Bring me my toast xx

Sivuille

Ulkoasu © M Layouts

Virtuaalihevonen / A sim-game horse

13.06.2020

Paahtis on kotiutunut hyvin uudelle kotitallilleen. Pari ensimmäistä päivää tamma sai vain tarhailla ja kävin sitä vähän syöttelemässä sekä muutenkin taluttamassa sitä jotta se saisi edes vähän liikettä, mutta en vielä ajatellut nousta sen selkään, myöskään sen vuoksi että säätilat olivat alkaneet olla aika helteisiä.

Tänään kuitenkin suuntasin tallille vasta myöhään illasta ja ajattelin nousta lyhyeksi hetkeksi tammani selkään ja työstää sitä vähän käynnissä ja ravissa. Saapuessani normaalia myöhemmin tallille Paahtis hieman ihmetteli mitä meinasin, mutta jatkoi kuitenkin iltaheiniensä syömistä samalla kun aloin harjaamaan sitä pitkin ja rytmikkäin vedoin, käyden lävitse jokaisen millin tammastani uusien haavojen tai muiden vekkien varalta. Välillä Paahtis oli sitä mieltä että voisin lopettaa hänen puunaamisensa ja painua sinne missä pippuri kasvaa. Poimiessani Paahtiksen suojat käsiini tamma huokaisi raskaasti ja vaikutti siltä että tamma luovutti toivomasta jotta olisin häipynyt häiritsemästä laikkutammani ruokailua. Kuitenkin Paahtis antoi ihan nätisti pujottaa suojat jalkoihinsa ja suitset päähänsä, ennen kuin painoin oman kypäräni päähäni ja talutin tammani tallin pienelle kentälle.

Kentällä parkkeerasin tammani aitani viereen ja nousin sen kautta Paahtiksen selkään. Paahtis tökkäsi minua maalipurkkiin upotetulla turvallaan polveen, kuin ihmetelläkseen mitä meinasin. Siltin tammani kaulaa ja hain hyvän asennon sen selässä, ennen kuin painoin pohkeeni Paahtiksen kylkiin ja pyysin laikkutammani liikkeelle. Paahtiksen askel oli pitkä, mutta pehmeä ja siinä oli mukava istua vaikka olinkin jättänyt satulan varustehuoneeseen. Annoin tamman kävellä pitkään vapaalla ohjalla, ennen kuin keräsin ohjaa hieman lyhyemmäksi ja aloin pyytämään Paahtista lyhentämään askeltaan ja kokoamaan hieman itseään. Käynnissä työstin tammaa asetuksilla ja ympyröillä, sekä kaarevilla urilla. Tamma oli hieman hidas ja haluton kävelemään, mutta sain kuin sainkin tammani toimimaan jollain tavalla, vaikka en hakenutkaan alusta alkaenkaan täydellistä menoa, koska tiesin että kuuma keli vaatisi tammasta veronsa ja en halunnut vaatia nuorelta tammalta liikaa, varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen yhteinen ratsastuksemme koeratsastuksen jälkeen.

Paahtiksen toimiessa käynnissä molemmissa kierroksissa painoin pohkeeni uudemman kerran tammani kylkiin. Paahtis lähti hitaaseen ja ehkä hieman ponnettomaankin raviin. Ravissa yritin hakea vain vähän aktiivisempaa liikettä ja jatkoin työstämistä vain ympyröillä. Heti kun Paahtiksen ravi oli vähän reippaampaa molemmissa kierroksissa hidastin laikkutammani käyntiin ja annoin Paahtiksen kävellä pitkin ohjin, ennen kuin pysäytin laikkutammani kaartoon ja liu’uin alas sen selästä. Laskeutuessani tammani viereen taputin sitä kaulalle ja pujotin ohjat tamman pääni ylitse ja talutin Paahtiksen takaisin karsinaansa. Karsinassa avasin tamman suitsista soljet ja vedin ne pois tamman päästä ja annoin Paahtiksen palata takaisin heiniensä pariin. Hoidin tammani pois ja jätin sen jatkamaan yötänsä karsinaansa samalla kun kävin vielä pesemässä Paahtiksen suitset ja palauttamassa ne varustehuoneeseen ennen kuin hiippailin ulos tallista.

14.06.2020

Yllätyin löytäessäni Paahtikselle vain parissa päivässä tallipaikan. Olisinhan saanut pitää tammaa nykyisellä paikallaan pidempäänkin, mutta Hopiavuoren Eetun kertoessa että hänellä olisi kyllä tallissa tilaa, tartuin vapaaseen paikkaan enemmän kuin mieluusti. Positiivinen yllätys oli myös se, että saatoin muuttaa tammani talliin jo samana päivänä.

Puhelun päätteeksi suuntasinkin tallille ja nostelin Paahtiksen tavarat koppiin ennen kuin lastasin tammani ja startattua autoni käänsin sen nokan kohti Hopiavuoren hevostallia. Parkkeeratessani autoni tallin pihaan sieltä asteli ulos vaaleahiuksinen mies ja nainen.

