Pinewick Stables

"Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum."

"Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum."

02/2023 Cup Tuotos

Mun oli ollut hankala päättää mihin luokkaan me osallistuttaisiin Beanin kanssa. Ruuna ei ollut oikein loistanut missään lajissa treenatessamme kotona, joten siinä mielessä en mä edes tiennyt oliko meillä mitään järkeä lähteä kokeilemaan onneamme kilpailuissa. Lopulta mä päädyin kuitenkin ilmoittamaan meidät Western Pleasureen sillä sen arvostelu voisi tarjota jotain neuvoa sille, mitä meidän kannattaisi jatkossa harjoitella.

Mun onnekseni ennen meitä pari muuta ratsukkoa kuulutettiin maneesiin ja lopulta siirsin ruunani raviin ja annoin tuon ravata eteenpäin, ennen kuin haimme paikkamme maneesin laidalta ja odotimme loputkin luokkaan kuuluvat ratsukot paikalleen. En ollut ihan täysin tyytyväinen Beanin alkuraviin mutta sitä ei voisi enää muuttaa, joten jatkossa meidän olisi pakko tehdä tuomareihin vaikutus muilla liikkeillämme. Onnekseni Beanin käynti sentään tuntui olevan juuri sopivan rentoa mutta aktiivista että saattaisimme saada paikattua edes hieman niitä pisteitä, joita alussa menetimme. Ravi tuntui herättävän Beania vain entisestään ja aloin saamaan tunteen siitä, että ruuna oikeasti kuunteli apujani ja että se olisi hereillä.

Tokihan mä olisin voinut herätellä ruunaani paljon paremmin jo alkuverryttelyssä mutta jostain syystä mä en vain jaksanut keskittyä. Toisaalta mä osasin kyllä olla tyytyväinen siitä, että Bean vastasi mun apuihini hyvin ja muutenkin meidän suoritus tuntui paranevan koko ajan, vaikka tiesinkin sen olevan ehkä vähän myöhäistä. Toisaalta kai me kerettäisiin tehdä vielä jollain tasolla vaikutus tuomareihin. Mun onnekseni peruuttaminen oli yksi Beanin vahvimpia taitoja, joten se toivottavasti toisi meille myös muutamia pisteitä, jotka voisivat parantaa meidän tulosta. Kun me saatiin lupa siirtyä sivummalle odottamaan tuloksia mulla ei ollut mitään ajatusta siitä että kuinka tulokset voisivat olla ja saatoinkin toivoa vain hyväksyttyä suoritusta.

03/2024 Cup Tuotos

Mä olin omalla tavallani tyytyväinen siihen, jotta mulla oli jotain omaa. Tokihan välillä mua rasitti kuunnella veljen valitusta siitä, että toinen ei päässyt tekemään asioita sellaisella tasolla kuin mitä halusi. Eihän Bean välttämättä ollut se mun unelmahevonen, mutta kaikesta huolimatta pinto tarjosi silti mulle mahdollisuuden päästä keräämään meriittejä nimelleni. Toisaalta Bean ei ollut joka kerta se kaikista järkevin kisapaikoilla, joten ajoittain pelkästään ruunan käytöksen vuoksi olin täysin valmis luopumaan ruunasta.

Kuitenkin jostain kumman syystä saapuessamme WRJ Cupin kisapaikalle ruuna oli kuin ihmisen mieli. En mä tiennyt, jotta olisiko tämä hyvä vai huono merkki tulevaa suoritustamme ajatellen. Tapahtuisi mitä tapahtuisi, mä olisin enemmän tai vähemmän valmis siihen mitä ruuna päättäisi tarjota. Vielä siinäkin kohtaa, kun mä asetin jalkani Beanin jalustimeen ja ponnistin itseni ruunan selkään, mulla oli positiivinen fiilis. Me ei oltu treenattu ruunan kanssa hetkeen tynnyreillä, mutta mä tiesin, jotta tänään olisi meidän päivämme.

Vaikka mun olisi tehnyt mieli puskea ruunaa hieman nopeammaksi ja hieman notkeammaksi, mä tiesin, jotta nyt ei olisi se hetki, jossa meidän olisi kannattavaa lähteä kikkailemaan.

” Next up: Erika Pinewick riding Bit of Perfection!”

