Eloise Camden
Pieni asunto näytti siltä että sielä todellakin tehtiin töitä. Sielä tällä näkyi kangaspakkoja tai rullia, lattialta löytyvistä kankaanpaloista puhumattakaan. Sivupöydällä oleva pieni punoskori oli täynnä erilaisia koristeneuhoja sekä kanttinauhaa ja huoneen keskeltä löytyvän mallinuken päällä oli hame, jonka helman viereen oli polvistunut nuori brunette.

Eloise oli työskennellyt kyseisen hameen kanssa koko aamupäivän ja nyt tuo alkoi olemaan muutamaa viimeistä tikkiä vaille valmis. Vaikka karhea matto painoikin tuon jalkoja, ei käsien liike siltikään nopeutunut koska vauhti toisi virheitä ja virheisiin ei Eloisella ollut varaa.

Lopultakin viimeinen pisto oli pistettynä ja pääteltyään langan tuo katkaisi sen tarkasti, ennen kuin antoi helman laskeutua. Varmistettuaan että se oli laskeutunut juuri oikein, tuo nousi ylös, ottaen muutaman askeleen taaksepäin jotta saattoi tutkia kättensä jälkeä.

Eleanor Cecilia De Clare


Aatelisnaiset eivät ehkäpä tyypillisesti hoitaneet omiakaan asioitaan. Eleanorilla ja hänen sisaruksillaankin oli omat palvelijattarensa muun henkilökunnan ohella, jotka huolehtivat heidän ostoksistaan, kampauksistaan, kotitöistään ja vaikka mistä muusta. Myös leningin palautus ompelijattarelle muutostöitä varten oli perinteisesti sen kaltainen askare, josta joku palveluskuntaan kuuluva naispuolinen huolehti.

Sinä päivänä Eleanor kuitenkin lyöttäytyi palvelijattarensa mukaan. Palvelijatar oli rohkennut jopa varoittaa, ettei neidin varmastikaan kannattaisi, mutta kuten tunnettua, Eleanor ei antanut niin helposti periksi, kun oli jotakin päättänyt. Kun hän ei kertoisi äidilleen, ongelmaa ei syntyisi.

Ja niin siinä sitten kävi, että Eleanor seisoi palvelijattarensa takana palvelijattaren kolkuttaessa heidän puolestaan ompelijattaren ovikolkutinta. Palvelijatar kantoi käsissään myös korjauksia varten sinne tuotavaa leninkiä, joka tosin oli suojattu asianmukaisesti. Kun ovi avattiin, palvelijatar oli jo ehtinyt astella pois ovelta niin, että Eleanor oli ensimmäisenä tervehtimässä avaajaa. "Hyvää päivää. Voimmeko käydä sisään? Asia koskee ilmeisestikin Teidän ompelemaanne mekkoa." Herttuattaren vanhimman tyttären äänensävy oli sen kaltainen, että hän jo oletti saavansa kutsun sisään. Hän pyrki silti olemaan asiallisen ystävällinen kuten yleensäkin kohtaamisissaan. Palvelijatar odotti vain hiljaa hänen takanaan, ihmettelen edelleen, miksi ihmeessä Eleanor oli mielinyt itse ompelijattaren luokse.

Eloise Camden

Kuullessaan ovikolkuttimensa käyvän, Eloise oli hieman hämillään, sillä tuo ei odottanut ketään käymään luonaan tänään. Brunette antoi käsiinsä poimiman hameen helman laskeutua alas. Varmistettuaan että että hame oli laskeutunut kauniisti, nuori nainen suuntasi kulkunsa kohti asuntonsa ulko-ovea jotta saisi selvitettyä kuka tuon oven takana olisi.
Päästyään ulko-ovelle ja avattuaan tuon, Eloise yllättyi nähdessään kaksi naista portailla. Toinen naisista näytti palvelijalta ja toinen taas enemmänkin talon rouvalta ja parivaljakko ihmetytti nuorta ompelijatarta hienoisesti. Kuullessaan mikä naisten asia oli, tuo mietti mitä oli tehnyt väärin mekon kanssa.

"Toki, käykää vain sisään. Pahoittelen vallitsevaa epäjärjestystä sillä en odottanut vieraita ja työskentelen kotoani" Eloise pahoitteli naisille, antaessaan heille tilaa astua sisälle pieneen eteiseen.

