Valgarthia

i. Stanimir KZV KTK-III, 2 star prospect, First Champion orlv, mkm, 165cm	ii. Victor	iii. Finist Yasnyj
		iie. Orlovskij Ionoxodec
	ie. Vysokaya Seraya	iei. Vyacheslav
		iee. Gvozdika
e. Avenirya VIP MVA Fn, KTK-II, EV-II, FF, 2* prospect orlv, mkm, 167cm	ei. Gospodin Golovolomka VIP-MVA Fn, PP-MVA, KTK-II, PKK-I, YLA1*, ERJ1 orlv, tmrkn, 170cm	eii. Никель
		eie. Леди Пенелопа
	ee. астрoлогия ei meriittejä orlv, mkm, 170cm	eei.
		eee.

Jälkeläiset

00.00.0000 - o./t. ei jälkeläisiä - e./i. emän/isän nimi - om. omistaja

PÄIVÄKIRJA

18.06.2024

Lue koko tarina täältä

Myynnissä 6/24 syntynyt Orlov orivarsa. Varsan arvioitu säkäkorkeus aikuisena on 164–169 cm. Leikkisä ja energinen varsa, joka on osoittanut rohkeutta jo muutaman päivän ikäisestä.

Varsan isänä on Kozlov Estaten Stanimir KZV jolta löytyy tuloksia GP tasolta. Emänä nuori, mutta potentiaalia esitellyt Avenirya.

Mä ne ollut ensimmäisellä kerralla oikeastaan edes huomioinut koko myynti-ilmoitusta. Orlov ei todellakaan ollut sellainen mitä mä olin edes ajatellut itselleni. Ehkä mä en ollut oikeastaan enää edes ajatellut, jotta mä saattaisin löytää itselleni toista hevosta. Mulla oli kuitenkin Harri ja mä tiesin, että mä pärjäisin kimon kanssa. Tokihan aina voisi tulla eteen se vaihe, kun kävisi jotain ja mä todellakin olisin pararatsastaja tai sitten jotain pahempaa.

Kuitenkin myynti-ilmoitus tuosta varsasta – Valgarthiasta – tuli silmiini lopulta useammankin kerran päivässä. Olinhan mä saanut itseni kiinni siitä, jotta mä todellakin mietin, kävisinkö mä edes katsomassa koko varsaa.

”Nordwind Equestrian Incorporation, puhelimessa ..” Vedin syvään henkeä, sillä en todellakaan uskonut, jotta olin oikeasti tekemässä tämän. ”Soitan myynti-ilmoituksestanne koskien Orlov ori Valgarthia. Onko varsa jo myyty vai onko se vielä myynnissä?” ”Kyllä varsa on vielä myynnissä. Toki siitä on ollut muutamia kiinnostuneitakin.” ”Mhhm… Varsalla on ilmeisesti hyvät vanhemmat? Emänsä taisi olla joku nuorempi tamma?” Saatuani hieman tarkemman selonteon varsasta ja sen taustoista sain itseni kiinni sopimasta ajasta, jolloin kävisin katsomassa varsaa.

En ollut kertonut Feetulle mitään siitä, että menisin katsomaan orlovia ja totta puhuen astuessani ovesta ulos omatunnossani tuntui jonkinlainen pisto sen vuoksi, jotta olin valehdellut toiselle lähteväni lääkäriin selkäni vuoksi.

Ajomatkalla Nordwindiin minulla oli aikaa ja mahdollisuuksia pohtia sitä mitä haluaisin ja millainen olisi tämän reissun tarkoitus. Ajomatka oli juuri sitä mitä mä kaipasin ja tarvitsin juuri tähän hetkeen. Perille päästessäni mä olin paljon valmiimpi vastaanottamaan kaiken sen mitä oli tulossa millaisia päätöksiä mä saattaisin olla tekemässä.

”Samuel oletan?” ”Kyllä. Tulin katsomaan sitä Orlov varsaa” kerroin, vaikka epäilinkin jotta saapumiseni syy oli enemmän kuin hyvin tiedossa. ”Tervetuloa. Näytän reitin varsan luokse.”

Suunnatessamme laitumelle, jossa orivarsa emänsä kanssa oli, keskustelimme hevosista ja siitä millainen historia minulla olikaan, ja mitä olin hakemassa mahdolliselta uudelta projektiltani. Matka tarjosi minulle samalla hyvän hetken kysellä myös niitä kysymyksiä, joita olin unohtanut kysyä puhelun aikana. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä suuremmin musta alkoi tuntumaan siltä, että mä saatoin olla löytänyt sen mitä mä etsinkin.

Laitumelle päästessämme oli helppoa nähdä tamma ja varsa, jotka kuitenkin lähtivät saapumaan luoksemme saattajani vislauksesta. Mustan varsan laukatessa varsamaista, mutta kuitenkin jotenkin niin tasapainoista laukkaa luoksemme mun oli pakko purra huuleni sisäpuolta, jotta pysyin hiljaa. Valgarth oli jotain sellaista mitä mä en ollut ikinä nähnyt. Jotain sellaista mitä mä en edes kuvitellut olevan olemassa.

Sen jälkeen miten asiat olivat menneet Harrin kanssa, mä en ollut ajatellut tällä kertaa ottavani samanlaista riskiä ja ostavani maitovarsaa. Totta puhuen en mä ollut ajatellut ostavani mitään alle kolme tai ehkä ideaalissa tapauksessa alle nelivuotiasta. Mutta tässä mä olin taas. Tutustumassa maitovarsaan, joka oli jo muutamassa minuutissa tehnyt muhun vaikutuksen.

Ennen kuin edes pääsin pois tilalta, mulla oli käsissäni kauppakirja tuosta mustasta varsasta. Varsasta joka toivottavasti tulisi täyttämään sen toiveen jota mä en ikinä päässyt Harrin kanssa täyttämään.

23.06.2024

Lue koko tarina täältä

Elettyäni kaksi viikkoa valheessa, mun oli pakko todeta itselleni että en keksisi mitään keinoa kertoa Feetulle epäsuorasti siitä että olin ostanut uuden hevosen. ”Mun pitää kertoa sulle jotain…” puoliksi mutisin samalla kun kesityin vähän liian intensiivisesti hajottamaan jauhelihaa paistinpannulle. ”Liittyykö se jotenkin sun viimeisimpään hevosostokseen?”

Käännyin katsomaan vierelläni seisovaa miestä hämmentyneenä. “Miten… Mistä?” “Rakas, sä taisit unohtaa että oot antanut mulle täyden pääsyn sun pankkitilillesi sen vuoksi jos jotain tapahtuu ja totta puhuen kuus tonnia on sellainen summa jonka puuttumisen huomaa enemmän kuin helposti. “Ai niin…” En todellakaan ollut muistanut sitä faktaa jotta olin antanut naimisiin menomme jälkeen Feetulle täyden käyttöoikeuden pankkitiliini. Miehen mainittua asiasta toki kaikki palasi mieleeni ja muistin syyt miksi olin halunnut tällaisen päätöksen tehdä. Ehkä se ei ollut kaikista klassisin päätös joita avioparit tekivät, mutta omalla tavallani mua oli helpottanut tieto siitä että pahimman sattuessa mies ei olisi vastuussa kaikesta yksin, vaan ainakin osa kuluista olisi poissa toisen harteilta.