Kisa-areenan kaijuttimista kuului meidän nimemme. Me oltiin Beanin kanssa valmiita. Kääntäessäni sen kaksivärisen pään kohti kisa-areenaa ruuna tanssi allani kuin se olisi täyttä ruutia. Mä sain tehdä todella hyvän työn, jotta saatoin pidätellä ruunaa siihen asti, että portti saatiin auki ja saatoin antaa Beanille luvan lähteä etenemään kohti ensimmäistä tynnyriä. Parilla pitkällä laukka-askeleella se tuntui kiertävän koko tynnyrin, vaihtaen samalla laukan vaivattomammin kuin ikinä, ennen kuin matkamme jatkui toiselle tynnyrille. Ruuna asetteli kavionsa laskelmallisen tarkasti ja vaikka tynnyrin reuna olikin ajoittain pelottavan lähellä reittäni, tiesi Bean mitä se oli tekemässä ja ruuna suoritti kierron juuri sopivalta etäisyydeltä.

Viimeisen tynnyrin jäädessämme vierellemme ruuna tuntui löytävän jostain vielä uutta ruutia, jonka aiivellä laukkasimme kohti maalilinjaa ja lopulta sen yli. En tiennyt montako sekuntia olimme käyttäneet kiertoon, mutta päästäessäni irti ohjista heittäydyin ruunan hikiselle kaulalle ja kiedoin käteni sen kaulan ympärille sillä tavalla, kun vain pystyin. Helvetti me tehtiin just Saatanan Upea Suoritus.

On the way to TRC

” Why the fuck you can have all fun and I’ll have to stick home?” Aaron kitisi nojaillessaan karsinan seinään kädet puuskassa. Yritin olla huomioimatta kaksoisveljeni kitinän, vaikka uskalsin epäillä, jotta tämä ei olisi ensimmäinen, saati viimeinen kerta. ”No olisiko kannattanut olla hereillä silloin kun mietittiin hevosia talliin. Tai sitten vaikka mennä töihin ja säästää rahaa, jotta pystyy ostamaan ratsuikäisen hevosen” totesin samalla kun pujotin jalustimen pois Beanin satulan nupista ja varmistin että kaikki oli ok. ”Ilonpilaaja” pikkuveljeni tuhahti.

Aaronin kiukutellessa olin saanut Beanin suitsittua maiskautin kirjavan ruunan liikkeelle ja talutin sen kentälle. Mä en tajunnut miksi äiti ja Connor eivät olleet ostaneet sellaista paikkaa, jossa olisi maneesi. Kai ne oli ajatellut, jotta sellainen joskus voitaisiin rakentaa tännekin, mutta ainakaan vielä maneesin rakentaminen ei ollut edes puheissa. Onneksi äiti ja Connor sentään ylläpitivät kenttää ympäri vuoden, joten se oli edelleen hyvässä kunnossa, vaikka sää olikin muuten ihan perseestä. Kirjava ruuna odotti rauhassa paikallaan, jotta sain varmistettua, jotta varusteet olivat edelleen oikeilla paikoilla. Ponnistettuani ruunani satulaan ja haettuani istuntani hyväksi nostin katseeni ja annoin sen kiertää kentän ympäristössä. Totta puhuen olin ehkä jopa hieman yllättynyt, jotta Aaron oli edelleen kentän laidalla, sillä olin jotenkin odottanut, jotta pikkuveli ei olisi seurannut minua ulos tallista, saati että tuo olisi seurannut minua kentälle asti.

Mä en kuitenkaan jaksanut välittää enää veljestäni sen suuremmin, vaan yritin keskittyä kirjavan ruunani askellukseen. Me ei oltu kovinkaan aktiivisesti treenattu Beanin kanssa reiningiä, mutta nyt kun Connor oli tuonut esiin ajatuksen siitä, jotta lähtisimme kilpailemaan Idahoon Twin Fall Farmille, oli meidän treenejä muokattava siten, jotta ne tukivat tuota lajia. Mä en ollut hirveän innostunut amateur kategorian luokkavalinnasta, joten varmistettuani jotta minulla olisi mahdollisuus osallistua myös PRO kategorian luokkaan, olin ilmoittautunut siihen. En mä tiennyt mitä meidän kisareissusta tulisi sillä mä en ollut vielä yhdelläkään kisareissulla Connorin kanssa. Tokihan jos mun arveluni pitäisi paikkaansa, Aaron lähtisi mukaan sillä veli varmaan kitisisi sen verran, jotta äiti ylipuhuisi mut suostumaan siihen. Totta puhuen äitillä ei olisi kovinkaan suurta ongelmaa saada mua ylipuhuttua suostumaan tuohon ehdotukseen sillä olin melkein jo täysin valmis ehdottamaan samaa asiaa itsekin. Toki mä en ollut täysin varma siitä, miten Connor asiaan suhtautuisi mutta jotenkin mä uskalsin epäillä, jotta isäpuolella ei olisi oikeastaan mitään sanottavaa asiaan, tai sitten tuolle ei annettaisi mahdollisuutta vastalauseeseen.