Eleanor Cecilia De Clare

Oven avaaminen kesti pari hetkeä kauemmin kuin Eleanor olisi mielinyt sitä odotella. Hänellä ei kuitenkaan ollut suunnaton kiire - harvoinhan aatelisperheen neidillä oli - joten hän malttoi seisoa aloillaan aina siihen asti, kun ovi avattiin.

Oven avasi tummahiuksinen nainen, jonka Eleanor saattoi vain olettaa ompelijattareksi. Ilmaistuaan pyyntönsä päästä sisälle ompelijatar astui sivummalle ja pahoitteli kohteliaasti epäjärjestystä, jota neiti De Clare ei vielä ollut nähnyt. Vaaleahiuksinen neiti ei kommentoinut pahoitteluun erikseen mitään, joskin nyökäytti kohteliaasti päätään alkaessaan astella ompelijattaren ohitse tuon asuntoon. Palvelijatar seurasi tietysti perässä.

Eleanor antoi katsensa kiertää tilassa. Se oli vaatimaton, mutta tuskin kunniaton. Hänen oma kunniansa ei siis joutuisi kyseenalaiseksi, jos joku nyt sattuisikin nähneen hänen astuneen sinne sisään palvelijattarensa kanssa. Kyllähän muutkin neidit tapasivat ompelijattaria esimerkiksi mekkoja sovittaessaan. Katseltuaan tovin lähes ilmeettömästi ympärilleen Eleanor vilkaisi ompelijatarta. "Asiamme tosiaan koskee ompelemaanne mekkoa. Tunnistanette sen", hän kertoi. Pää kääntyi palvelijattaren suuntaan, joka sitten näytti kyseistä leninkiä ompelijattaren suuntaan. "Työnne jälki on moitteetonta, kiitos siitä. Valitettavasti mekkoa vain olisi tarve yhdestä kohdin kaventaa, ja harmikseni minun on todettava asian olevan kiireinen. Olisiko Teidän mahdollista ottaa työ samantien hoidettavaksenne?", Eleanor kysyi. "Korvaan sen tietysti." Edelleenkään hän ei tullut maininneeksi, kenelle tulevasta vaatekappaleesta siinä olikaan kyse.

Eloise Camden

Asteltuaan takaisin pienehköön huoneeseen, joka kattoi suurimman osan tuon asunnosta, Eloise näki kuinka tuon vieraan katse kierteli asunnossa ja nuori ompelijatar oli vain entistä tietoisempi siitä epäjärjestyksestä joka asunnolla vallitsi työnteon vuoksi.

Kuunnellessaan vaalean naisen kertomusta - sekä kehuja - mekosta, Eloisea helpotti tietää että tuo ei ollut tehnyt mitään isoa virhettä sitä valmistaessaan. Hiljaa hieman taaempana seisseen palvelijan näyttäessä kyseistä mekkoa, Eloise tunnisti työn omakseen ja hiljaa sisällään oli tyytyväinen siitä, että valmiiseen vaatteeseen oltiin lopulta oltu niin tyytyväisiä jotta se oli päässyt käyttöön. Myös tieto siitä, että kyseistä hametta haluttiin muokata sopivammaksi ilahdutti nuorta ompelijatarta.

"Muutokset onnistuvat kyllä. Mekon voi asettaa tähän mallinuken päälle helpottamaan esittelyä" ompelijatar totesi samalla kun auttoi juuri valmiiksi saamansa työn pois ja siirsi sen hieman sivummalle odottamaan.

Eleanor Cecilia De Clare

Syntyperänsä vuoksi Eleanor oli tietysti tottunut suurempiin asuntoihin kuin se, johon hän nyt oli päätynyt. Asunnossa vallitsi epäjärjestys, joka kuitenkin oli tunnistettavissa työnteosta, ei yleisestä välinpitämättömyydestä johtuvaksi. Siksi Eleanor saattoi sen hyväksyä, vaikka hivenen olisi mielinytkin alkaa järjestellä tavaroita ihan vain saadakseen ne mieluisella tavalla asetelluiksi. Sellaista hän ei tosin tehnyt kotonaankaan, koska herttuan tyttären ei kuulemma sopinut kotitöitä tehdä. Kirjoja ja sen sellaisia hän tosin järjesteli ajoittain huvikseen.