“Millaisen sä päädyit ostamaan?” Sekoitin tirisemään alkanutta jauhelihaa sen näköisellä liikkeellä että ei ollut todellakaan hankala päätellä etten keskittynyt kirjaimellisesti käsillä olevaan tehtävään. Mä en tiennyt miten mä selviäisin kun kertoisin ostaneenikin jotain ihan muuta. ”Varsan. Se on vielä emänsä alla.” ”Oho. Eikös sun pitänyt kattella jotain vähän vanhempaa?” ”Piti… Altai vaan… Siinä oli jotain oikeaa, vähän niinkuin Harrissa.” “No mutta sä ihan varmasti tiedät että mikä on se paras vaihtoehto. Ja jos sä pelkäät sitä että mä oon vihainen sulle siitä, että sä olit mennyt ehkä vähän mun selänkin takana ostamaan varsan niin en mä ole. Niin kauan kuin sä teet sellaisia valintoja joka sua itseäsi miellyttävät niin mä oon tyytyväinen. Sun pitää kuitenkin elää sen päätöksen kanssa ainakin seuraavat kaksi vuosikymmentä.”

***

Vaikka mulla ei ollut mitään ajatusta käydä tänään Kultasaaressa, mä kaipasin omaa aikaani ja ehkä kaikista eniten mä kaipasin Harria. Totta puhuen mä aloin miettimään jotta olisiko mun sittenkin paras vain jatkaa kimon kanssa. Tokihan keskustelumme Feetun kanssa oli muistuttanut mua myös siitä, mitä mä en ollut saanut Harrin kanssa, mutta mitä mun olisi mahdollista saada nyt Altain kanssa. Vaikka mä en ollutkaan päässyt kouluttamaan Harria täysin alusta asti, oli ori ratsutettu Hollannissa niin hyvin että se pärjäsi myös mun osittaisena para ratsuna. Tokihan se olisi varmaan ollut paljon järkevämpää myydä aikanaan jollekin sellaiselle ratsastajalle joka olisi voinut viedä Harrin paljon korkeammalle tasolle tai sitten ainakin olisi voinut tehdä orin kanssa paljon parempaa ja tasaisempaa tulostasoa.

Hevoset olivat päässeet kesäkuun alussa laitumelle joten parkkeerattuani autoni tallin parkkipaikalle, suuntasin ensin talliin hakeakseni kimoni riimun ja narun. Matka ei ollut kovinkaan pitkä joten riimuja ja naruja ei pidetty laitumella, vaan ne oli tuotu talliin. Vaikka vielä elettäisiinkin kauneinta ja kuumenevinta kesää, tulisi syksy eteen kuin varkain. Vielä niin kaukana siintävä syksy tarkoittaisi myös sitä että Altai vieroitettaisiin emästään ja musta varsa olisi valmis muuttamaan kotiin. Tokihan tässä kohtaa pienoisena ongelmana oli myös se, että minulla ei ollut mitään paikkaa jota orin kohdalla olisi kodiksi voinut kutsua.

Tokihan itselleni olisi kaikista helpointa jos molemmat orit saisi samalle tallille tai huonommassa vaihtoehdossa edes lähekkäisille. Tokikaan en edes tiennyt mikä oli Kultasaaren tämän hetken tallipaikkatilanne. Oikeastaan ainakaan muutamaan vuoteen minua ei toisaalta haittaisi vaikka Altaille ei välttämättä olisi karsinapaikkaa jos nuorelle orille olisi pihattopaikka tarjolla. Tai jos nuorta oria ei haluttaisi laittaa pihattoon niin minulle sopisi kyllä myös sellainenkin versio jossa Harri muuttaisi pihattoon ja Altai saisi kimon karsinan.

***

Katsellessani laiduntavia hevosia mietin samalla myös sitä, olisiko tänään se päivä kun mahdollisesti puhuisin Sofian kanssa siitä mahdollisuudesta josko Altaille olisi mahdollista saada paikka Kultasaaresta. Toisaalta mä en tiennyt jotta miten nainen ottaisi mun kysymykseni, sillä en ollut oikeastaan kertonut kenellekkään ajatuksistani etsiä toistakin hevosta. Kai puhuminen olisi ollut siinä mielessä järkevää jotta olisin varmasti voinut saada hyvää apua pohteideni kanssa. Monet varmasti olisivat nähneet jokaisessa varsassa sellaisia asioita joita en välttämättä itse nähnyt ja toisaalta samalla he olisivat varmasti voineet auttaa minua avaamaan silmiäni sellaisella tavalla jota en ollut vain vielä nähnyt.

Toisaalta en myöskään tiennyt että olisiko kukaan ollut valmis käymään kanssani tällaisia keskusteluja ja pallotteluja. Tokihan olin tutustunut jonkin verran muihinkin Kultasaarelaisiin, mutta en oikeastaan ollut vielä löytänyt ketään sellaista hyvää tallikaveria. Ehkä mä tein itselleni tässä tilanteessa kärpäsestä härkäsen, sillä ehkä mä jollain tavalla myös pelkäsin mitä ihmiset ajattelisivat kun he saisivat kuulla että tällainen rampa oli suunnittelemassa toisenkin hevosen ja vielä nuoren hevosen tai varsan ostamista. Tokihan mä olin toivottavasti päässyt sinä aikana mitä olin Harrin kanssa viettänyt Kultasaaressa pystynyt todistamaan sen, että huonostakin päivistä huolimatta musta olisi ratsastajaksi ja vaikka voisikin olla omalla tavallaan hullu ajatus ja idea hankkia nuori hevonen.

***

“H… hei Sofia?” takeltelin sanoissani sillä ensimmäiset tavut karkasivat ennen kuin kerkesin edes oikeastaan rekisteröimään puhuvani. Naisen kääntyessä katsomaan minua, olin onnekseni kerennyt kokoamaan ajatuksiani sen verran että sanoissani oli jotain selkoa. “Olisko mun ollut mahdollista varata näin alustavasti syksymmälle tallipaikkaa? Ehkä johonkin… syyskuulle?” Naisen ihmettelevä katse sai mut palaamaan takaisin puhe kannalle. “Mä ostin itselleni hevosen. Tai itse asiassa varsan… Se on vielä emänsä alla niin siksi mä tarvitsisin paikan vasta syksymmällä, kun se vieroitetaan emästään ja on valmis muuttamaan.” “Kyllä mä uskon että se onnistuu. Tällä hetkellä ainakin koko ori- ja ruunapihatto on vapaana. Sopiiko sulle jos palataan tähän asiaan tarkemmin sitten tarkemmin lähempänä?” “Joo.. kyllä… passaa” mutisin, sillä en jotenkin odottanut että asia olisi näin helposti hoidettu.

05.08.2024

Lue koko tarina täältä

”Sofia!” kutsuin naista etunimellään yrittäessäni kiinnittää huomionsa itseeni.
”Moikka!”
”Mä oon ens viikon alun poissa, lähden katsomaan Altaita. Feetu käy hoitamassa Harria” avasin viikonlopun suunnitelmiani ennen kuin jatkoin: ”mietin olisiko ok, jos sopisin varsan muuton lokakuun alkuun?”

