Storywoods Dressage Center

Kouluvalmennus

Ruunikko suomenhevonen ei näyttänyt ainakaan kovinkaan laiskalta kun pääsin kentälle. Jussi oli minulle tuttu ratsastaja joten vaihdettuani muutaman pikaisen sanan päivän ratsusta, oli aika pyytää nuorta miestä keräämään ratsunsa ohjat tuntumalle ja hakemaan Martti hieman aktiivisemmalle käynnille. Käynnissä ratsukko sai kokeilla muutaman avotaivutuksen, ennen kuin ohjeistin Jussia siirtämään ratsunsa raviin.

Ravissa nuorimies sai hakea ratsulleen sellaisen tahdin, missä tuon oli helppo istua sulavasti satulassa. Ruunikolla suomenhevosella näytti olevan heti alusta alkaen tasainen askel, joten Jussi pääsi nopeastikin istumaan helposti ratsunsa satulaan. Ratsukko sai jatkaa harjoitusravissa muutaman puoliympyrän, joissa keskityttiin siihen, että kaari pysyy oikeasti kaarevana, eikä tehtävä lähde muuttamaan muotoaan millään tavalla.

Martilla oli hyvännäköinen ravi ja ori kuunteli ratsastajansa ohjeita hyvin joten Jussilla ei ollut suuria ongelmia ratsastaa tehtävää kumpaankaan kierrokseen. Lopulta Jussi sai siirtää Martin käyntiin vasemmassa kierroksessa ja antaa orin hetken venyttää kaulaansa, ennen kuin työnteko sai jatkua. Käynnissä Jussi sai ensin pysäyttää Martin ja sen jälkeen peruuttaa oria 4-5 askeleen verran, ennen kuin ruunikon sai siirtää harjoituslaukkaan. Pari ensimmäistä nostoa Martti näytti hieman betonikaviolta, mutta Jussi sai korjattua tilannetta hienosti ja sen jälkeen ruunikon laukka alkoi pyörimään koko ajan paremmin. Jatkettuaan hetken harjoituslaukkaa vasemmalle, Jussi sai vaihtaa Martin laukan askeleessa ja jatkaa harjoituslaukkaa vielä pätkän oikealle, ennen kuin ratsukko sai aloittaa omatoimiset loppuverryttelyt.

Kävimme Jussin aloitteesta nuoren miehen kanssa palautekeskustelun samalla kun mies antoi ruunikon ravata pitkällä ohjalla ja venyttää itseään eteen-alas. Kerroin Jussille vielä muutaman kohdan mihin tuo voisi kiinnittää huomiota omatoimisessa ratsastuksessaan sekä tulevissa valmennuksissa, ennen kuin oli aika kiittää ratsukkoa valmennuksesta ja poistua paikalta.

Aino Kurkisen kouluvalmennus Minni Vanha-aho & Marttiini

Kropan lämmittelyn ja aukijumppaamisen lisäksi Minni oli saanut ratsastaa tosissaan saadakseen ratsunsa, suomenhevosori Martin, hereille, kevyemmäksi, ryhdikkäämmäksi ja aktiivisemmaksi. Alkukäynneissä ja -raveissa ei edes haettu, tietenkään, mitenkään erityisen upeaa muotoa, kunhan laitettiin peruspalikoita paikoilleen, jotta hevosen olisi mahdollisimman vaivatonta kantaa selässään oleva paino ja että se samalla liikkuisi niin sanotusti oikein päin. Martti vaikutti hyvin lupsakalta, hyvähermoiselta hevoselta, joskin vähän heräteltävältä mallilta. Rakastan siirtymisiä sekä temponvahteluita muutenkin, ja ne ovatkin omiaan herkistämään sekä aktivoimaan Martin kaltaista hevosta. "Se näyttää nyt käynnissä ravityöskentelyn jälkeen paljon paremmalta, ihan kuin se olisi herännyt", naurahdin Minnille, joka rapsutti orin säkää. "Eiköhän siirrytä ihan töihin. Jatketaan käynnissä, ohjat kunnolla tuntumalla ja hevonen paremmassa muodossa, ei pitkänä. Ratsasta ensin kierros hyvää, aktiivista käyntiä ja tee molempiin päätyihin pääty-ympyrät. Pitkät sivut voit ratsastaa yhtenä laajana kaarena suoran linjan sijaan. Ympyräkierroksen jälkeen toinen kierros samalla tavalla, mutta ympyröiden paikalle neliöt - ja tarkkana, hyvin tarkkana, että ratsastat kunnolliset kulmat eikä Martti pääse yhtään luistamaan niissä! Neliöiden jälkeen vapaamuotoinen suunnan muutos sekä samat tehtävät samassa järjestyksessä toiseen kierrokseen."

