Yksinpeli
sijoittuu 07.02.2022 rusettiluistelun jälkeiselle ajalle.
Eloisen askellus oli kevyt, mutta tuon sydän oli sitäkin keveämpi. Astellessaan tunteja takaperin Viktorian puistoon tehdyn jääkentän laidalle katselemaan millainen tapahtuma rusettiluistelu oikein olisi, ei tuolla ollut mitään ajatusta, olisiko ihan tavan ompelijattaren paikka sittenkään tuollaisessa tapahtumassa. Kuitenkin tuo oli kiinnittänyt luistimet kenkiinsä ja lähtenyt hakemaan tuntumaa jäähän, ennen kuin oli kiinnittänyt rinnukseensa rusetin ja jäänyt odottamaan ensimäistä pariaan.
Kuullessaan tutun, paksuhkon aksentin värittämän äänen, tuon sydän oli jättänyt lyönnin tai kaksi välistä. Ei Eloise ollut ajatellut näkevänsä Häntä täälä, saati että Hän olisi ollut tuon luisteluparina, sillä jääkentällä oli useita muitakin tarjokkaita. Alkuun nuori ompelijatar oli jännittänyt luistella Tuon kanssa, varsinkin kun Tuo oli ottanut puheeksi parivaljakon edellisen tapaamisen vain muutamaa päivää aikaisemmin. Jo tuo ensitapaaminen oli saanut perhosia liitelemään Eloisen mahanpohjalla ja nyt, ollessaan tuon vakaassa otteessa perhosparvi sai uudelleen tuulta siipiinsä. Nuori ompelijatar tiesi, että tuo ei olisi saanut todennäköisesti haaveilla Siitä, tavalla, jolla tuo haaveili. Toisaalta jos ajatuksensa pitävät itsellään, kai silloin myös ne kielletyt ajatukset ovat sallittuja?
Vaikka parivaljakko sai tanssia pitkin jäätä pitkään, silti Eloisesta tuntui kuin mennyt tunti olisi vain lentänyt ohitse eikä tuo olisi millään halunnut päästää Siitä irti. Nuori ompelijatar sai tapahtuman aikana myös muita enemmän ja vähemmän taidokkaita luistelupartnereita sekä pääsi tutustumaan useampaan eri ihmiseen, osa mukavampia ja osa hieman nihkeämpiä, vaikka Eloise ei antanutkaan mielipiteensä näkyä luistelupartnereistaan. Sen luistellessa Eloisen luo uudelleen ja indikoiden että nuo olisivat parit, nuoren neidin sydän täyttyi ilolla ja jos tuo olisi ollut yhtään ulospäinsuuntautuneempi, tai jos tilanne olisi ollut mikään muu kuin niin julkinen, olisi tuo saattanut rikkoa rajoja ja kapsahtaa Sen kaulaan. Sitä enemmän ei Eloise olisi uskaltanut kuitenkaan tehdä, mutta nytkin tuo päätyi vain hymyilemään Sille ja antamaan Sen johdattaa parivaljakon uuteen jäätanssin pyörteeseen. Tällä kertaa Se pyöritti ihan erilaisella tavalla kuin edellisellä kerralla, mutta Eloisea ei haitannut. Sen sijaan tuo antoi aidon, onnellisen naurun kummuta sisältään ja nauttia tilanteesta täysin rinnoin. Kehut joita Se sanoi, saivat Eloisen sydämen täyttymään vain syvemmällä ilolla ja tuo tunsi itsensä prinsessaksi, vaikka tuo ei ollut lähelläkään minkäänlaista titteliä, vaan oli varmasti jonkin silmissä vain pohjasakkaa. Surkimus jota kukaan ei halunnut edes ottaa palkkalistoilleen edes säälistä.