Nainen mietti hetken ennen kuin päätyi vastaamaan: ”kyllä se passaa. Muistuta mua vähän lähempänä niin tehdään soppari valmiiksi ja katsotaan muutenkin hommat kuntoon.”
”Okei kiitos. Mä yritän muistaa sitten lähempänä. Mä sovin varmaan nyt kun käyn Nordwindillä niin asioita eteenpäin niin varmaan sen jälkeen osaan kertoa tarkempaa päivää.”
”Okei. No mutta hei, ilmoita tosiaan, kun tiedät enemmän. Ja tsemppiä huomiselle!” Sonja huikkasi vielä ennen kuin jatkoi matkaansa. Naisen loitottua heilautin jalkani viimein Harrin satulan ylitse ja laskeuduin alas.

12.08.2024

Lue koko tarina täältä

Helsinki-Vantaan lentoaseman kuulutukset olivat äänekkäitä ja tiheässä. Istuin portin lähellä ja katselin kiitoradalla kulkevia koneita, ihmisiä ja ajoneuvoja. Olin saapunut lentokentälle ihan liian ajoissa, mutta toisaalta samalla mä halusin aikaa itselleni ja ajattelulle.

Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista.

Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä ostaessani Harrin, olin kerennyt tekemään kimon kanssa kaikkia perusasioita, ennen kuin olin joutunut tekemään sen raskaan päätöksen jotta olin antanut ohjat orin koulutukselle ja kilpailutukselle jollekin toiselle.

***

Ajomatkalla mä mietin kuinkahan paljon nuori ori olisi muuttunut sen jälkeen kun olin Altain nähnyt ensimmäistä kertaa. Tokihan nuori ori oli tällä hetkellä huomattavasti vanhempikin kuin siinä hetkessä. Ikääntyminen oli varmasti muuttanut oria myös fyysisestikin joten siinäkin mielessä se olisi muuttunut siitä kun olin nähnyt varsan viimeksi. Kuitenkin kaikesta huolimatta mä odotin orin näkemistä innolla.

Päästessäni perille istuin autossa pari ylimääräistä minuuttia vain kasaten itseäni. Ollessani valmis, kaivoin repustani esiin violetin riimun, jonka olin Altaille ostanut. Noustessani autosta venyttelin nopeasti, sillä ensin istuminen lennolla ja sen jälkeen autossa ei ollut tehnyt lihaksistolleni hyvää. Jos jostain olin tyytyväinen, niin siitä jotta ainakin tällä hetkellä Briteissä oli sen verran hyvä sää jotta haalean harmaa taivas ei luovuttanut vettä. Vaikka onnettomuudesta oli jo vuosikymmen ja olinkin tehnyt paljon töitä sen suhteen että pääsin eroon kaikesta siitä ahdistuksesta ja stressistä, jonka onnettomuus oli aiheuttanut mitä tuli autoiluun vesisateella, ei se siltikään ollut sellainen asia, josta mä nautin.

Ollessani valmis, varmistin vielä jotta olin todellakin lukinnut vuokra-autoni ovet. Kerkesin melkein tallin pihaan asti ennen kuin näin tutun hahmon lähestyvän minua.

” Hi Noah” tervehdin miestä.
” Hi Samuel. Altai is still on the field. Hope that’s ok?”
“Yeah yeah. I mean he’s just a baby so it’s ok that he’ll have the chance to be so. I mean there will be a lot of big changes in his life soon as he moves to Finland.”
“Mhhmm…”

Jatkoimme matkaa rintarinnan laitumelle, jossa kimo tamma laidunsi musta varsa lähellään. Päästessämme laitumelle ja parivaljakon nähdessä meidät varsa lähti suoraan meitä kohden. Nähdessäni mustan pörröharjaisen varsan lähestyvän meitä pienet korvat hörössä mä en voinut mitään hymylle, joka valaisi kasvoni. Vaikka olinkin miettinyt useaan kertaan sitä, teinkö suuren virheen ostaessani varsan, näin iloinen vastaanotto pyyhki kyllä kaikki epäilykset mielestäni.

Altain päästessä sellaiselle etäisyydelle jotta varsa huomasi toisen tulijoista olevan tuttu, varsa käänsi kulkunsa kohti minua. Annoin varsan tulla itse luokseni ja haistella minua hetken, ennen kuin nostin hiljalleen kättäni ja kurottauduin silittämään pientä mustaa kaulaa. Sen sijaan että Altai olisi kavahtanut kauemmaksi, ori tuntui vain tulevan lähemmäksi ja kuin hakevan vain enemmän huomiota. Rapsuttaessani nuorta oria se tutki jokaisen taskuni ja oikein hyvän rapsutuspaikan löytyessä Altai vastasi rapsutukseen.

” Do you wanna take him in?” vierelläni seissyt Noah kysyi lopulta.
” If it’s possible? I mean this is also more than fine” lisäsin kysymykseni perään, sillä en todellakaan halunnut olla vaivaksi toisille.
” It is. If you don’t mind waiting a moment, I’ll go and grab some lead ropes and headcollars.”
“Well, I’ll have one for Altai if it’s cool that I brought one for him? Just wanted to start getting some things for him in preparation for his move.”
“Yeah, yeah that’s totally cool. I’ll just ask someone to put a name for it, so it won’t get mixed with others.”

Noahin lähtiessä hakemaan riimunnaruja sekä riimua Averniyalle jäin kahdestaan nuoren orivarsan sekä emänsä kanssa laitumelle. Nuori varsa oli palannut emänsä maitobaarille ja katselin sitä emänsä rinnalla. Varsa oli selkeästi kasvanut ja muuttunut sen jälkeen kun olin sen viimeksi nähnyt ja se oikeastaan näytti yllättävän hyvältä pieneltä hevoselta. Tiesin kyllä jotta eteen olisi tulossa se hetki, jossa tällä hetkellä vielä pikimusta varsa näyttäisi rumalta ankanpoikaselta, sen mahdollisesti kasvaessa takakorkeaksi ja muutenkin kehityksensä ottaessa edistysaskeleita eteenpäin.

Altain saatua juotua varsa katseli ympärilleen kirkkain silmin, ennen kuin se otti emästään mallia ja yritti näyttää siltä jotta söisi vihreää. Olihan varsa kuitenkin ihan liian pieni vielä pärjäämään, saati oikeasti syömään kiinteää ruokaa mutta yritys, jota Altai teki, oli silti söpöä.

” Sorry it took a bit longer that expected. Had to take care of something” luoksemme palannut Noah totesi samalla kun ojensi minulle riimunnarua ennen kuin setvi käsissään pitelemän riimun ja narun siten että saattoi lähestyä kimoa orlovia. Kävellessäni Altain luokse jostain syystä tunsin kuinka sydämeni hakkasi rinnassani. Tilanteessa ei pitänyt olla mitään kovinkaan erikoista, mutta silti jotenkin se tuntui siltä kuin en olisi tehnyt tätä ikinä, vaikka se ei todellakaan ollut totuus. Olihan edellisestä kerrasta vuosia, mutta siltikään mitään uutta tämä ei ollut.

”No hei ukko” puhelin pehmeästi varsalle kävellessäni mustan orlovin vierelle ja avatessani riimua mahdollisimman avoimeksi jotta se olisi helppo ujuttaa varsan päähän. Kuitenkin suureksi yllätyksekseni Altai painoikin itse päänsä riimuun ja sain vetää niskahihnan ilman mitään ongelmia varsan korvien taakse ja sovitella riimun sopivaksi. Vielä se oli pienimmilläänkin hieman iso, mutta toisaalta se ei haitannut sillä näin riimu menisi nuorella pidempään. Naksautettuani vielä riimunnarun kiinni sille varatulle paikalle annoin Noahille merkin jotta olimme valmiita ja mies lähti taluttamaan kimoa tammaa edellämme.