Minni ratsasti pääpiirteittäin hyvin siististi hyvässä, ryhdikkäässä, joustavassa asennossa. Korjattavia kohtiakin toki oli, mutta niinhän meillä kaikilla; ratsastuksessa ei ole koskaan valmis, ja kropan virheasentoja ilmestyy välillä turhankin helposti. Samalla, kun Minni ratsasti Marttia vähän aktiivisempaan käyntiin sekä ensimmäiselle (hyvän kokoiselle ja muotoiselle) pääty-ympyrälle, katselimme vähän hartia- ja leukalinjaa kuntoon. "..ja paluu lyhyelle sivulle samaan paikkaan kuin mistä ympyrälle lähditte, hyvä. Tarkkana kulmassa, ja pidä tämä käynti, nyt Martti kävelee." Toinenkin pääty-ympyrä sujui ongelmitta, kuvio oli tasakokoinen, hyvin valmisteltu ja ratsastettu. Martti asettui ja taipui hyvin, suoristui uralle, askelsi aktiivisesti. Sen sijaan neliöillä orin tahti hieman hyytyi, eikä se aina suoristunut kunnolla. Kaksi ensimmäistä neliötä jäivätkin hieman haparoiviksi. Suunnan vaihto, uudet (jälleen erinomaiset) pääty-ympyrät, uudet päätyneliöt, tällä kertaa huomattavasti ensimmäisiä paremmat. "Nyt Martti on rehellisesti suora, ero ensimmäisiin kuvioihin on huima! Kiitä hevosta ja itseäsi, juuri noin sitä suoritusta parannetaan. Hyvä ulko-ohjan sekä ulkopohkeen tuki käännöksissä, sisäohja voi johtaa liikettä vielä vähän reippaammin ilman, että kouluradoillakaan tulee sanomista."

Minnin ja Martin suoritettua niin ympyrät kuin neliöt kolmeen kertaan Martti sai hetkeksi pitkät ohjat pienten välikäyntien ajaksi. Välikäyntien ajaksi Minni nosti jalustimet pyynnöstäni ylös, ja ottaessaan jalustimet taas jalkaansa nainen huomasi, että saa pidentää jalustimiaan yhdellä reiällä. Vanha, simppeli kikka, mutta toimii miltei aina. Välikäyntien jälkeen Minni ja Martti lähtivät tekemään samaa harjoitusta ravissa. Minni oli saanut ruunikkonsa hyvin hereille ja aktiivisempaan liikkeeseen käynnissä, ja ilahduin saman aktiivisen liikkeen jatkuessa ravissa. Pääty-ympyrät sujuivat samalla varmalla otteella kuin käynnissäkin, ravineliötkin saman tien paremmalla otteella Minnin kootessa ravia käyntiä enemmän, kuten kuuluikin.

Laukkatyöskentely pidettiin aika kevyenä ja vapaamuotoisena, rentoa laukkaa vapaammassa muodossa laajoin kaarin. Minni ja Martti olivat tehneet hyvää ympyrä- ja kulmatyöskentelyä, ori oli asettunut, taipunut ja jälleen suoristunut, aktivoitunut, tehnyt erinomaisesti töitä hieman vetelänpuoleisesta alusta huolimatta. "Tästä on hyvä jatkaa, kyllä Martista pilkahtelee sen laatu ja kapasiteetti", juttelen Minnille naisen ratsastaessa rentoa ravihölkkää loppuverryttelyissä. "Martti vaatii herättelyä ja aktivointia, yhteistyönne sujuu jo hyvin enkä epäile lainkaan, etteikö tasoisesi ratsastaja saa orista esille sen parasta osaamista."

Tarinakisaosallistuminen 30.11.2020 - Joosua Kuoppala

Mulla oli pitkästä aikaa hyvä olo vaikka me oltiinkin Martin kanssa osallistumassa isoihin kisoihin. Mahdollisuus elää ja treenata oman mielensä mukaan ja olla niin sanotusti oman itsensä herra oli aiheuttanut sen, että mulla oli todella rento ja hyvä fiilis lähteä verkkaamaan ruunikkoa oria. En mä tiennyt teinkö mä yhtään mitään oikein Trevorin mielestä, mutta mä en jaksanut välittää mitä mun pomo olisi mieltä, koska ei tuolla toisaalta olisi ainakaan ihan täyttä oikeutta erottaa mua, sillä johtoportaassa oli onneksi vielä yksi porras sen jälkeenkin.