Mä en ollut täysin varma siitä, mikä reining kuvio tulisi olemaan se, jolla kisa käytäisiin, joten se antaisi toisaalta paljon (ja ehkä vähän liikaakin) mahdollisuuksia treenille. Mä en myöskään halunnut rikkoa Beania ennen kuin me lähdettiin Amerikan puolelle kisamatkalle, joten keskityin lämmittelemään ruunaani rauhassa ennen kuin mä päätin lähteä käymään reining kuvioita lävitse aloittaen ensimmäisestä.

Kirjavan ruunan laukka tuntui hieman hitaalta, vaikka yritinkin parhaani mukaan ratsastaa Beanin mahdollisimman reippaaksi. Kuitenkin ratsastaessani kirjavan liukupysähdykseen olin tyytyväinen siitä, miten tehokkaasti Bean pysähdykseen lähti. Peruuttamisemme ei ollut todellakaan mitenkään nättiä, joten saisimme todellakin treenata sitä. Kuvion keskivaihe oli tasaista suorittamista ja mä saatoin olla tyytyväinen siihen, sen lisäksi, jotta meidän viimeinen suoritus oli onnistunut. Antaessani Beanin kävellä, katselin kentän ympäristöä vain huomatakseni, jotta Aaron oli jossain kohtaa luovuttanut kentän laidalla notkumisen kanssa. Kävelytettyäni ruunaani hetken ratsastin kuvion vielä uudelleen lävitse, ennen kuin totesin jotta treenimme saisi jäädä siihen.

Loppuverrytellessäni Beania mulla ei oikeastaan ollut sen suurempia epäluuloja westernin osalta Twin Riders Cup:issa, sillä musta tuntui, jotta reining olisi meille kaikista lajeista helpoin. Ehkä suurimman ongelman meille aiheuttaisi kouluratsastus, sillä esteratsastus kyllä menisi tavalla tai toisella. Kuitenkaan mä en ajatellut stressata asiasta liikaa, sillä mä tiesin, jotta kouluratsastus ei ollut meille se päälaji. Kunhan me nyt edes selvittäisiin jonkinlaisella tuloksella startista lävitse. Me ei kuitenkaan oltu kilpailtu englantilaisissa lajeissa oikeastaan ollenkaan, joten ehkä noi ekat kisat me otettaisiin vain treenin kannalta.

Kävelytettyäni Beania ainakin tarpeeksi käänsin ruunani mahdollisimman lähelle porttia ennen kuin liu’uin alas sen satulasta ja lähdin kävelyttämään kirjavaa ruunaani talliin.

The road to TRC continues

Mä en ollut oikeastaan ikinä luonut mitään selkeää ja kiveen kirjattua treenisuunnitelmaa hevosten kanssa, mutta Twin Riders Cup laittoivat mut muuttamaan toimintatapaani. Tokihan mun onnekseni - tai epäonnekseni, tarina ei vielä kertonut - Connor päätti että sekin hyppäisi olan tammansa tänään. Totta puhuen mun ei olisi tehnyt mieli jakaa mun treeni hetkeä sen kanssa, mutta mä en myöskään jaksanut tapella asiasta joten ei muuta kuin leukaa rintaan ja kohti pettymystä.

Äiti ja Aaron lähtivät rakentamaan meille hyppyjä samalla kun me suuntasimme Connorin kanssa talliin jotta saatoimme laittaa hevoset kuntoon ennen kuin pääsisimme verryttelemään ratsumme. Twin riders cup alkaisi seuraavalla viikolla ja oikeastaan lähtö Idahoon tapahtuisi jo seuraavan viikon lopulla. Mä olin ilmoittanut itseni ja Beanin kisaviikon alussa järjestettävään estevalmennukseen ja matkasta johtuen meillä ei olisi mitään järkeä ajaa ensin Idahoon ja sitten kotiin, sillä me ei edes kerettäisi täysin takaisin kunnes meidän pitäisi olla jo menossa.

