasolla vaativassa B:ssä. Niko on orin ensimmäinen jälkeläinen.

Coockie Daugh KM orin sivut ovat kadonneet ajan saatossa

Zafirs Aithon ruotissa vaikuttava ori joka on kilpaillut kouluratsastuksessa.

Duchess ruotsissa asuva ja kilpaileva swb tamma. Tammalla on kaksi varsaa.

NDC Vanity Fair tamman sivut ovat kadonneet vuosien varrella.

Näsbyholms Weltfair ruotsissa asuva ja kilpaileva kouluori. Orilla on kaksi jälkeläistä.

NDC Valeria C musta ruotsalainen koulutamma.

Highway Unicorn Vegas Vegasin kouluratsukasvatuksen tuote. Tasaisella menestyksellä kisannut koulutamma jonka ensimmäinen varsa Niko on.

Eucarya Bootsrap kirjava hollanninpuoliveritamma joka hoitaa ansiokasta siitoshevosen elämää Vegasissa.

Glass Slipper FW menestyksekkäästi kilpaillut koulu- ja siitosori. Orilla on kahdeksan jälkeläistä.

Aevis Mesaana menestyksekkäästi kilpaillut luonteikas koulutamma. Tammalla on viisi jälkeläistä.

Nouvion Paparazzi musta kwpn ori.

Battle of Alamo orin sivut ovat kadonneet vuosien saatossa.

What's Up Rewa esteratsastuksessa kilpaillut kwpn tamma. Tammalla on kaksi jälkeläistä.

Jälkeläiset

FWB-o. Cashmere Story, e. le Rêve Lorelei, meriitit
FWB-o. Varsan nimi, e. emän nimi, meriitit

Kilpailukalenteri

21.04.2019 - Kutsu - KRJ - GP - 4/30
25.04.2019 - Kutsu - KRJ - GP - 1/30
26.04.2019 - Kutsu - KRJ - GP - 1/30
27.04.2019 - Kutsu - KRJ - GP - 2/30
27.09.2020 - Kutsu - KRJ - GP - 2/4

Valmennukset ja päiväkirja

Valmennukset

Päiväkirjamerkinnät

Päiväkirjamerkintä 25.06.2020

Nikon kanssa on treenattu monipuolisesti niin puomeilla kuin ihan sileälläkin sekä välillä käyty myös maastossa baanailemassa. Helteiden saavuttua suomen kamaralle on treenejä siirretty joko aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan ja vaikka alkuun ori olikin hieman hämillään muutoksesta, on se sopeutunut nyt uuteen treeniaikatauluun ihan hyvin.

Välillä on käyty myös kahlailemassa tai jopa ihan uimassa orin kanssa ja varsinkin kuumimpina aikoina on huomannut miten Niko on nauttinut viilentävästä vedestä, ja orin ilmeestäkin on nähnyt miten se nauttii. Nikon kanssa ei ole myöskään asetettu mitään tarkkoja tavoitteita treenin suhteen, joten ne on pidetty suhteellisen rentoina, mutta silti sellaisina että orin kisakunto pysyy yllä. Seuraavaa kisaa ei ole vielä orille tiedossa, mutta kesän aikana olisi ajatuksissa startata muutaman kerran joko kotona tai sitten ulkopuolisissa kisoissa, riippuen ihan siitä mistä löytyy sopivia luokkia ja milloin orille on tilaa kisakokoonpanossa.

Päiväkirjamerkintä 09.10.2020

Nikon kanssa treenejä ollaan pyritty pitämään mahdollisimman monipuolisena ja orin kanssa ollaankin treenattu jonkin verran ilman satulaa, maastoilemalla, juoksutuksessa, irtojuoksutuksessa ja onpa tuon kanssa koitettu myös hieman esteitäkin.

Monipuolinen treeni on selkeästi sopinut orin mielenmaisemalle, ja Niko on ollut monesti todella hyvän tuntuinen ratsastajaa ja välillä sen kanssa on voinut tehdä parikin kunnon treeniä putkeen ja oikeasti hioa pieniä yksittäisiä asioita, jotka kuitenkin pidemmällä juoksulla tekevät ison eron suorituksiin. Tietenkin välillä ollaan pidetty sitten vähän pidempiä kevyitä kausia ja treenit ollaan pyritty jaksottamaan hevosen mielenkiinnon mukaan ja välillä ne ovat myös korreloineet kivasti ratsastajan fiiliksiä jolloin maastoon lähteminen pikkutarkan treenaamisen sijaan ei olekkaan kuulostanut yhtään niin huonolta vaihtoehdolta ja retkestä on voinut nauttia täysin siemauksin.

Loppuvuosi olisi Nikon kanssa tarkoitus jatkaa monipuolista treenaamista ja vain pitää orin motivaatio treenaamiseen yllä ja samalla myös parantaa kisasuorituksia parhaan mukaan ja kokeilla aina välillä saada hieman parempaa tulosta kisoista tai ainakin löytää niitä pieniä asioita, joita voisi vielä parantaa, jotta kokonaisuudesta saataisiin parempi ja sulavampi ja mahdollisesti myös näyttävämpi.