Toisenkin tanssin aika lensi kuin siivillä ja tuon oli pakko antaa Sen jatkaa eteenpäin. Eihän nuori ompelijatar voinut itselleen mitään ja tuo oli aina sopivan tilaisuuden tulleen vilkaissut Sitä, henkisesti kuitenkin läpsäisten itseään poskelle siitä, että tuo ei voisi ikinä saada Sitä. Saati että tuo voisi ikinä kertoa Sille mitä tuo tunsi. Kieltäydyttyään tarjouksesta saada saattaja kotimatkalleen, tuo salaa toivoi että Se olisi ollut tuon käsipuolessa, kysymässä sitä. Silloin Eloise ei olisi epäröinyt hetkeäkään hyväksyä tarjousta. Ehkä tuolla olisi ollut oikeastaan vain vaikeuksia kuulostaa tarpeeksi neutraalilta jotta tuon salaisuus ei olisi tullut julki.
Kuitenkin nyt Eloise kulki yksin pimeää katua, mukanaan vain ajatuksensa sekä tunteensa Siitä. Sekä ujo toive siitä että tuo vielä joskus törmäisi Siihen.
Yksinpeli
Eloisen sydän oli kevyt, vaikka naisen olo ei sellainen ollutkaan. Parin illan takainen kävely, pienessä vesisateessa ilman sateenvarjoa tai kunnon varustusta oli saanut Eloisen kevyesti vilustumaan. Olihan nuori neiti laskenut itselleen heti lämpimän kylvyn sen jälkeen kun oli saapunut Tuon saattelemana kotiin. Vaikka Eloise oli toivonut että Se ei olisi nähnyt tuota, melkein kompastuessaan askeliinsa märällä kiveyksellä, ei tilanne ollut kuitenkaan sellainen jossa tuo olisi voinut livahtaa huomaamatta. Sen antaessa painavat moitteensa, oli neiti Camden tuntenut itsensä kuin pieneksi tytöksi jota isänsä olisi kurittanut.
Kuitenkin keskustelunsa lomassa oli Eloisen olo kuitenkin helpottunut ja se sellainen tuttu kutkuttava tunne oli palannut tuon mahanpohjaan. Päästyään Eloisen luo, tuon olisi tehnyt mieli pyytää toinen teelle, vaikka tuo ei tiennyt olisiko se ollut sallittua. Tokihan Se olisi varmasti kieltäytynyt kutsusta, mutta ehkä se olisi ollut helpompi niellä, vaikka Eloise tiesi että se olisi silti satuttanut. Ajatus siitä, että tuo näkisi Hänet vain muutaman päivän päästä, sai perhoset Eloisen mahassa lepattamaan uudelleen. Tokikaan tuo ei voisi silloinkaan paljastaa tunteitaan sitä kohtaan ja tuo toivoi että tuon tunteet eivät kenellekkään paljastuisi. Tokihan Sen lisäksi Eloisen mielessä oli myös toinen vaalea herrasmies.
Tokihan Eloisea nolotti se, miten tuo oli herra Hank Murrayhin tutustunut. Ei tuo olisi halunnut ensikohtaamisen menevän sillä tavalla kuin se meni, mutta lopulta tuo oli toivottavasti onnistunut antamaan miehelle itsestään paremman kuvan. Tokihan keskustelu herra Murrayn kanssa oli mennyt rennolla asenteella ja Eloise oli tuntenut olonsa yllättävänkin rento, jännityksestään huolimatta. Vaikka keskustelu herra Murrayn kanssa oli ollut todella mukava, kuten myös vaalea herra itsekin. Katseltuaan vaaleaan pukuun sekä knalliin pukeutuneen poninhäntäisen miehen poistumista paikalta, oli tuolle jäänyt ehkä pieni tunne siitä, että olisi halunnut tutustua lisää herra Murrayhin. Pukeutuminen oli saanut Eloisen ajattelemaan herran olleen yläluokan edustajistoa, mutta jokin tuon sanavalinnoissa tuntui siltä että tuo ei kuitenkaan tainnut olla ainakaan ihan täysin kuitenkaan yläluokan edustaja.