Martti tuntui liikkuvan verryttelyssä tosi kivasti ja orissa tuntui olevan poweria vaikka muille jakaa ja musta tuntui että mitä liidokkaammalta orin askeleet tuntui sitä leveämmin mä hymyilin ja varsinkin siinä vaiheessa kun käänsin orin valkoisten aitojen sisään ja vain tunsin miten se liikkui juuri sopivasti koottuna ja sopivasti alleen polkien kohti ensimmäistä tervehdystä mulla oli todella hyvä fiilis alkavasta radasta ja mitä pidemmälle rata eteni, sitä paremmalta musta vain tuntui ja mä en ollut varma että oliko Martti tuntunut ikinä edes treeneissä niin hyvältä kuin miltä ruunikko tällä hetkellä tuntui ja mulla oli vain ihan sairaan hyvä fiilis ruunikosta ja sen tekemisestä. Kyllä minäkin perhana osaan hevosen treenata, sanoi Trevor mitä sanoi!

06-07.09.2020 - Muutto

Mulla oli meinannut mennä Trevoriin ihan totaalisesti hermot. En tiedä mikä sitä ärsytti noin pahasti, mutta enää sitä ei vain meinannut jaksaa katsella ja tuon käytös olikin aiheuttanut muutaman hieman äkäisemmän sanavaihdon välillämme.

Olin jo kerennyt marssia Minnin toimistoon kiukusta kihisten ja ilmoittaa lopettavani Storywoodissa, kunnes tuo sai minut rauhoittumaan sen verran, että saatoin kuunnella järkipuhetta. Lopulta nainen sai puhuttua minut jäämään Storywoodsin palkkalistoille, ja tuo ehdotti jos lähtisin tallin sponsoroimana jonnekkin muualle hetkeksi treenaamaan ja kilpailemaan itsekseni. Tilaisuus kuulosti uskomattomalta ja mahtavalta, joten suostuin siihen ja hieman epäröiden ehdotin Minnille, olisiko Myrttisuo sopiva paikka minulle ja jollekkin hevoselle, sillä olin juuri törmännyt instagramissa ilmoitukseen tallin aukeamisesta.

Minni lupasi soittaa tallin omistajalle ja kysyä olisiko paikkoja vielä vapaana. Puhuimme naisen kanssa vielä jonkin aikaa ja tulimme siihen lopputulokseen että Martti voisi olla minulle sopiva treenikaveri, ja ruunikko suomiori olikin ihan mukava ratsu joten en pistänyt ehdotukselle vastaan, vaan lähdin oikeastaan huojentuneena pakkaamaan varuuksi ruunikolle muutaman loimen, sekä sen varusteet valmiiksi jos nainen onnistuisi saamaan orille tallipaikan Myrttisuolta.

Ollessani tekemässä lähtöä töistä, Minni tuli luokseni ja kertoi että oli sopinut kuukausittaisella diilillä minulle ja Martille tallipaikan ja halutessamme voisimme muuttaa vaikka heti huomenna uudelle tallille. Suostuin tähän ilomielin, jolloin nainen ilmoitti tekevänsä tallivuoroni seuraavana päivänä ja saisin muuttaa oman aikatauluni mukaan Martin uudelle tallille. Kiitin Minniä tästä mahdollisuudesta ja siitä että toinen oli valmis joustamaan näin uskomattomalla tavalla vain sen takia, että saisi pidettyä minut edelleen palkkalistallaan, mutta toisaalta ymmärsin naista, sillä hevosalalle ei ollut toisaalta helppoa saada ainakaan pitkäaikaisia työntekijöitä.

Seuraavana aamuna saavuin tallille vasta kymmenen aikaan ja peruutettuani autoni trailerin eteen kävin hakemassa edellisenä päivänä valmiiksi pakkaamani tavarat traileriin, ennen kuin poimin Martin tarhasta ja laitoin orin kuljetuskuntoon ja lastasin sen koppiin. Puoltatoista tuntia myöhemmin saavuin Myrttisuon pihalle ja taluttaessani Marttia ulos trailerista tuntui kuin kivi olisi viimein vierähtänyt harteiltani.

Rosan näyttäessä tietä tarhalle, jonne sain Martin jättää annoin katseeni kiertää puitteissa, joissa saisimme orin kanssa elää ja treenata seuraavat kuukaudet ilman että minun täytyisi miettiä kustannuksia. En oikein vieläkään ymmärtänyt sitä ja varmasti menisi pitkään että koko tilanne alkaisi tuntumaan todelliselta. Kerroin Rosalle palatessamme trailerille hakemaan Martin varusteita, että voisin mieluusti auttaa myös tallinteossa, sillä olisi varmasti todella outoa olla tekemättä mitään kun on tottunut vähintään viisi päivää viikosta tekemään tallia.