Pyydettyä muutosta mekkoon Eleanor sai ilahtua ompelijattaren suhtautuessa ehdotukseen myönteisesti ja mutkattomasti. Mekon sai kuulemma asettaa mallinuken päälle. "Kiitos, olette avulias", herttuattaren tytär vastasi hivenen hymyillen. Hän viitoitti palvelijattarensa siirtymään asettelemaan mekon mallinuken ylle, ja tietysti palvelijatar noudatti sanatonta ohjetta. Eleanor jäi seuraamaan operaatiota. Hempeän vaaleanpunainen mekko löysi siten tiensä mallinuken päälle. Päällisin puolin mekko saattoi hyvinkin näyttää Eleanorille itselleen tarkoitetulta, mutta tosiasiassa se oli hänen siskolleen tarkoitettu lahja. Eleanor oli itse hankkinut sen ja sovittanut sen ylleen kertaalleen, minkä jälkeen hän oli verrannut sitä siskonsa muihin mekkoihin. Juurikin siinä yhteydessä hän oli havainnut, etteivät vyötärö ja rintojen ympärys olleet riittävän kapeat. Selvästikin sisko siis oli Eleanoria siltä osin kapeampi - ja vastaavasti tosin lyhyempi, mutta sen nainen oli tiennyt tilausta tehdessään ottaa jo huomioonkin.

Eleanor asteli mekon luokse. "Sitä olisi vielä tarpeen kaventaa näiltä kohdin", hän selosti, vilkaisten ompelijatarta. Hän yritti varmistaa, että tummahiuksinen nainen ymmärsi, mitä kohtia hän tarkoitti. "Ei paljoa. Suunnilleen tämän verran", hän lisäsi, osoittaen sormillaan ajattelemaansa mittaa ensin ilmassa ja sitten näytti vastaavaa mittaa tarttumalla kiinni mallinuken päällä olevasta kankaastakin. Kyse ei ollut kovinkaan monesta senttimetristä. "Onnistuukohan se samointein?", hän kysyi, kääntäen katseensa uudelleen ompelijattareen. Omalla mekolla ei olisi ollut niin väliä, mutta pikkusiskon lahjan hän toivoi voivansa antaa ajallaan syntymäpäiväillallisilla.

Aseteltuaan mallinuken päältä ottamansa mekon sivummalle, kuitenkin siten että se ei pääsisi rypistymään liiaksi, Eloise käänsi huomionsa takaisin naisiin jotka seisoivat huoneen toisella syrjällä. Koko ajan hiljaa ollut, selkeästi palvelijatar, asetteli mekkoa mallinuken päälle ja nähdessään luomuksen paremmin Eloise muisti tuon tekoprosessin. Vaikka värimaailmallisesti hame ei ollut nuoren ompelijattaren omaan vaatekomeroon sopiva, oli sävyssä jotain josta tuo silti piti.

Kysymättä tarkempia lisätietoja, äänessä ollut nainen jatkoi kertomustaan, esitellen Eloiselle mistä kohdin ja millaisia määriä hametta tulisi kaventaa. ”Kyllä se onnistuu. Sallithan hetken, poimin vain neulatyynyni jotta voin merkitä kohdat heti ylös” brunette pyysi ja otti muutaman askeleen sivummalle jotta sai poimittua pienen neulatyynynsä käsiinsä, ennen kuin palasi hameen luo ja alkoi taidokkaasti laskostamaan kangasta sekä merkitsemään uuden sauman kohtaa nuppineuloilla.

”Tällaisilla kavennuksilla jäljestä saadaan siisti, mutta onhan nämä varmasti tarpeeksi? Tässä kohtaa on vielä helppo kaventaa myös lisääkin tai vapauttaa kangasta jos kavensin liikaa.”

Eleanor Cecilia De Clare

Asiointi ompelijattaren kanssa osoittautui helpommaksi kuin Eleanor oli rohjennut kuvitella. Hän oli luonteeltaan sen verran pessimistinen, että oli jo ennakoitunut mutkia matkaan, mutta saikin kuulla kavennuksen onnistuvan kavennuskohtien merkitsemisen jälkeen. Ompelijatar puhutteli häntä hivenen tuttavallisemmin kuin mihin hän oli tottunut, mutta yksittäisen erehdyksen herttuan tytär saattoi antaa anteeksi tekemättä asiasta numeroa. "Hienoa. Otatte tietysti sen ajan, jonka tarvitsette", hän vastasi, teititellen itse kohdetta osoittaakseen, että halusi ylläpitää asiaankuluvaa etäisyyttä. Sillä tavoin hänet oli opetettu toimimaan.