Pyöritellessään siroissa sormissaan paksukartonkista käyntikorttia jonka herra Murray oli tuolle ojentanut ennen lähtöään, sai Eloisen miettimään voisiko tuolla olla mitään mahdollisuutta kirjoittaa herra Murraylle kirje ja ehdottaa tapaamista. Tokikaan se ei varmasti olisi soveliasta, ottaen huomioon aseman jonka Eloise oli useampaan otteeseen tavannut kortista. Ei nuori ompelijatar tiennyt olisiko tuon sallittavaa myöskään ehdottaa tapaamista työn siivellä. Olihan nuorella ompelijattarella mielessä eräs miesten puvuntakki, jota tuo haluaisi kokeilla valmistaa, mutta aviottomana sopiva malli puuttui. Tokihan kuvernööri Armstrongilla olisi varmasti Lontoon ja New Yorkin parhaimmat ompelijat sekä vaatturit joten voisi olla jotta tuo kieltäytyisi kutsusta. Eihän neiti Camden ollut edes varma, vaikka herra Murray olisi onnellisesti avioliitossa. Eihän tuo ollut huomannut katsoakaan, sattuiko herralla olla sormusta sormessaan, saati olisiko se edes ollut mitenkään hyväksyttävää. Tokihan jos tuo vain uskottelisi itselleen että herra kuvernöörin sihteeri olisi onnellisesti naimisissa, saattaisi nuori ompelijatar säästää itsensä vain suuremmalta sydänsurulta.
Yksinpeli
Eloisen sydän oli kevyt, odottavakin. Ulkona vallitseva, valon ja kevään tunnun syövä paksu savusumukaan ei saanut nuoren ompelijattaren sydäntä muuttumaan raskaaksi. Kaikesta nolostuksestaan huolimatta, oli neiti Camden iloinen siitä että tilanteesta huolimatta tuon tie oli kohdannut herra Morozovin kanssa. Vaikka sinisissä, kapeissa silmissä oli paistanut huoli, jota vaaleat kulmat olivat kompensoineet. Kokemastaan huolimatta ei katse ollut pelottava tai alentava, vaan sen todellinen tarkoitus oli löytänyt tiensä neidin sydämeen.
Päättäväisen pehmeä ote, miehen melkeinpä pakottaessa Eloisen ottamaan vastaan kangasriepu, joka tuolle oltiin annettu itsensä suojaamiseen, palasi kerta toisensa jälkeen muistoihin. Kerta kerralta muiston aiheuttama nolostus ja ahdistus oli muuttunut vain lämpimäksi tunteeksi rinnassa, suupielien hakiessa koko ajan vain leveämpää hymyä. Kirje, joka oli yllättänyt nuoren ompelijan täysin, sillä ei tuo ollut odottanut kuulevansa lääkäristä enään käännettyään tuolle selkänsä sairaalan aulassa.
Nolostumisen tunne siitä, että oli saattanut toisen juorujen kohteeksi, joka suli kuitenkin uuden lämmön roihahtaessa nuoressa rinnassa, ajatellessaan lounaskutsua, joka tuolle oli esitetty. Se, milloin tuo mainittu hetki olisi, ei ollut tiedossa eikä nuori ompelijatar olisi malttanut odottaa. Eihän tuo tiennyt olisiko lounaalla seurana muitakin kuin vain kutsun esittäjä, mutta nuori ja ihastunut mieli antoi maalailla kuvaa lounaasta vain noiden kahden välillä. Uskaltaisiko silloin sanoa jotain mitä ei vielä ollut sanonut? Vihjata asioista? Ehkä jopa vahingossa astua liian lähelle?
Päänpudistukseen yhdistetty raskas huokaisu kadotutti nuo ajatukset, sillä ei tuo voisi ikinä paljastaa toiselle sitä mitä sydämensä kertoi. Voisiko toisaalta… Ei, Eloise ei antanut ajatustensa lähteä sille polulle. Vaikka sydämensä sanoisi mitä, ei tuo voisi olla ikinä se prinssi, josta nuori neito haaveili. Hiljalleen tuo alkoi ehkä jo luopumaan ajatuksesta että tuolle sopiva prinssi olisi jossain, sydämensä haaveillessa aina vääränlaisista prinsseistä. Ehkä, niin suuresti toivoen, jossain olisi sittenkin se vaalea tai tumma, kiltti, rakastava prinssi, joka ei vain ehkä ollut vielä löytänyt tietään Eloisen luokse tai Eloise ei ollut löytänyt tuon luokse.