Purkaessani Martin tavaroita paikoilleen aloin viimein tajuta että tämä olisi totta ja että tämä olisi kotimme niin kauan kuin minusta tuntuisi siltä. Elämä oli ihmeellinen laji.

09.09.2020 - Ensimmäinen ratsastus uudella tallilla

Eilisen maalaus urakan jälkeen olin käynyt juoksuttamassa Martin ja tänään oli aika nousta orin selkään ensimmäisen kerran. Se oli ottanut yllättävän lungisti sen, että se oli ainut hevonen tallilla, mutta varmasti pian tuo alkaisi keräämään ylimääräistä energiaa.

Harjatessani ruunikkoa suomioria Rosa tuli luokseni käytävälle. Vaihdoimme naisen kanssa kuulumisia ja tuo kiitti minua vielä avusta edellisenä päivänä. Alkaessani varustamaan Marttia nainen kuitenkin poistui pahoitellen paikalta, puhuen jotain tallille muuttavasta uudesta hevosesta. Varustettuani ratsuni loppuun suuntasimme Martin kanssa kentälle ja kiristettyäni vielä orin satulavyötä ja laskettuani jalustimet pidensin niitä useammalla reiällä, ennen kuin olin viimein valmis nousemaan orin satulaan.

Edellisestä ratsastuksestani Martilla oli mennyt hetki, joten alkukäynnit menikin oikeastaan vain tuntuman hakemisessa oriin, mutta onneksi Minnin tyyli ratsastaa hevosiaan oli tuttu, joten sainkin nopeasti kiinni siitä miten Marttia tulisi ratsastaa jotta orista saisi parhaan mahdollisen liikkeen irti. Antaessani Martin ravailla hieman vapaammin näin miten Rosa ja joku minulle vielä tuntematon nainen kävelivät kentän ohitse ja vaikka en kuullut mitä Rosa puhui, saatoin silti naisen liikkeistä päätellä että tuo oli esittelemässä paikkoja vierellään kävelevälle naiselle, sillä olin seurannut muutamaan otteeseen samaa tehtävää myös Storywoodsissa, vaikkakin yleensä silloin tilanne ei ollut päätynytkään tallipaikkasopimuksen laatimiseen.

En kuitenkaan antanut naisten läsnäolon häiritä ja jatkoinkin suunnitelmani, tai puoliksi lennossa tehdyn suunnitelmani mukaan ja vain taivuttelin Marttia ympyröillä ja kaarevilla urilla. Olihan ori ollut kuitenkin koko ajan aktiivisessa treenissä, mutta nyt kun sille ei oikeastaan ollut mitään kisojakaan tiedossa, voitaisiin ottaa vähän rennommin ja vain hakea sellaista omaa tatsia treenaamiseen ja kaikkeen muuhun, vaikkakin takaraivossa piti silti pitää tieto ja ajatus siitä että ori olisi jossain kohtaa palautumassa takaisin Storyyn ja minä sen mukana, joten sen ratsastettavuus ei saisi muuttua ihan hirveästi.

Lopulta vietin noin puoli tuntia ratsastaen ruunikkoa ja sen tuntuessa ihan hyvältä kaikissa askellajeissa, verkkailin sen pois ja annoin orin vielä kävellä pitkät loppukäynnit, ennen kuin pysäytin sen ja laskeuduin alas satulasta. Nostettuani jalustimet ja löysättyäni vyötä siirryimme takaisin talliin ja jouduinkin antamaan Martille pienen suihkun, oripojan nostaessa pienen hien pintaan ja se olisi todennäköisesti myös nopein tapa saada ori hoidettua, vaikka eipä minulla toisaalta ollut kiire mihinkään, mutta kai vanhat tavat vain kuolevat huonosti.

Martin kuivatellessa karsinassaan hoidin orin varusteet paikoilleen ja lopuksi vielä palautin orin takaisin ulos ja suuntasin takaisin autolleni.

15.09.2020 - Maastolenkkeilyä ja mietteitä

Storywoods Dressage Cup oli takana ja näin ollen myös kaikki suunnitellut kilpailut mun kalenterissa. En ollut vielä luonutkaan silmäystä seuraavien etsimiselle ja se ei haitannut mua. Ei mun välttämättä tarvinnut kilpailla vielä pitkään, sillä tää rentous ja rauhallisuus mitä tällä hetkellä vallitsi, oli just se mitä mä kaipasin.