Niinkin nuoreksi varsaksi kuin mitä Altai oli, se käveli todella hienosti talutettuna ja mä olin enemmän kuin yllättynyt siitä miten paljon sen kanssa oltiin tehty töitä. Tokihan matkaan mahtui muutama sellainen pieni varsoille tyypillinen pössötys, vaikka pääasiassa nuori varsa vaikutti jo nyt olevan todellinen herrasmies.

” I’m sorry, I need to leave you alone, but don’t hesitate to ask if there is something that you would like to know or you need something” Noah pahoitteli saatuamme parivaljakon karsinaan. Vakuutin jotta pärjäisin varmasti ja kiitin toista vielä avusta.

Jäädessämme kolmistaan hevosten kanssa vietin vain hetken rapsutellen ja ihaillen Altaita, ennen kuin oli aika poimia harjapussista harja ja ruveta hoitamaan pientä mustaa oria ensimmäistä kertaa.

01.10.2024

Lue koko tarina täältä

”Samuel, vedä henkeä syvään. Just noin. Ja sitten uudelleen. Viiiiiiielä kerran.” ”Noni, parempi?” Nyökkäsin, sillä en tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata. Mua stressasi edelleen mutta samalla tiesin että mun stressini ei helpottaisi ennen kuin Altai olisi tukevasti jokaisen neljän kavionsa verran Kultasaaren kartanon pihamaalla.

Mä olin kiitollinen siitä että Feetu oli täällä vaikka olikin arki. Harrin paluu ei ollut näin stressaavaa, mutta toisaalta kimon kohdalla oltiin puhuttu nuoresta hevosesta, kun taas Altain kohdalla kyseessä oli maitovarsa.

Kuljetusliike, jonka olin palkannut tuomaan mustan varsan briteistä suomeen oli onneksi ollut maineensa veroinen ja olin saanut tasaisesti kuvapäivityksiä Altain matkasta kohti Suomea. Viimeisin päivitys kuskilta oli tullut vajaa pari tuntia sitten kun kuski oli ilmoittanut aikaikkunan, jonka sisään kuljetuksen pitäisi olla Kultasaaren pihamaalla.

Viestin saatuani olin suunnannut suoraan tallille odottamaan. Puoli tuntia meni kuin siivillä tarkistaessani että kaikki Altain varusteet ja muut olivat paikoillaan. Tekemisen ”loppuessa” olin ravannut jatkuvasti tallin ja pihamaan välillä. Kellon tikittäessä eteenpäin mun stressini yritti ottaa ylivaltaa. Kaikki ne vuodet, joiden aikana Feetu oli kulkenut mun vierelläni kuntouttaessani itseäni sille tasolle, jossa mä olin tällä hetkellä, Feetukin oli oppinut keinon jos toisenkin kuinka minua oli mahdollista saada rauhoittumaan.

”Mitä jos mennään kahville? Täs on kuitenkin vielä sen verran aikaa että keretään ihan hyvin ja sun muutenkin kannattais istua alas. Sä oot taas ollu menossa nii paljon ja monenlaisella tavalla että se kohta varmaan kostautuu.”

“En mä pysty… mitä jos tässä loppumatkalla on käynytkin jotakin?” ”Turha sitten ainakaan mulle valittaa siitä että sun selkä on kipeä ja liikkuminen muutenkin sattuu” Feetu tuhahti samalla kun kääntyi suuntaamaan talliin sisälle. Mä tiesin mitä aviomieheni ajoi takaa ja vaikka mä olinkin varmasti toisen mielestä Ihan Helvetin Raskas tällä hetkellä, osasi tuo silti vetää juuri niistä oikeista naruista, joilla sai minut kuuntelemaan.

Vaikka Feetu olikin saanut minut istumaan alas, ei se ollut todellakaan helppoa, vaan mä tuijotin kelloa koko ajan. Kun kuskin saapumiseen oli enää vain viitisen minuuttia mä palasin, takasin ravaamiseni pariin.

Kuullessani vihdoin ja viimein lähestyvän rekan moottorin äänet mä pystyin pysähtymään paikalleni ja katseeni seurasi vaalean autoa lähestymistä. Kuskin lopulta pysäyttäessä auton Kultasaaren pihamaalle mun oli pakko pidätellä itseäni jotta en harpponut availemaan rampin lukituksia jotta näkisin Altain.

“Samuel Vainio?” kuski varmisti laskeuduttuaan alas hytistä ja kierrettyään auton toiselle puolelle. “Jep” “Mä annan tosta jo tuon Altain passin niin se ei unohdu. Voin sanoa että tää oli varmaan parhaiten matkustanut varsa ikinä ja näitä on tullut jonkin verran kuitenkin kuskattua. Tokihan meillä on tuollainen vanha ruuna, jota me käytetään kaverina näissä kuljetuksissa, mutta tämä olis varmaan matkannu ilman kaveriakin” kuski kertoi samalla kun ojensi minulle Altain passin ennen kuin alkoi avaamaan rampin lukitusta. Rampin laskeutuessa siten että luonnonvalo pääsi loistamaan kuljetustilaan, auton sisältä kuului muutama erilainen hörähdys ja hirnahdus, ennen kuin ramppi oli sen verran alhaalla että saatoin nähdä tutun mustan profiilin.

Tokihan Altai oli kerennyt muuttumaan siitä kun olin viimeksi varsan nähnyt. Kuitenkaan nuori ori ei ollut kerennyt muuttumaan liikaa tässä välissä joten se oli helppo tunnistaa omakseni.

Altai laskeutui ramppia pitkin varovaisen päättäväisin askelin ja kunhan viimeinenkin orin kavioista oli asettunut Kultasaaren tallipihalle musta ori nosti päänsä kiinnostuneena ylös ja katseli uutta ympäristöään. “Mäpä annan sulle tästä tän narun niin pääsette aloittamaan kotiutumisen” kuski totesi taluttaessaan Altaita luokseni ja lopulta orin naru vaihtoi pitelijää ja Altai oli viimeinkin kotona. En edes huomannut kuskin lähtöä, keskittyessäni vain nuoreen oriini. Koska tiesin Altain seisseen pitkään rekassa, kävelytin nuorta oria ympäri tallipihaa jotta se sai mahdollisuuden oikoa jalkojaan.

“Ooksä nähny Samuel tän?” Feetun ääni kysyi jostain takaamme. Käänsin mustan orin ympäri ja talutin Altain lähemmäksi jotta näin paremmin paperin, jota mies yritti minulle näyttää. Paperi paljastui valokuvaksi taluttamastani nuoresta orista, joka oli napannut jostain itselleen ruusukkeen kantoonsa. Kuva sai minut naurahtamaan, sillä se vaikutti siltä jotta nuori ori tietäisi että siitä olisi - toivottavasti - tulossa tähti. “En. Tai ainakaan Noah ei oo maininnut mulle mitään tuosta kuvasta.”

Annettuani nuoren orin oikoa jalkojaan, oli aika lähteä taluttamaan Altai kohti pihattoa, jossa ori saisi elää siihen asti että sen kanssa päästäisiin kunnolla työnteon pariin, jolloin sille toivottavasti löytyisi karsinapaikka.