Ompelijatar sai tehdä toimiaan mekon parissa Eleanorin alkaessa jälleen katsella ympärilleen. Sivummalla oleva kaunis kangas pisti hänen silmäänsä, mutta hän ei jäänyt tuijottamaan sitä, kun tummahiuksisen naisen kysymys vaati hänen huomiotaan. Eleanor asteli ompelijattaren luokse katsomaan, miten kavennukset sillä hetkellä oli merkitty. Hän ei voinut olla varma tismalleen oikeista mitoista, mutta silmämääräisesti oli tyytyväinen näkemäänsä. Kenties pieni parannus silti olisi vielä paikallaan. "Tästä voisi vielä kaventaa hitusen enemmän. Ei kuitenkaan paljoa, jotta se varmasti sopii", hän vastasi, koskettaen kangasta vyötärön kohdalta.

Ompelijattaren varmaankin jäädessä jälleen askareihinsa Eleanor astui jälleen sivummalle ja vaihtoi muutaman sanan palvelijattarensa kanssa. Odottaessaan hän katseli jälleen tovin sinne tänne, kunnes puhutteli ompelijatarta. "Oletteko toimineet ompelijattarena täällä pitkäänkin? Ja aivan itseksenne?", hän kysyi uteliaisuuttaan. Oli selvää, että tummahiuksinen oli aikanaan oppinut taitonsa joltakulta - mutta milloin ja keneltä, sitä ei Eleanor voinut tietää.

Eloise Camden

Vaalean naisen ilmoittaessa että vyötäröltä hametta voisi kaventaa vielä hienoisesti, Eloise päätyi vain nyökkäämään ennen kuin siirsi neuloja hieman. ”Näyttäisikö tämä paremmalta rouva?” Eloise kysyi siloiteltuaan kankaan siten että asiakas näkisi lopputuloksen selkeämmin.

Rouvan siirtyessä sivummalle, Eloise jatkoi työtään, kunnes tuo kuuli tuolle esitetyn kysymyksen ja keskeytti työnsä. ”Muutaman vuoden rouva. Isoäitini opetti minulle taidot ja toimi mentorinani siihen asti” brunette yritti piilottaa ääneensä hiipivän haikeuden ajatellessaan isoäitiään.

Eleanor Cecilia De Clare

Ilmaistuaan hyväksyntänsä ompelijattaren ehdottamalle muutokselle Eleanor siirtyi sivummalle. Hän oli yleisesti kiinnostunut ihmisten mielenmaisemasta ja elämäntarinoista, mikä ajoi hänet pohtimaan ompelijattarenkin polkua. Hän sai kuulla ompelijattaren työskennelleen yksin muutaman vuotta ja saaneen oppinsa sukulaisnaiselta.

Ei ollut vaikeaa arvata sukulaisnaisen kuoleman johtaneen jatkamiseen yksin, minkä vuoksi Eleanorin katse pehmeni hieman. Hänen ei tarvinnut nähdä haikeutta ymmärtääkseen sen todennäköisesti kuuluvan asiaan. Siksi hän jatkoi rohkaisevaan sävyyn, ”Mentorinne opetti Teidät hyvin. Työnjälkenne todella on virheetöntä. Toivon sisareni ilahtuvan eritoten pitelemänne leningin koristelusta - se miellyttää suuresti ainakin omaa silmääni.” Hän hymyili ystävällisesti. Uskollinen palvelijatarkin havaitsi Eleanorin jälleen paljastavan sitä pehmeämpää puolta itsestään, jonka monet virheellisesti kuvittelivat häneltä puuttuvan. Herttuan vanhin tytär oli mainettaan miellyttävämpi.

Eloise Camden

”Kiitos rouva” Eloise kiitti kehuista. Nuori oli yrittänyt parhaansa mukan oppia tekemään mahdollisimman siistiä ja huomaamatonta jälkeä ompeleissaan. Koristeluiden tekeminen oli tuolle vielä hieman opettelun alla, mutta silti Eloise yritti parhaansa mukaan kehittyä ja tehdä uusia kuvioita.