Olihan se ihan kiva käydä kisaamassa finaalissa ja sijoittua siinä myös kolmanneksi, vaikka rankingissa ei sitten Ellin kanssa pärjättykään. Ehkä keväällä olisi aika kilpailla Martin kanssa myös tuossa cupissa ja ehkä suomiorin kanssa menestys olisi hieman erilaista kuin Ellin kanssa. Olihan Elli toisaalta paljon taitavampi kuin Martti, mutta olisi hieno näyttää muille, että osaisin itsekin treenata ja viedä hevosta eteenpäin, vaikkakin ori taisi alkaa olla jo oman tekemisensä huipputasolla. Ehkä täytyisi kysyä Minniltä jos saisin nimikokseni jonkun tallin nuorista hevosista ja lähteä rakentamaan tuollaisesta itselleni ratsua.

Pohdintani aikana metsätie vaihtui Myrttisuon tallipihaan ja annoin Martin kävellä pitkällä ohjalla tallin luokse, ennen kuin heilautin jalat irti jalustimista ja laskeuduin Martin selästä. Suomiori sai kiitoksensa rapsutuksen muodossa ja nostettuani jalustimet talutin Martin takaisin talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Riisuttuani ruunikon varusteet harjasin hevosen huolella ja lopulta olin valmis palauttamaan Martin takaisin tarhaan. Vaikka kelit eivät olleet vielä hirveän kylmät, olin silti loimittanut orin ohuella fleece sisustaisella sadeloimella, josta olin kuitenkin riisunut kaulakappaleen. Olihan se ehkä vähän tylsää seisottaa hevosta hyvällä säällä loimella, mutta en toisaalta myöskään halunnut jumiuttaa oria turhaan, joten aina ei voi voittaa.

Tallissa etsin käsiini kottarit ja talikon sekä luudan ja kävin siivoamassa Martin karsinan sen parin lantakasan ja yhden pissan osalta mitä ori oli karsinaansa tehnyt odotellessaan että olin saanut kaikki tarvikkeet kasaan. Eihän minun varmaan olisi tarvinnut siivota karsinaa tallilla ollessani, mutta jotenkin vain tuntui mukavalta auttaa Rosaa orin karsinan kanssa ja eipä yhden boksin siivoukseen niin hurjasti aikaa mennyt. Lopulta lakaisin vielä käytävältä kaiken hiekan ja irtokarvan Martin boksiin ja ollessani tyytyväinen työni jälkeen vein tarvikkeet paikoilleen ja tyhjensin kottarit ennen kuin oli aika hoitaa Martin varusteet paikoilleen ja lähteä kotiin.

****

Viime viikko oli mennyt kisapreppiä tehdessä ja torstaina oltiinkin sitten jo omalla tavallaan jouduttu tosipaikan eteen kun Minni oli käynyt moikkaamassa meitä samalla kun se oli käynyt Käkiharjuilla moikkaamassa Fiiaa.

Mä olin saanut siltä opetushetken/tunnin/viime hetken vinkkejä sunnuntaille. Kun mä olin laittamassa Marttia kuntoon Minni ja Rosa kuului puhuvan jotain mahdollisesta valmennuksien pitämisestä ja olikin jotenkin mielenkiintoista kuunnella sitä keskustelua, koska mä en ollut nähnyt Minniä valmentamassa ihan hirveästi, vaikka nainen olikin taitava ratsastaja ja oli valmentanut useita vuosia. Kai se oli vain jotenkin antanut Trevorin vallata sen paikan valmentajana ja se oli ite keskittynyt enemmän vain logistiseen puoleen, mutta vissiin kai sekin alkoi kaipaamaan jotain vastapainoa treenille ja papereiden pyörittelylle.

Minnillä ei ollut oikein mitään isoja moitteita mun ratsastusta kohtaan, joten se nosti vähän mun uskoa meidän menoon sunnuntaille. Perjantaina Martti sai pitää vapaan ja lauantaina mä vain maastoilin sen kanssa ja pesin kaikki kamat valmiiksi sunnuntaille. Päätin olla rohkea ja jätin sen ainoan mukaan pakkaamani valkoisen huovan Myrttisuolle, sillä mä tiesin että voisin käydä pöllimässä oritallin varustehuoneesta orille valkoisen huovan, koska niitä kuitenkin sielä oli käyttöä odottamassa.