16.10.2024

Ensimmäinen kuukausi Altain kanssa oli mennyt vain siihen, että nuori ori oli saanut kotiutua uuteen kotitalliinsa ja -maahansa. Orin ollessa vain puolenvuoden ikäinen mä en halunnut alkaa etenemään sen kanssa ihan liian aikaisin. Tokihan mä tiesin, että ihan liian pitkälle mä en voisi vain hengailla orin kanssa, vaan tietyn pisteen jälkeen mun olisi pakko alkaa työskentelemään Altain kanssa jollain tavalla.

Yksi asia, jonka mä olin tehnyt sen eteen, jotta mä pääsisin aloittamaan Altain kanssa treenit, oli ollut valjaiden ostaminen. Toki olin joutunut tehdä jonkin verran taustatyötä sen suhteen, että löysin meille sopivat varusteet ja sellaiset, joiden kanssa me voitaisiin ehkä jollain tavalla pärjätä. Varmasti jossain kohtaa mä tulisin tarvitsemaan jonkun apua, enkä mä tiennyt, että olisiko jollain Kultasaarelaisella kokemusta nuoren hevosen ajo-opettamisesta ratsutusta ajatellen.

Aika tuntui jotenkin vain lentävän eteenpäin, joten voisi olla, että jossain kohtaa mä toteaisin, että mä olin jäljessä Altain kanssa. Toisaalta isommassa kuvassa mulla ei ollut oikeasti mitään kiirettä nuoren orin kanssa. Altai tulisi olemaan täysi projekti minulle ja totta puhuen mä haluaisin rakentaa orin parhaalla mahdollisella tavalla, jotta Noah ja muut Nordwindiläiset eivät ajatelleet tehneensä täyttä virhettä siinä kohtaa, kun he olivat päättäneet myydä nuoren orin tällaiselle rammalle.

Mustan orin ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, me oltiin siinä pisteessä, jossa me päästiin aloittamaan oikeasti Altain matka ratsuhevoseksi. Loppupeleissä mä olin päätynyt palkkaamaan ulkopuolista apua ohjasajo opetuksen kanssa. Tokihan edeltävän kuukauden me oli päästy – tai ehkä enemmänkin jouduttu – tekemään töitä kahdestaan. Onneksi tehtävä ei vaikuttanut mitenkään hankalalta ja meidän pääasiallinen tavoitteemme olikin vain siinä, että Altai sietäisi valjaat selässään ja nuori ori kävelisi eteenpäin. Toki olimme opetelleet myös kuolainten pitoa suussa, kuin myös suitsimisen.

Ehkä kaiken epäonnen keskellä oli onni, että juuri Altai oli se varsa, jonka mä pääsin kouluttamaan alusta asti. Musta ori tuntui suhtautuvan jokaiseen sen eteen tulevaan asiaan innolla ja pienet mustat korvat tuntuivat olevan höröllä, tapahtuipa sitten mitä tahansa sen ympärillä. Yrittihän ori – kai omasta mielestään – välillä olla myös apuna asioissa, vaikka aina pienestä mustasta turvasta ei välttämättä apua ollutkaan.

Kaikesta huolimatta me oli saatu pakka edes jotenkin sellaiselle mallille, että kun tuli aika ensimmäiselle ohjasajo tunnille, asiassa päästiin oikeasti alkuun eikä meidän tarvinnut keskittyä varustuspuoleen.

En mä tiennyt millainen matka mulla ja Altailla olisi edessä, ennen kuin mustaa oria päästäisiin edes ratsuttamaan, mutta ensimmäiset askeleet olisivat nyt otettu ja vain aika enää näyttäisi millaisissa ojissa ja allikoissa me mustan pikkuhevosen kanssa olisimmekaan.

31.01-02.02

Vaikka Harrin kanssa viikonloppu menikin alkupöhinöiden jälkeen sulavasti, Altai sitten meinasikin olla hieman oma lukunsa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun nuori ori – mun tietääkseni – näki yhtään kiireisempää menoa. Onnekseni sää ei ollut kovinkaan liukas, sillä mä en tiennyt olisinko mä pysynyt pystyssä nuoren orin tanssiessa ympärilläni. Jostain syystä kuitenkin mulla oli silti ollut omalla tavallaan luottavainen olo Altain kanssa. Meidän yhteistä matkaamme ei ollut kovinkaan paljoa takana, mutta silti mustankimo orivarsa oli luonteellaan tehnyt muhun vaikutuksen.

Kuitenkin mä tiesin, että hevosiin ei voisi siltikään luottaa ihan täysin, koska pakoeläiminä ne voisivat kadota paikalta hyvinkin nopeasti ja yllättäen. Tutustuminen kiireisempään menoon, vaikkakin edelleen suhteellisen rauhallisena, oli ihan positiivista. Totta puhuen mä olin vähän pohtinut sitä, että miten Altai tulisi käyttäytymään sitten kun olisi aika lähteä oman pihan ulkopuolelle, joten se, että omassa pihassa tapahtui jotain, auttoi mua saamaan vastauksia noihin kysymyksiin. Tokihan menisi vielä muutamia kuukausia ennen kuin me oltaisiin Altain kanssa menossa mihinkään, sillä vasta kesän saavuttua orin kanssa voitaisiin käydä pyörähtämässä estevarsojen laatuarvostelussa.

Tokihan olin tuona viikonloppuna käynyt myös seuraamassa kouluvalmennuksia omien orieni hoidolta jääneeltä ajalta. Vaikka en itse ollutkaan kouluratsastaja, oli silti mielenkiintoista päästä seuraamaan, millaista menoa kouluvalmennuksissa oli sellaisilla ratsukoilla, jotka oikeasti olivat kouluratsastukseen painottuneita. Varmasti sekin, jotta ei itse ollut pitkään enää ratsastanut siinä mielessä tavoitteellisesti oli sumentanut omaa ajatusmaailmaansa ja ehkäpä sitten kun olisi taas aika alkaa valmentautumaan Altain ollessa siinä iässä pudotus takaisin todellisuuteen voisi olla kova ja karu.

15.03 & 24.03

Lue koko tarina täältä

Näitkö jo tän?

Klikkasin Feetun lähettämän linkin auki ja sen takaa löytyi Kuuran Suomenratsujen järjestämän irtohypytyspäivän kutsu. Matkaa Kultasaaresta Kuuran Suomenratsuille olisi useamman tunnin verran ja lähtö olisi jo perjantaina, joten Feetu ei pääsisi meidän kanssamme tälle reissulle. Mä en välttämättä halunnut lähteä ajamaan tuollaista matkaa yksin, varsinkaan nuoren hevosen kanssa.

Olihan Altai matkustanut vuosi sitten briteistä suomeen, joten orivarsa kyllä varmasti ehkä matkustaisi tuollaisenkin matkan. En mä kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, jotta jotain tapahtuisi, varsinkin jos mä olisin yksin orin kanssa matkassa.

Ilmoitettuani Altain mukaan, uppouduin tutkimaan Facebookin ihmeellistä maailmaa erilaisten ryhmien osalta, ennen kuin lopulta päädyin laittamaan ilmoituksen matkaseuran hausta erääseen ryhmään. En mä ollut varma olisiko kukaan valmis jakamaan kyytiä tuntemattoman ihmisen ja varsinkin varsan kanssa, mutta mun yllätyksekseni sainkin viestiä Ilari Vuorijoelta.

