Pinewick Stables

"Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum."

Cheyenne Whisk on kahden pienikokoisen hevosen jälkeläinen ja itse tammakin tulee todennäköisesti jäämään melko kompaktiksi paketiksi. Cheyenne Whiskin emätamma on jättänyt ennestään erinomaisia varsoja, ja suoraan sanottuna Classic Cheyenne Star oli varmastikin yksi ranchin rakastetuimmista hevosista, ihme ettei pyhäksi eläimeksi sitä oltu julistettu. Isäori Whiskey Whistler on juuri aloittanut kilpailu-uransa, mutta tulee olemaan eittämättä yksi merkittävimpiä oreja Newa Road Ranchin painthevoskasvatuksessa, joten tämä yhdistelmä kutkutti kasvattajan mielessä jo kauan ennen sen toteuttamista.

Luonteeltaan Cheyenne Whisk on hyvin päättäväinen tamma. Joku toinen voisi tuumata, että itsepäinen se on ja sillä sipuli. Kumpikin luonnehdinta tosin pitää paikkansa. Ulkoisesti enemmän isänsä näköisellä Cheyenne Whiskillä oli emän puolelta valittavana laadukas paketti erilaisia haluttuja luonteenpiirteitä. Oli kiltteyttä, uteliaisuutta, hyvähermoisuutta... ja Cheyenne Whisk valitsi tietenkin rehellisen laiskuuden. Tamma kun ei millään viitsisi tehdä mitään ikävää eikä se epäröi näyttää mielipidettään tällaisissa tilanteissa. On hyvin tyypillistä, että Cheyenne Whisk nahkeilee ja niskuroi ison osan ajasta, mutta päästessään oikeaan mielentilaan, löytyy luimivan ja mulkoilevan tamman sisältä ihan pätevä ratsunpoikanen. Toivotaan, että isän parempi työmoraali alkaa löytyä viimeistään siinä vaiheessa, kun oikeasti olisi aika siirtyä täyspäiväisesti satulan alle. Jos ei, niin ainakin jalostuspuolella tammalla on valtavasti annettavaa.

03/2024 Päiväkirjamerkintä

Kaksosveljeni kanssa yhdessä tehdyt kisamatkat olivat Todella Raskaita. Varsinkin silloin kun Aaron ei päässyt kilpailemaan sellaisia luokkia, joita tuo itse halusi. Ehkä siinä mielessä oli todellakin huono päätös, jotta myös Aaronille oli ostettu nuori hevonen, koska nyt me jouduttaisiin kestämään valitusta muutaman vuoden pidempään. Mä uskalsin myös epäillä, jotta mun tehtäväksi tulisi jäämään veljenkin hevosten ratsuttaminen ja totta puhuen se apina saisi maksaa mulle siitä, jotta tulisin rakentamaan sille toimivat ratsut.

Jotenkin kummasti me päästiin kuitenkin Deadwoodiin niin että meistä kumpikaan ei tappanut toistaan. Kai äiti piti sitä jonkinlaisena onnistumisena, sillä me ei välttämättä oltu maailman mukavampia matkakumppaneita. Tokihan edessä olisi vielä pitkä kisapäivä ja sen jälkeen mahdollisesti sitäkin pidempi paluu takaisin kotiin, varsinkin riippuen siitä millaista tulostasoa minä ja Aaron olimme tehneet niissä luokissa, joissa kilpailisimme toisiamme vastaan. Varsinkin kun nämä luokat olivat sellaisia, joissa Aaron ei välttämättä niinkään välittänyt kilpailla ja totta puhuen en mäkään olisi välttämättä jaksanut kilpailla kaksoisveljeäni vastaan. Tokihan äiti kisasi samoissa luokissa meidän kanssamme, mutta mä myös tiesin, jotta meistä ei kumpikaan laskisi äitiä kilpakumppaniksi, vaan me vain nähtäisiin toisemme.

Mun ja Cherin kisareissu ei alkanut mitenkään tulosrikkaasti, sillä Halterissa me jäätiin sijalle 17/22. Mä olin ehkä yllättynyt siitä, jotta meidän kisareissumme alkoi tällaisella tuloksella. Tokihan takana oli pitkä ajomatka, joten voisi hyvinkin olla, jotta me tultaisiin parantamaan tuloksiamme parin seuraavan luokan aikana. Halter Showmanship ei tänään todellakaan ollut mun ja Cherin luokka. Sijoitus 220/22 ei ollut se mitä mä olisin halunnut tältä luokalta, mutta toisaalta ei me jahdattu (vielä ainakaan) sijoituksia, vaan enemmänkin tarkoituksena oli hakea Cherille kokemusta kisareissuista. Meillä olisi edessä vielä yksi luokka, josta mä toivoin vähän parempaa tulosta, jotta tästä kisareissusta jäisi edes hieman parempi fiilis. Tosin kai oma voittonsa olisi jo se, että me oli näinkin pitkällä eikä me ollut vielä päädytty Aaronin kanssa tappamaan toisiamme.

Trail-in-hand oli mulle ja Aaronille molemmille viimeinen luokka, jonka me kisattaisiin nuorillamme. Mä tiesin, jotta panokset nousisivat vain nousemistaan, joten mun tulisi todellakin tehdä paras mahdollinen suoritus Cherin kanssa, jotta mä vähintään voittaisin veljeni, ellei me jopa saataisi parempaa sijoitusta.

Nähdessään tehtävät Cher tuntui jotenkin heräävän tekemiseen ja musta tuntui, että tamma löysi ihan erilaisen liikkeenkin kuin mitä se oli haltereissa esitellyt. Vaikka me ei ollut treenattu näitä tehtäviä ehkä ihan niin paljoa kuin mitä meidän olisi kannattanut treenata, kaikkien tekeminen tuntui jotenkin todella helpolta ja sulavalta. Tokihan mä huomasin muutaman pienen virheen, joka me tehtiin meidän suorituksemme aikana, mutta kokonaisuudessaan mä olin hyvin tyytyväinen meidän suoritukseemme. Ihan me ei kuitenkaan sijoituksille päästy, meidän nimemme ollessa sijalla 7/26.

Sitä mä en vain ymmärrä, että millä ilveellä Aaron onnistui nousemaan meidän edellemme, mutta ehkä seuraavalla kerralla mä onnistuisin päihittämään kaksoisveljeni Cherin kanssa.