Martti tuntui todella hyvältä ratsastaa ja se oli jopa normaalia reippaampi, vaikka maisemat olivatkin tutut. Ehkä se oli meidän onni, sillä me voitettiin Martin kanssa meidän eka luokka. Voitettiin. Mä en oikein tajunnut sitä missään kohtaa ja kai se sitten vaikutti meidän toiseen rataan, koska se ei sitten mennytkään enään niin mahtavasti. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja oli meille kuulemma jo seuraavatkin kisat tiedossa, joten nyt otetaan pari päivää chillisti ja lähdetään sitten suokki kisoihin kattomaan miten meidän käy. Ei varmaan mitenkään hirveen mahtavasti näin lyhyellä välillä, mutta ainakin saadaan kokemusta.

Muutenhan suunnitelmat on enemmän kuin auki ja aattelinkin vain ottaa rennosti ja treenata oman fiiliksen mukaan Martin kanssa. Myrttisuolla on aloittanut kans uus tallityöntekijä, niin oon joutunu vähä opettelemaan sitäkin että mun ei tartte tehdä kaikkea, kun se tuntuu edelleen vain olevan niin vahvasti selkärangassa. Oonhan mä vähä yrittänyt opiskella jotain ja löytää muutakin täytettä päiviin, mutta silti jotenkin liian helposti tulee tallilla tehtyä kaikkea mitä ei tarvitsisi. Ehkä mä joskus opin chillaan, tai sitten en, saas nähä…

06.12.2020 - Maastoilua

Meillä oli ollut eilen Martin kanssa ensimmäinen ohjattu tunti sitten muuttomme Myrttisuolle. Olihan Minni käynyt tapaamassa meitä viedessään paksumpia loimia Fiialle Käkiharjun Oskarin tallille, mutta ei pomoni ollut pitänyt kuitenkaan mitään kunnollista tuntia meille ja näin ollen treenaaminen oli välillä ollut vähän löyhempää ja välillä sitten vähän tehokkaampaa koska en ollut aikaisemmin ollut vastuussa hevosen treenaamisesta ihan yksin.

Meidän tunti oli ihan mukava sillä siinä oli minun ja Martin lisäksi kaksi muuta ratsukkoa joten valmentajalla oli hyvin aikaa keskittyä jokaiseen ratsukkoon eikä tehtäviä toisaalta tullut hinkattua liikaa ratsukkotasolla. Tänään Martti saisi vain palauttelun maastossa ja ehkä sitten huomenna ori voisi pitää vapaata ennen kuin palattaisiin takaisin työmoodiin sillä, seuraavat kisat olivat kuitenkin tiedossa ennen vuodenvaihdetta joten ihan täysin treenaamatta ei oria raaskisi pitää.

Talvi oli saapunut suomeen ja onnekseni olin tajunnut viime kengityksessä pyytää Martille niin hokit kuin tilsakumitkin niin maastoilu oli vähän helpompaa. Ruunikko oli kasvattanut itselleen jonkinmoisen talvikarvan vaikka olin yrittänyt loimittaa sitä koko syksyn siihen malliin että se ei muuttuisi ihan mammutiksi ainakaan koko talveksi. Olihan ori silti kasvattanut itselleen karvaa joten ehkä pitäisi katsoa jos kävisi hakemassa klipperin ja klippaisi orin jotta se näyttäisi edes vähän edustavammalta kisoissa tai sitten se voisi olla vain tuollainen puolimammutti.

Ruunikko nautti harjaushetkestään sillä ilmeisesti loimi kutitti toista hieman lavoilta ja säältä. Lumen ja loimen yhteisvaikutuksesta ei Martissa ollut paljoakaan harjattavaa ainakaan siltä osin mitä ori oli loimensa peitossa, ja onneksi myös jalat olivat alkaneet pysymään puhtaana joten tehtyäni suurimman työn, eli selvitettyäni jouhet olin valmis pujottelemaan suojat orin jalkoihin ennen karvaputseja. Olin tehnyt hieman omia päätöksiäni ja käynyt ostamassa Martille jännesuojat eteen ja hivutussuojat taakse sillä vaikka pintelöinti menikin tätä nykyään nopeasti ja sulavasti oli silti välillä kiva oikoa mutkia ja mennä helpoimman kautta. Olinhan mä kyllä kertonut Minnille tehneeni tällaisen päätöksen ja se oli ollut naiselle okei joten ruunikko oli saanut pitää suojansa.