Nuoren kuuloisella miehellä oli saman ikäinen varsa kuin mitä Altai oli, joten tällainen parivaljakko voisi olla joko uhka tai mahdollisuus yhteisessä matkustamisessa. Tosin jotenkin mä haluisin uskoa, jotta Altai ei ainakaan olisi se, joka aiheuttaisi mitään ongelmia. Tokihan mä varmasti tekisin kaikkeni, jotta saisin varmistettua, ettei musta orivarsa pääsisi keksimään mitään idioottia matkan aikana. Onnekseni Altai olisi vielä sen verran pieni että - mun suureksi toiveekseni - ori ei vielä ymmärtäisi tammoista mitään, sillä Ilarin varsa olisi taas tamma. Juteltuamme jonkin aikaa sovimme alustavasti yhteisestä matkasta ja lupasin palata vielä viestillä tarkempien suunnitelmien kanssa.

–-

“Mä ilmoitin Altain sinne irtohypytykseen. Ja siis mä tiedän, että sä et voi lähteä meidän kaveriksemme sinne mutta…” “... mä löysin meille matkaseuraa. En mä… En mä tiedä miten se reissu tulee menemään koska mä en oo vuosiin matkannut vieraiden ihmisten kanssa ja sitäkin vähemmän mä oon matkustanut näin nuoren varsan kanssa. Harri… Harri oli paljon nuorempi, kun mä jouduin tehdä päätöksen siitä, että ori lähtisi Hollantiin, joten kaikki tällaiset on mulle ihan uutta. En mä tiedä mitä mä teen jos… jos käykin jotain sellaista, että mä en pystyisi syystä tai toisesta toimimaan orin kanssa… Tai siis eihän mulla pitkään oo ollut huonoja hetkiä, mutta…” “Hei hyvin se varmasti menee. Sä oot ylittänyt jo tosi monta estettä Altain kanssa, vaikka se ei välttämättä siltä edes tuntuisi. Kaikista suurin niistä taisi pelkästään olla se, että sä päätit - vaikkakin multa salaa - ostaa koko orivarsan” Feetu puhui samalla kun siirtyi taakseni ja pian tunsinkin miehen käsivarret olillani. Nostin omia käsiäni siten, että saatoin asettaa kämmeneni aviomieheni omille, vaikka asento ei tuntunutkaan mukavalta.

“Mhhmm… Mua vaan mietityttää, että mitä jos mä lopulta pilaankin jotain vain sen vuoksi että mä oon ihan liian epävarma siitä, oonko mä tehnyt virheen, kun mä ostin varsan. Varsinkin kun mulla on taustalla sellainen kokemus kuin mitä mulla on. Ja joo, varmasti hyvä osa näistä tunteista johtuu vaan siitä, että mulla oli kirkas ja selkeä ajatus siitä, miten mä tulisin tekemään asiat Harrin kanssa ennen kuin se vastuuton kusipää päättikin toisin…”

Viimeiset sanani olivat enemmänkin puuskahdus kuin nätisti lausuttu lause, sillä edelleenkään en ollut päässyt täysin ylitse siitä mitä sinä iltana oli tapahtunut. Tai ehkä mä olin päässyt siitä ylitse, mutta kai alitajuntani yritti vain kertoa mulle jotain jostain mitä en vain vielä ymmärtänyt. Omalla tavallaan mä en ollut edes varma siitä, oliko mun tunteeni valideja, vai olinko mä ihan liian epävarma kaikesta, vaikka mä olin kuitenkin jo reilu kolmikymppinen ja Altai ei edes ollut ensimmäinen varsa, joka mulla oli.

“Hei, kyllä se hyvin menee. Altai on kuitenkin tosi järkevän oloinen varsa, vaikka mä en ymmärrä mitään hevosista. Tai siis sen vähän lisäksi mitä mä oon oppinut hevosista sinä aikana mitä me ollaan oltu yhdessä ja oon käyttänyt sun kanssa aikaa tallilla. Teidän reissunne menee varmasti tosi hyvin ja siitä tulee lopulta vaan teille molemmille hyvä kokemus, mitä te tarvitsette. Jo pelkästään se, että sä oot ottanut askeleita siihen suuntaan, jotta koko reissu olisi mahdollista on suuri voitto.” ”Mhmm… en mä tiedä, kai mun pitää vaan lähteä tuolle reissulle ja toivoa että se menee parhaalla mahdollisella tavalla ja ehkä se luo omalla tavallaan sitten uskoa siihen, jotta mä tuun pärjäämään myös Altain kanssa, vaikka se onkin vielä niin pieni.” Feetu ei kuitenkaan vastannut mitään näihin pohdintoihini, vaan sen sijaan mies kurottautui painamaan suudelman huulilleni.

--

Vedettyäni pari päivää henkeä, olin lopulta saanut rakennettua jonkinlaisen ajatuksen siitä, miten reissu Kuuran Suomenratsuihin voisi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla. Reissusta tulisi lopulta noin parin päivän mittainen, sillä Altain irtohypytysaika oli jo aamupäivästä, hieman kymmenen jälkeen, kun taas Ilarin ja Geran irtohypytys aika oli vasta iltapäivällä.

Lähetettyäni ehdotuksen Ilarille, jäin odottamaan toisen vastausta samalla kun jatkoin omalta osaltamme reissun valmisteluja. Eihän niissä toisaalta ollut kovinkaan paljoa tehtävänä, sillä Altai ei tarvitsisi reissulle paljoakaan mukaan ja toisaalta paljoakaan ei voinut pakata ennen reissuun lähtöä, sillä tarvitsisimme kuitenkin tavaroita kotona.

Ilarin vastattua ehdotukseeni ja hiottuamme suunnitelmamme loppuun, oli enää edessä vain reissupäivän odottaminen. Siihenhän ei sitten kauaa mennytkään ja lopulta olikin jo maaliskuun toinen perjantai sekä se päivä, kun lopultakin sain pakata kopin Altain varusteilla, joita ei ollut montaakaan, sillä ainoat varusteet, joita pieni ori tarvitsi, olivat suitset sekä pari loimea. Kaiken ollessa pakattuna ja saatoimme lähteä ajelemaan kohti sovittua tapaamispaikkaamme, josta ottaisimme Ilarin ja Geran kyytiimme.

Ajaessani yksin ensimmäiset tunnit mietin olinko sittenkin tehnyt virheen, kun olin ilmoittanut Altain hyppyreissulle vai saattaisiko todellakin olla niin, että tämä reissu olisi sellainen, jonka meidän olisi hyvä Altain kanssa tehdä. Omaa oloani helpotti myös tieto siitä, että näin koko ajan mitä kopissa tapahtui, sillä olin päätynyt hankkimaan trailerikameran, jonka kautta näin koko ajan mitä kopissa tapahtuisi. Mitä useampi kilometrin meidän ja Kultasaaren Kartanon väliin jäi ja mitä selkeämmin kävi ilmi se, että Altai olisi todella reipas matkakaveri – ottaen huomioon sen, että varsa oli vasta puolentoista vuoden – mun oloni keveni ja helpottui. Oikeastaan siinä kohtaa, kun käänsin yhdistelmän paikalle, jossa olin sopinut tapaavamme matkaseuramme, mun oloni oli jopa hieman odottavainen.

Ennen kuin nousin autosta, tarkistin trailerikameran vielä miljoonannen kerran vain varmistuakseni siitä, että liikkeen pysähtyessä Altai ei päättäisi lopulta hypätä puomille tai keksiä jotain muuta tyhmää. Nuori ori näytti kuitenkin olevan rauhallisena kopissa, joten uskalsin nousta kuskin paikalta ja lähteä tervehtimään tummapiirteistä nuorta miestä.