Totta puhuen mä olin yllättynyt siitä, kuinka helppoa mun oli ollut saada ylipuhuttua äiti siihen että saisin viettää viikon poissa koulusta. Se oli kuitenkin aina yrittänyt painottaa sitä, että koulutuskin olisi tärkeää, vaikka mä olinkin pitkään puhunut jotta kunhan vain saisin lukion pois alta, haluaisin alkaa työskentelemään hevosten kanssa täysipäiväisesti. Toisaalta en mä täysin kyllä kieltänytkään sitä ajatusta ettenkö mä kouluttaisi itseäni enemmän sitä mukaa kun mä löytäisin kiinnostavia kursseja tai muita sellaisia opiskelumahdollisuuksia jotka voisivat tukea tulevaa uraani. Toisaalta en mä ollut kyllä maininnut äidille mitään siitä, että mä olin miettinyt josko mä sittenkin jatkaisin opiskelujani lukion jälkeen jollain sellaisella linjalla joka auttaisi mua oman yrityksen kanssa.

Connor oli paljon ennen mua valmiina joten se lähti jo edeltä kentälle verryttelemään ruunikkoaan kun mä vielä kiristelin Beanin satulavyötä. Kirjavan ollessa lopulta valmis, me suunnattiin myös kentälle johon äiti ja Aaron olivat saaneet jo esteet rakennettua. Toisaalta se, että Connor ratsastaisi ja hyppäisi mun kanssa samaan aikaan tarkoittaisi myös sitä, jotta mun ratsastamiseen ei keskityttäisi ihan niin paljoa kuin silloin jos mä ratsastaisin yksin. Mä en myöskään ollut pitkään keskittynyt englantilaiseen ratsastamiseen joten pelkästään jo se, jotta mä saisin istuttua satulassa ihan sellaisella tavalla kuin mitä mä istuin lännensatulassa.

Siinä vaiheessa kun mä olin valmis aloittamaan laukka verryttelyn Beanin kanssa Connor aloitti jo hyppäämisen. Antaessani kirjavan laukata eteenpäin ensin vähän vapaammin ja lopulta kokosin ruunan laukkaa hieman enemmän jotta saatoin hakea jarrua ja rattia myös nopeimmassakin askellajissa. Kunhan mulla vain oli hyvä fiilis siitä miltä ruuna tuntui, mä ilmoitin jotta aloittaisin myös hyppäämään. Kuitenkin ennen kuin kerkesin kääntää ruunaani ensimmäisen kerran esteille, Connor pyysi minua siirtämään Beanin käyntiin jotta tuo voisi selittää minulle radan, vaikka olinkin huomannut jotta jokaisen esteen vierellä oli ämpäri jonka kyljessä oli jokin numero.

Toisaalta mitä pidemmälle Connor selvityksessään pääsi, sitä kiitollisempi - salaa tietenkin - mä olin siitä että sain selostuksen siitä kuinka rataa tulisi suorittaa. Vaikka rata ei ollutkaan loppupeleissä mitenkään hurjan hankala, siinä oli kuitenkin tekemistä ja varsinkin tällaiselle noviisille radassa tuntui olevan sitäkin enemmän tekemistä. Tai no, mä tajusin sen kyllä vasta sen jälkeen kun me oltiin jo suunnattu radalle. Toisaalta oli hyvä jotta me tehtiin tällainen oma treeni kotona ennen kuin matka kävi Idahoon ja estevalmennukseen. Toisaalta voisi silti olla että me nolattaisiin itsemme ihan täysin valmennuksessa. Vaikka välttämättä ajatus siitä että me treenattiin Connorin kanssa samalla kerralla ei alkuun ollutkaan se kaikista houkuttelevin ajatus, oli isäpuolesta kuitenkin toisaalta jotain hyötyäkin ja Connor osasi kertoa mulle mihin mun kannattaisi keskittyä ja millaisella tavalla meidän suoritus voisi olla paljon tasaisempi. Eihän sillä mitään pakkoa ollut mua auttaa, mutta kai äiti olisi varmaan maininnut jotain jos toinen ei olisi mua neuvonut.

Kierros kierrokselta meidän suorittaminen alkoi tasaantumaan ja paranemaan sekä mä sain paremmin kiinni siitä, miten hyppääminen tapahtui. Oikeastaan loppuverrytellessäni Beania mä en tiennyt olinko mä tyytyväinen vai pettynyt meidän treenisessioon, mutta ainakin me oltaisiin tehty sellainen ennen valmennusta ja kisaviikonloppua.