Lopulta Martilla oli selässään satula huopineen sekä nivelsuitset ja painettua kypäräni päähäni vedin vielä hanskat käsiin ja talutin orin Myrttisuon tallipihalle, ja vyön kiristämisen jälkeen ponnistin satulaan ja annoin orille luvan lähteä kävelemään maastopoluille. Martti käveli korvat hörössä metsäpolulle ja annoinkin ratsuni astella pitkällä ohjalla haluamallaan tempolla eteenpäin. Pääasiassa ruunikko ori sai kulkea käyntiä, mutta muutamalla hieman pehmeämmällä pätkällä annoin Martin ravailla. Seikkailimme maastossa vajaat parituntia ja tallille palatessamme ruunikko pärski tyytyväisenä ja hoidettuani ratsuni pois kävin palauttamassa sen tarhaan ennen kuin oli aika käydä hoitamassa varusteet paikoilleen ja palata kotiin Netflixin pariin.

Kun ruunikko suomiori on nyt muutaman kuukauden ollut kuin omani, olin oikeasti alkanut pohtimaan millaista elämä olisi jos hevosen papereissa omistajan kohdalla lukisikin oma nimeni eikä jonkin muun. Todennäköisesti ennen kuin saisin mistään töitä jotta voisin ottaa lainaa hevosen hankintaan ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia tuollaiselle ja toisaalta oman hevosen hankkimisessa ei taitaisi olla mitään järkeä ennen kuin intti, olisi ohitse ja edes siihen että astelisin kasarmille olisi reilut puolivuotta aikaa ja senkin jälkeen olisin ainakin puoli vuotta kiinni palveluksessa, eli aikaisintaan oman hevosen hankinta voisi olla järkevää ollessani parikymppinen.

Toisaalta voisihan sitä ehkä katsoa jotain nuorta, jonka kanssa ei haittaisi että ei voisi tehdä oikeastaan mitään ja antaa sen vain elää ja rymytä pihatossa niin pitkään että olisin valmis alkamaan kouluttamaan siitä itselleni ratsua. Vaikka valmis ja tasokas hevonen onkin ollut mukava opettelukaveri, olisi kiva kouluttaa itselleen ihan oma ratsu koska siitä tulisi kuitenkin sitten heti omaan käteen sopiva ja saisi opettaa sen juuri sellaiseksi kuin mitä ratsultaan toivoo.

Eihän Marttikaan mikään kauhea ratsu ollut, vaikka ei se myöskään aina ollut se unelma ja tuntui että välillä minulla ei ollut mitään tapaa parantaa sen menoa joten olinkin oikeastaan keskittynyt viimeaikoina omaan ratsastamiseeni ja olimmekin menneet ruunikon kanssa paljon ilman satulaa sillä sain näin oman istuntani paljon paremmin lävitse orin kanssa ja tunsin myös selkeämmin liikkeet ja niiden muutokset kun Martti vastasi apuihini tai jos se päätti olla kunnon suomijuntti ja olla vastaamatta. Ori toimikin kyllä hyvänä opetusmestarina ja saatoin vain toivoa että osaisin joskus kouluttaa itselleni yhtä toimivan ja järkevän ratsun, oli se sitten suomiputte tai jokin muu kaviokas.

****

Vuosi 2021 tuntui etanalta jäniksen selässä. Omalla tavallaan vuosi eteni hitaasti, mutta toisaalta päivät, viikot ja kuukaudet tuntuivat menevän urakalla ohitse. Olin aloittanut jossain kohtaa syksyä opiskelemaan hitaasti mutta varmasti kohti seuraavaa ammattia joten päivissä oli jotain muutakin nyt kun tallissa ei tullut touhuttua enään viitenä tai kuutena päivänä viikossa pahimmillaan kellon ympäri.

Arkihan oli ollut samanlaista oikeastaan siitä asti kun me oltiin Martin kanssa muutettu Myrttisuolle ja jotenkin oli alkanut olla hullua ajatella että neljän kuukauden päästä olisi mun aika astella kasarmin porteista sisään ja sielä menisikin sitten seuraava puolivuotta mun elämästä. Mua totta puhuen jännitti hieman astella inttiin sillä vaikka olihan inttijuttuja tullut kuultua ja luettua olisi se kuitenkin eri päästä kokemaan sitä myös itse.

Harjailin ruunikkoa suomenhevosta, joka muistutti loimituksesta huolimatta mammuttia ja mietin miten orin kanssa olisi paras jatkaa treenailua. Ehkä pitäisi vain ratsastaa parhaansa mukaan siten että hevosen taso pysyisi vähintään yllä tai että saisin ehkä tuotua sitä hieman ylöspäin. Mun omalla tasolla nyt ei olisi toisaalta niin suuresti väliä kun mä olisin kuitenkin joutumassa pitämään pitkän tauon ratsastamisesta intin vuoksi. Kyllähän sitä toisaalta varmaan satulassa tulisi istuttua mutta mistään vakavasta kilpailemisesta ei tulisi kuitenkaan mitään ennen kisakautta 2022. Toisaalta onneksi tälle kautta kerkeäisi saada vielä muutaman startin alle ja ehkä sitä voisi käydä joissain pikkukisoissa kokeilemassa intin viikonloppuvapailla, riippuen ihan siitä miten jaksaa ja kuinka aika riittää kaikkeen, sekä tietenkin että onko kisoja silloin.