”Leninki on kyllä todella upea ja toivon suuresti että sisarenne pitää siitä.” Vaikka Eloise olikin saanut aina tasaisesti kehuja olivat yllättävän vieraiden kehut silti yllättäen hieman hankalia ottaa vastaan. Sivusilmällään Eloise näki miten vaalea nainen katseli pienessä asunnossa ympärilleen ja tuo tuli taas enemmän kuin tietoiseksi asuntonsa kunnosta.

Eleanor Cecilia De Clare

Jostain syystä yleinen mielikuva oli kallistunut siihen suuntaan, että Eleanor de Claresta uupui naisille ominaista herttaisuutta ja lämpöä. Siinä missä esimerkiksi hänen omat siskonsa olivat yhtä hymyä tilanteessa kuin tilanteessa ja hurmasivat vastaantulijat helposti, Eleanor toki jakelikin hymyjään harvemmin ja valikoidummin. Hän ei lämmennyt kenellekään heti, vaan hiljalleen. Hän oli yksilö, joka edellytti aidot hymynsä ansaittavan, ja joka itse vastaavasti paljasti todellisen viehätysvoimansa ja lämpönsä vasta tutustumisen myötä. Silti vieraallekin Eleanorin lempeämpi puoli kuvastui siinä, miten hän toimi, jos merkkejä osasi etsiä. Esimerkiksi erityishuolenpito pikkusiskon lahjan täydellisyydestä osoitti hyvin, miten herttuan vanhin tytär todella pyrki myös tuomaan iloa läheisilleen yksinomaan omien etujensa ajamisen sijasta.

Ompelijattaren todettua sisaren toivottavasti pitävän mekosa, Eleanor hymyili aavistuksen kuvitellessaan, miltä hänen nuorin siskonsa näytti innostuneena. Hän toivoi todistavansa sitä iloista näkyä, kun sisko vastaanottaisi kavennetun leninkinsä. Vaaleatukkainen nainen jäi sen jälkeen katselemaan ympärilleen, koska hänellä ei odottaessaan ollut juuri muutakaan tehtävää. Palvelijattarensa kanssa hän vaihtoi jälleen muutaman sanan, mikä ilmaisi kaksikon keskimääräisistä palvelussuhteen osapuolista varmaankin tiiviimmän ja tuttavallisemman suhteen olemassaolon. Kun enempää sanottavaa ei ollut, Eleanor jäi vaiti. Hän ei liioin piitannut niistä näistä puhumisesta vain hiljaisuuden estämiseksi eikä kokenut tarvetta yrittää ylläpitää keskustelua. Eihän hän nyt ollut seurapiirijuhlissa vaan ompelijattaren luona. Hän arveli ompelijattaren kenties kaipaavankin työrauhaa juttuseuraa enemmän.

Työskentely asiakkaan läsnäollessa ei ollut Eloiselle mitenkään arkista, minkä vuoksi nuori ompelijatar teki pidempään töitä valmistellakseen muutostöiden aloittamisen. Uppoaminen täydelliseen työnteko kuplaan ei myöskään tuntunut vaihtoehdolta jota Eloise olisi voinut tässä tilanteessa harrastaa ja tuo olikin koko ajan hieman hereillä ja tunnustelemassa tilannetta että haluaisiko asiakas puhua aiheesta tai toisesta.

Eleanor Cecilia De Clare

Ompelijattaren työskennellessä mekkokangas kahisi. Muutoin pienehkössä, käyttötarkoituksensa vuoksi sotkuisessa huoneessa oli hiljaista. Neiti De Clare kävi mielessään lävitse nuorimman siskonsa syntymäpäivävalmisteluja, joista suuri osa oli tavanomaiseen tapaan palveluskunnan osaavissa käsissä. Eleanor kuitenkin oli saanut pyytämänsä kunnian suunnitella menun siskonsa mieleiseksi yhdessä keittäjän kanssa ja huolehtia vieraslistasta sekä kutsuista ynnä muusta sen sellaisesta. Hänen oli korkea aikakin toimia illanviettojen järjestäjänä äitinsä sijasta, jotta sai oppia - edelleenhän hän kuitenkin elätteli toiveita juhlien emännöimisestä jonain päivänä myös talon emäntänä, ei vain tyttärenä. Hän oli avioitumisen suhteen prokuraattorin kohdattuaan ollut hivenen toiveikkaampi kuin sitä ennen, vaikkei yksi kohtaaminen todella riittänytkään kertomaan, säilyisikö toivo seuraavaa tapaamista pidempään.