”Sä taidat olla Ilari?” varmistin vielä, ennen kuin ojensin käteni kättelyyn ja tervehdin toista virallisemmin. ”Jep” sai toimia lyhyenä, mutta sitäkin ytimekkäämpänä vastauksena. Vaihdettuamme vielä pari sanaa, lähdin availemaan koppia samalla kun Ilari suuntasi omalle autolleen ja purkamaan Geraa, jotta sen saattoi lastata uuteen kuljetukseen. Valon tulvahtaessa koppiin nuori orini hirnahti pienesti ja en voinut mitään hymylle, joka nosti suupieliäni ylöspäin. ”Sori poika, ihan vielä ei olla perillä. Mutta saat kaverin loppumatkaksi” kerroin samalla kun availin takapuomia vapaalta puolelta ja lopulta kävelin kopissa eteenpäin, jotta pääsin rapsuttamaan mustaa varsaa lavalta. Kuullessaan äänet takaansa Altai yritti selkeästi katsella mitä ihmettä takanaan oli tapahtumassa, mutta suureksi onnekseni liike ei aiheuttanut orissa mitään tyhmempiä ideoita. Lopulta myös Gera oli lastattuna koppiin kuin myös tamman varusteet ja varmistuttuamme siitä, että varsat eivät voineet tehdä mitään toisilleen, oli aika nousta autoon ja lähteä ajelemaan kohti majapaikkaamme.

--

Lauantaina meillä oli vielä samanlainen ajorupeama edessämme kuin mitä meillä oli eilen ollut. Herääminen kolmen aikaan aamulla ei ollut millään tavalla herkkua, saati helppoa, mutta niin vain sitä oltiin tähän aikaan hereillä. Oma onnensa oli 24/7 auki olevat ABC:t joilta oli helppoa saada kahvia jotta herääminen tapahtuisi loppuun. Ajosää oli onneksemme puolellamme, joten matka kohteeseemme onnistui todella hyvin. Lopulta olimme perillä hieman ennen suunniteltua, joka tarkoitti sitä, että minulla olikin suunniteltua paremmin aikaa talutella Altaita ja verrytellä sitä ennen kuin meidän oma vuoromme olisi edessä.

Meitä ennen maneesiin asteli ruunikko puoliverinen, jonka muistelin olleen kolmivuotias. Oikeastaan aika monikin osallistujista oli nuoria, vaikka listalla näytti olleen vanhempiakin osallistujia. Nuori ori käveli vierelläni suhteellisen rauhallisella, mutta ehkä hieman jännittyneelläkin askeleella eteenpäin. Vaikka musta ori olikin hieman jännittynyt, olin silti ylpeä siitä, miten Altai käyttäytyi kaikesta huolimatta. Nuori ori ei ollut kuitenkaan käynyt oman pihan puolella oikeastaan vielä kertaakaan sen jälkeen, kun musta varsa oli purettu briteistä saapuneesta kuljetuksesta.

Kävellessämme pihamaalla annoin katseeni etsiä jossain päin pihaa kulkevia Ilaria ja Geraa. Toinen kimoutumassa oleva varsa näytti kävelevän nätisti omistajansa kanssa. Lopulta kuulin, jotta nimeämme huudettiin maneesin ovelta ja lähdin taluttamaan Altaita kohti maneesin ovea. Musta orivarsa käveli maneesiin korvat höröllä. Kerroin tallin puolesta paikalla olleelle Katrille Altaista samalla kun kävelytin orivarsaa maneesissa, jotta se sai katsella uusia paikkoja.

Ensimmäisellä kerralla Altai kuitenkin näytti siltä, että orilla ei oikein meinannut olla ymmärrystä siitä mitä siltä haluttiin. Ja noh, enpä mä voinut syyttää siitä oikeastaan ketään muuta kuin itseäni, sillä mä en ollut irtohypyttänyt Altaita oikeastaan ollenkaan. Olihan musta orivarsa päässyt kävelemään puomien ylitse niin talutettuna kuin takaa-ajettunakin, mutta mitään hyppyhommia me ei vielä ollut harrastettu. Tämä reissu olisikin oikeastaan Altain ensimmäinen oikea kerta esteillä ja katsoessani orin menoa mä mietin, miksi ihmeessä me lähdettiin nolaamaan itsemme tänne.

Parin kerran jälkeen Altai alkoi kuitenkin ymmärtämään paremmin sitä mitä siltä haettiin ja lopulta esteitä päästiin nostamaankin jo pieniksi pystyiksi. Mä en ollut halunnut ajaa nuorta ihan liian vaikeaan paikkaan, joten olin toivonut, jotta esteet pysyisivät maltillisen kokoisena.

Katri tarjosikin hyviä neuvoja siitä, että miten Altain kanssa olisi paras edetä ja näin loppua kohden jokainen suoritus oli edeltävää parempi. Ottaessani mustan orin kiinni viimeisen suorituksen jälkeen se tuntui näyttävän innostuneelta ja vaikka olinkin käynyt kaikki mahdolliset kaaostunteet lävitse parinkymmenen minuutin aikana, mä olin lopulta oikeastaan tyytyväinen siihen, että me oli lähdetty tälle reissulle.

Taluttaessani Altain ulos maneesista ja meidän jälkeemme olevan ruunikon kävellessä sisään, vedin keuhkoni hitaasti täyteen ilmaa, ennen kuin puhalsin ne vieläkin hitaammin tyhjäksi. Vasta silloin tajusin, jotta olin unohtanut orin loimet autolle, joten kentän sijaan suuntasimme yhdistelmällemme, jossa Ilari ja Gera odottivat.

”Kaikki okei?” kysyin tummapiirteiseltä, joka istuskeli trailerin lokasuojalla. ”Joo. Kivan näköinen paikka” Ilari tarjosi lyhyen vastauksen. Nuori mies ei ollut paljastunut kovinkaan puheliaaksi tyypiksi ja alkuun se oli ollut ehkä hieman stressaavaakin, mutta kilometrien karttuessa siihenkin oli oikeastaan tottunut. ”Mä laitan Altaille vaan loimen ja käyn vähän kävelyttämässä sitä, niin me tullaan sitten takaisin. Vajaan tunnin päästä tais olla jotain lounastakin tarjolla” puhelin enemmänkin trailerin varustehuoneelle kuin sen lokasuojalla istuskelevalle miehelle. Lopulta löysin etsimäni Back on Trackin loimen ja nostin sen Altain selkään ennen kuin kiinnittelin soljet ja irrotin varsan trailerin kyljessä olevasta renkaasta.

Altai käveli reippaalla mutta elastisella askeleella vierelläni kävelyttäessäni varsaa vielä loppuun. Parin kymmenen minuutin jälkeen palautin varsan takaisin trailerille ja lastasin Altain uudelleen koppiin tarjottuani orille ensin mahdollisuuden juoda. Orin ollessa takaisin kopissa katsoin kelloa ja huomasin sen olevan sen verran että lounas aika oli pian alkamassa. ”Mä ajattelin käydä syömässä, tuutko sä?” kysyin Ilarilta, joka myös palasi trailerille oman tammansa kanssa. Saatuani jonkinlaisen vastauksen jätimme varsat koppiin ennen kuin suuntasimme syömään. Maksettuani molempien lounaat viitoin Ilarin aloittamaan edelläni, ennen kuin keräsin oman annokseni ja suuntasimme istumaan.