Ajatuksissani olin kerennyt myös varustamaan Martin ja painaessani kypärääni päähäni huokaisin syvään, ennen kuin tartuin ruunikon ohjista ja maiskautin sen liikkeelle. Kai tässä pitäisi treenata hieman ennen viikonlopun Kalla Cupia.

****

Soitellessamme viimeksi pomoni oli kertonut jotta nuo olisivat lähdössä Kallaan kilpailemaan. Minni itse starttaisi perjantaina rataesteillä Rosan kanssa ja Trevor olisi starttaamassa sitten lauantaina koulussa Ellin kanssa. Keskustelumme oli edennyt siihen että Minni oli ehdottanut jos me starttaisimme Martin kanssa Vaativan B:n sillä olimme kuitenkin treenanneet ja kilpailleet tuolla tasolla orin kanssa tasaisella tuloksella. Koska kisoihin oli kyytikin tiedossa mä sanoin että mut voisi ilmoittaa Vaativaan B:hen. Kuitenkin kun mä katsoin millainen osallistujakaarti luokassa oli, mua alkoi jännittämään.

Luokassa olisi kuitenkin starttaamassa Mikael Aarnisuo sekä Oskari Käkiharju ja muutenkin osa ratsukoista oli tuttuja sdc:n ajoilta joten vastustajat olivat todellakin kovatasoisia. Mä olin saanut onnekseni vähän videoita meidän treenistä mitä oli ollut helppo lähettää Trevorille ja mies oli kerrankin suhtautunut työhönsä kunnolla joten musta tuntui että mä olin saanut oikeasti hyviä neuvoja. Kuitenkin kun mä talutin Martin Storyn hevosrekkaan jännitys nousi taas uudelleen pilviin ja mä mietin että miten ihmeessä meidän pitäisi selvitä tulevista kisoista.

Auburnin Kartano oli todella näyttävä kisapaikka ja kisatunnelma onneksi latisti hieman jännitystäni, vaikka se olikin taas nostamassa päätään, varsinkin kun näin vilauksia seuraavan päivän kisakumppaneistani. Mä seurasin kisapäivänä vajaat puolitoista luokkaa maneesissa, ennen kuin mun oli aika lähteä laittamaan Marttia kuntoon ja lopulta verryttelemään ruunikkoa suomenhevosta. Mä en tiedä että oliko se hyvä vai huono asia että mä en nähnyt kenenkään suoritusta ollessani seitsemäs lähtijä meidän luokasta ja mä olin myös painottanut Minnille ja Trevorille että kummankaan ei saanut edes vihjata sen suuntaan mikä tulostaso luokassa olisi.

Lopulta me suunnattiin ruunikon kanssa kisakehään ja oli aika näyttää miten meidän treenit olivat menneet ja että mä osaisin pitää orin taitotasoa yllä vaikka en ollutkaan aktiivisesti valmentautumassa. Mä en tiedä että johtuiko se osaksi jännityksestä vai siitä että mä halusin todistaa jollekkin jotain vai siitä että Martti oli vain uudesta maneesista hieman puhiinnuksissa, mutta musta tuntui että ruunikko liikkui varmaan parhaiten ikinä mun ratsastamana. Mä en halunnut tietää mitään siitä että millainen meidän tulos oli tai mitä Minni tai Trevor saattoi ajatella meidän tuloksen olevan.

Lopulta kun Minni tuli ilmoittamaan mulle että me olimme voittaneet luokkamme mä en uskonut naista. Lopulta mulle meinasi tulla oikeasti kiire palkintojenjakoon ja lopulta me todellakin ratsastettiin ensimmäisenä kunniakierroksella ja ratsastimme ulos maneesista sinivalkoinen ruusuke roikkuessa Martin suitsista. Loppu kisapäivästä meni omanlaisessa sumussaan ennen kuin oli aika seurata vielä Trevorin rata ja lopulta taluttaa hevoset takaisin hevosautoon ja tehdä matka ensin takaisin Myrttisuolle, ennen kuin loput jatkoivat matkaansa kohti Storywoodsia.