Eleanorin saavutettua mielessään rauhan siitä, ettei mitään olennaista ollut jäänyt hoitamatta, hänen katseensa palasi seuraamaan ompelijattaren työskentelyä. Niin kärsimätön hän ei ollut, että olisi jo kysellyt malttamattomaksi, oliko valmista. Hän päätti edelleen antaa toiselle työrauhan, vaikka olisikin mieluusti seurannut lähempääkin, miten ompelijatar tottuneesti käytteli neulaansa. Odottelu vailla kirjaa tai musiikkia viihdykkeenä oli pitkäveteistä.

Eloise Camden

Nuori ompelijatar tunsi, miten siniharmaiden silmien katse oli liimaantunut tuohon. Tokihan tunne sai Eloisen tuntemaan olonsa hieman jännittyneeksi, sillä nuori ompelijatar ei ollut tottunut siihen, että joku olisi seuraamassa tuon työntekoa. Näin ollen tuo keskittyi vieläkin tarkemmin siihen, että ompeleidensa jälki olisi varmasti siistiä ja mahdollisimman huomaamatonta, tai ainakin kaikessa huomattavuudessaankin sellaista, että sen voisi ajatella kuuluneensa jo alunperinkin mekkoon.

Lopulta Eloise oli saanut työnsä valmiiksi ja leikattuaan vielä ylimääräisen kankaan, tuo tarkisti että mikään kohta ei aiheuttaisi epämääräisiä kuhmuja tai kuoppia. Siloitettuaan kankaan kädellään, tuo kääntyi tilassa odottavan naisen puoleen, ottaen pari askelta sivummalle mallinuken päällä olevasta mekosta.

"Ensimmäinen kavennus olisi nyt valmis. Näyttäähän se sellaiselta mitä rouva toivoikin?"

Eleanor Cecilia De Clare

Tapaaminen äidin kanssa oli sovittu lähistölle, jotta Eleanor pääsisi kotiinsa vaunuilla mekko mukanaan. Odottaessaan ompelijattaren tekevän työnsä vaaleaverikkö vaihtoi muutaman sanan palvelijattarensa kanssa illan aikatauluista. Oli helpotus kuulla ompelijattaren pian kertovan ensimmäisen kavennuksen valmistuneen - vaikka tuo häntä virheellisesti rouvaksi puhuttelikin. Tuskin nuori nainen tiesi, miten paljon Eleanor juurikin rouvuuden eli avioliiton puutteesta sai kärsiä. Ei mennyt päivää, kun äiti esimerkiksi ei tavalla tai toisella olisi siihen viitannut.

”Neiti. Neiti De Clare”, Eleanor korjasi, muttei ilkeän pistävästi vaan tyynen rauhallisesti. Vasta sitten hän vilkaisi osin kavennettua leninkiä. Hän ei ollut ompelutaidon paras asiantuntija, mutta olisi varmaankin tunnistanut virheen, jos sellaisen olisi nähnyt. "Se näyttää oikein mainiolta. Jatkakaa toki. Pahoittelen, ettemme aikataulun vuoksi pysty tarjoamaan teille ansaitsemaanne työrauhaa", Eleanor vastasi hivenen hymyillen. Sinivihreiden silmien katse kävi taas toisaalla, kunnes palasi vilkaisemaan ompelijatarta. "Mikä teidän nimenne on? Jotta voin kertoa sisarelleni, kenen kädet ovat hänen lahjansa luoneet, jotta hän voi kertoa sen edelleen ystävilleen heidän ihastellessaan hänen mekkoaan."

Eloise Camden

Normaalissa tilanteessa Eloise olisi jatkanut työtään automaattisesti, mutta ei halunnut vaikuttaa liian huomaamattomalta asiakastaan kohtaan, joten tuo oli kysynyt tuon mielipidettä työhönsä. Saatuaan hyväksynnän, Eloise siirtyi seuraavan kavennuksen pariin, joka oli hieman edeltäjäänsä haastavampi. Kuitenkin tuo yritti mahdollisimman reippaasti, kuitenkin huolellisesti saada viimeisenkin kavennuksen valmiiksi.

"Ei se haittaa neiti De Clare. Olen tottunut siihen, että asiakkaat olevat paikalla aina satunaisesti" nuori ompelijatar käänsi katseensa kohti asiakastaan, keskeyttäen hetkellisesti työnsä. "Eloise Camden" nuori neiti vastasi De Claren kyselyyn nimestään. "Toivottavasti siskonne pitää lahjastaan neiti De Clare" Eloise toivoi, pieni hymy huulillaan.