Lounaaseen oli varattuna neljäkymmentä minuuttia, joten meillä ei ollut mitään kiirettä senkään puolesta. Ilarin ja Geran irtohyppyslotti oli vasta vähän ennen neljää, joten meillä oli senkin puolesta muutama tunti aikaa käydä seuraamassa muiden suorituksia sekä kävelyttää varsoja.

Ilarin ja Geran suorituksen tullessa eteen, kävin seuraamassa heidän suorituksensa ja tummapiirteisen loppu verrytellessä omaa varsaansa varmistin, jotta molemmilla olisi trailerissa heinää sekä tarjosin Altaille vielä vettä. Geran ollessa valmis matkustamaan oli aika pakata tammavarsa myös koppiin ja aloittaa kotimatkamme. Onneksemme kotimatka sujui ilman mitään ongelmia ja palatessamme takaisin siihen pisteeseen, josta olimme matkaseuramme poimineet kyytiimme, kiitin Ilaria seurasta autettuani häntä lastaamaan Geran omaan koppiinsa.

Altain jäätyä yksin koppiin mietin, että kuinkahan orivarsa tulisi pärjäämään, kun sen kaveri oli lähtenyt. Onnekseni Altai kuitenkin matkusti hyvin kotiin asti ja kääntäessäni yhdistelmän tutulle tallipihalle olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, että olimme selvinneet reissusta yksin.

Reilun viikon jälkeen me oltaisiin taas lähdössä Altain kanssa reissuun, tällä kertaa onneksi tutumman kaverin kanssa, sillä trailerin toisen paikan täyttäisi Harri. Kimo ori starttaisi Storywoodsin kenttäcupissa CIC** tasolla ja Altai pääsisi sitten maanantaina järjestettävään avoimeen kenttäratsastustreeniin.

--

Palattuamme reissustamme seurasin Altaita kuin haukka, sillä halusin tietää kuinka nuori ori palautuisi reissusta. Meidän ensimmäinen reissumme oli kuitenkin ollut heti toiselle puolelle suomea, joten mistään helposta pikkureissusta emme olleet Altain kanssa aloittaneet.

Maanantaina Altai oli ehkä hieman rauhallisempi kuin yleensä, mutta yritin pitää itseni mahdollisimman rauhallisena ja vakuuttaa itseni siitä, että tämä oli normaalia ja että ori olisi vain väsynyt pitkästä matkaamisesta. Viikon edetessä musta orivarsa onneksi piristyi ja palasi omaksi normaaliksi itsekseen. Päivä päivältä ja orin palatessa takaisin omaksi normaaliksi itsekseen mä totesin, että kyseessä oli vain matkaväsymystä ja että nuori ori ei olisi mistään kipeä.

--

Viikko oli myös sellainen aika, joka vain lensi ohitse ja kohta oli taas aika pakata – huomattavasti enemmän – tavaraa ja suunnata hieman vajaan viiden ja puolen tunnin ajomatkan päähän pitkäksi viikonlopuksi.

Harri ja Altai olivat onneksi saaneet myös kisapaikalta vierekkäiset karsinat, mikä helpotti suuresti viikonlopun kulumista. Tosin minun täytyi onnekseni myös pärjätä vain tämä päivä – sekä tietenkin maanantai – yksin, sillä Feetu oli töissä eikä mies ollut saanut vapaata lähteäkseen mukaamme. Tokihan mies liittyisi seuraamme myöhemmin tänään, kunhan vain kerkeäisi ajamaan Hangosta tänne.

***

Hyvästellessäni Feetun sunnuntaina mietin jo hetken jättäisinkö sittenkin maanantain maastoestetreenit väliin ja vain suuntaisimme kotiin molempien orien kanssa jo tänään. Olin kuitenkin jo maksanut nuo treenit ja toisaalta hyvin harvassa olivat ne mahdollisuudet, joissa pääsi näin nuoren hevosen kanssa tutustumaan maastoesteisiin. Toki olimme myös, jos ajaneet tänne asti, joten senkin puolesta olisi järkevää, jotta me ottaisimme osaa noihin treeneihin.

Maanantain tullessa eteen mä olin onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että mä olin tehnyt oikean päätöksen jäädessäni paikalle. Treeneihin ei ollut ilmoittautunut kovinkaan montaa osallistujaa, joten en kerennyt seuraamaan kuin pari ensimmäistä osallistujaa ennen kuin minun täytyi lähteä laittamaan Altaita valmiiksi. Verrytellessäni nuorta oria mä toivoin, jotta se osaisi käyttäytyä edes jotenkin sivistyneesti kiinteiden esteiden parissa. Tokikaan monikaan esteistä ei ollut sellaisia, joita me voitaisiin tämän ikäisen orin kanssa kokeilla, mutta ainakin musta ori pääsisi sentään näkemään ja kokeilemaan joitain esteitä.

Olihan maneesiin tuotu myös pari sellaista estettä, josta saatiin tarpeeksi matalia, jotta ne sopivat myös ihan pikkuhevosille. En kuitenkaan aikonut pakottaa oria mihinkään sellaiseen, johon se ei tuntunut olevan valmis, sillä tarkoituksenani ei ollut tappaa nuoren orin mahdollista intoa maastoesteille jo paljon ennen kuin me edes kerkeäisimme aloittamaan niiden treenaamisen ihan kunnolla.

Talutellessani Altaita maastoesteiden seassa nuori ori katseli niitä pienet korvansa höröllä ja vain yhtä hulluimman näköistä estettä ori katsoi sen verran että sille piti jopa hieman puhista. Onnekseni ori ei kuitenkaan näyttänyt siltä, jotta se katoaisi paikalta ja kierreltyämme esteitä jonkin hetken, siirryin paikalle, jossa kaikista pienimmät esteet olivat.

Esittelin Altaille toisen pienemmistä esteistä ennen kuin aloin pyytämään sitä liinassa ympyrälle ja haettuani orin nätille ympyrälle aloin siirtämään sen linjaa siten, että lopulta ori joutui ”hyppäämään” tuon esteen ylitse. Musta ori harrasti pientä ylihyppäämistä, mutta niin kauan kuin ori ei ylihyppäisi ihan tuhottomasti ylihyppäys olisi ihan okei. Ylihyppääminen kuitenkin tarkoittaisi vain sitä, jotta ori ei toivottavasti ottaisi estevirheitä tulevaisuuden urallaan.

Altain vuoron ollessa ohitse ja nuoren orin lastauduttua koppiin, oli vihdoin ja viimein aika lähteä suuntaamaan kohti kotia ja pidempää hengähdystaukoa ennen seuraavia kisoja.

LAJI1 (JAOS) Sijoituksia 0/40, joista voittoja 0
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0

---

LAJI2 (JAOS) Sijoituksia 0/40, joista voittoja 0
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0	00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0

---

Näyttelytulokset

07.02.2025 - Kutsu - PKK Rakenne: Orivasat - t: ScrewDriver - EO
14.02.2025 - Kutsu - PKK Rakenne: Varsat - t. Pölhö - EO
12.03.2025 - Kutsu - PKK Rakenne: Orivarsat - t. aksu - EO
12.03.2025 - Kutsu - PKK Muu kuva: Varsariemua - t. Siguri - LKV - KM EM: Toteutustapa

VALMENNUKSET