Eleanor Cecilia De Clare

Ompelijatar kertoi, ettei asiakkaan läsnäolo työtä tehdessä ollut ainutkertaista. Eleanor nyökäytti päätään ymmärryksen merkiksi. Hän myös painoi mieleensä nimen, jonka toiselta sai kuulla. Eloise Camden. Hän todella kertoisi sen siskolleen. Saattaisi kertoa muillekin, jos vielä lähtiessäänkin olisi palveluun tyytyväinen.

Toivomus lahjan miellyttämisestä ilahdutti Eleanoria. Vaikkei hänestä ehkä saanut mielikuvaa erityisen lämpimänä ihmisenä, hän rakasti pikkusiskoaan ja toivoi tälle vain parasta. Juuri siitä syystä lahjaleningillä oli hänelle erityistä merkitystä. "En näe syytä, miksei pitäisi. Mekko on kaunis, ja tuo väri pukee häntä ainakin omasta mielestäni erityisesti", Eleanor vastasi itsekin hivenen hymyillen. Jälleen hän antoi ompelijattarelle toviksi työrauhan. Katse kiersi tilaa, koska ei sillä muutakaan katsottavaa oikein odotellessa ollut. "Oletteko harkinnut avaavanne liikettä?", hän kysyi ompelijattarelta. Olisi kai helpompaa, jos työtä voisi tehdä muualla kuin kotonaan?

Eloise Camden

Kysymys oman tilan avaamisesta sai nukkemaiset kasvot mutristuivat hieman, nuoren ompelijan pohtiessa vastausta. Työ pysähtyi hetkeksi, ennen kuin jatkui uudelleen. ”Toki olen neiti. Se ei vain valitettavasti ole ainakaan toistaiseksi mahdollista, sillä minulla ei ole ketään, kuka voisi liiketilan sopimuksen puolestani allekirjoittaa” sanat lausuttiin vakaalla äänellä, vaikka sisäisesti nuori ompelija kävikin sisäistä taistelua.

Harmaiden silmien katse kääntyi kohti kesken olevaa työtä, viimeistellen työn alla olleen kohdan. Varmistettuaan että työ oli Eloise standardien mukaan tehtynä, tuo kääntyi asiakkaan puoleen. ”Työ olisi nyt valmis”.

Eleanor Cecilia De Clare

Nuori ompelijatar paljasti naaman mutristuksella oman liikkeen avaamisen olevan arempi aihe kuin Eleanor oli ajatellut. Tietystikään hän ei tiennyt naisen taustoja, joten ei olisi voinutkaan tietää, ettei naiselta löytyisi sopivaa sukulaista asiassa auttamaan. Aatelissuvun jäsenenä sitä ei tullut aina ajatelleeksi, kuinka monimutkaista yksinäisen naisen oli työasiansa järjestää. Miehillä se oli helpompaa. "Se on sääli", vaaleaverikkö tyytyi vastaamaan hyväntahtoisesti.

Työ sai jatkua. Eleanor vaihtoi jälleen muutamia sanoja seuralaisensa kanssa ennen kuin ompelijatar viimein ilmoitti mekon valmistuneen. Se synnytti hymyn herttuan tyttären kasvoille, jotka olisivat pidemmän viivästyksen vuoksi varmasti kuvastaneet ilon sijasta huolta. Oli suuri helpotus, ettei kavennustyö sotkenut sen päivän muita aikatauluja. "Se näyttää oikein mainiolta. Tuhannet kiitokset teille", Eleanor kiitteli. Luonnollisesti hän hoisi myös maksun lisätyöstä ennen kuin kiirehti jo ovea kohti. Hän ei mielinyt myöhästyä äitinsä kanssa sovitusta tapaamisesta ompelijattaren asunnon lähistöllä.

"Nyt minun on riennettävä, jotten myöhästy. Uskon, että tapaamme kuitenkin vielä. Mieluusti tilaisin itsellenikin teiltä myöhemmin jonkin mekon, jos otatte tilaukseni vastaan", Eleanor kertoi ovelta. Häntä vanhempi nainen sai avata oven. Ennen poistumistaan vaaleaverikkö käännähti vielä kertaalleen lausumaan sanansa olkansa yli. "Näkemiin neiti Camden."