”Moi, Janna Heikkilä. Mä soittelin siitä täykkärin tallipaikasta.” esittelin itseni ja asiani. ”Hopiavuoren Eetu.” vaaleahiuksinen mies esitteli itsensä samalla kun käytteli minua. ”Camilla Vanhaniemi.” Eetun vieressä seisova nainen esitteli itsensä. ”Tarvitko apua purkamisessa?” nainen jatkoi. ”Jos viittit auttaa niin helpottais kyllä.” hymyilin samalla kun kiersin trailerin pikkuovelle ja astuin sisään vain hieman ulkoilmaa viileämpään traileriin. Paahtis katseli minua korvat hörössä ja irrotin tamman ennen kuin annoin Camillalle ja Eetulle luvan avata trailerin rampin ja takapuomin, ennen kuin pyysin tammaani peruuttamaan ulos kopista. Paahtis peruutti siivosti ulos trailerista ja käännettyäni sen pihamaalla irrotin kuljetussuojat tamman jaloista ennen kuin Eetu lähti näyttämään mihin tarhaan saisin tammani laittaa.

”Sehä on iha hauskan värinen hevoone.” Eetu kehui enemmänkin kirahvia muistuttavaa hevostani sen pöristessä tarhassaan. ”Joo. Vähän tuollainen alelöytö, mutta onpaha ainaki uniikki.” vastasin hymyillen kääntäen katseeni vieressäni seisovaan mieheen, ennen kuin seurasin vielä hetken puhisevaa hevostani. Varmistuttuani siitä että pönttöhevonen ei aiheuttaisi suoraan aitatarvikekuluja jätin narun portille ja palasin Eetun kanssa tallipihalle. ”Camilla näyttää sulle mihinkä saat laittaa tammas varusteet ja kysy vaa apua jos et löyrä jotaki tai tarvittet apua johonaki.” ”Okei. Kiitos paljon että sain näin nopiaa tuoda Paahtiksen tänne.” kiitin vaaleaa miestä vielä kerran ennen kuin tiemme jatkuivat eri suuntiin, Eetun jatkaessa talolle ja minun palatessani trailerille. Kasasin mahdollisimman paljon tavaraa kerralla matkaani ja lähdin vaappumaan kohti tallia.

”Anna nyt tänne jotaki!” Camilla kehotti nähdessään kantamukseni. Annoin naiselle pari loimilla täytettyä ikeasäkkia ja suuntasimme peräkanaa satulahuoneeseen, jossa nainen näytti mihin saisin Paahtiksen varusteet laittaa. Kiitin Camillaa ohjeista ja suuntasin hakemaan loputkin tarvikkeet ennen kuin oli aika sulkea trailerin ramppi. Palatessani viimeisten tavaroideni kanssa satulahuoneeseen kauhistelin kaaosta, jonka olin aiheuttanut.

Ollessani juuri pohtimassa miten ihmeessä jaoittelisin tammani tavarat, varustehuoneeseen ilmestyi punaisen kiharapilven omistava nainen. ”Moi, sori mä oon varmaan vähän tiellä. Sano vaan jos pitää siirtää jotain.” pahoittelin. ”Ei mitään, ootte vissiin just muuttanut tänne? Mä oon Jilla Katve.” Jillaksi esittäytynyt nainen kätteli minua. ”Janna Heikkilä. Mulla on se mustankirjava täykkäri tamma mikä on tuolla tarhassa.” esittelin itseni vastatessani naisen kättelyyn. ”Oho, lisää uusia naamoja. Mä oon Nelly.” satulahuoneeseen astellut ruskeahiuksinen nainen esitteli itsensä. ”Janna Heikkilä.” kättelin myös Nellyn.

”Eetu puhuikin että tänään tulee uus hevonen. Sulla oli joku täykkäri?” Nelly jatkoi. ”Joo. Se on virallisesti Bring me my toast xx, mut sitä kutsutaan Paahtikseksi. Onhan se vähän hassu nimi hevoselle, mutta sopii hyvin erikoisemmalle tammalle.” vastasin hymyillen ja yrittäen peittää irvistykseni nolostellessani tammani kutsumanimeä. ”Paahtis…” Nelly maisteli nimeä hetken ”musta se on aika hauska ja ei niin perinteinen.” brunette totesi lopulta, ennen kuin alkoi keräämään ratsastusvarusteita.

Juttelin Nellyn ja Jillan kanssa purkaessani Paahtiksen varusteita ja yrittäessäni saada kaikille loogiset paikat löydettyä. Lopulta kaikki tavarat olivat organisoidussa kaaoksessa ja sain huokaisten sulkea kaapin oven. Matkalla Paahtiksen luo nakkasin ylimääräiset ikea kassit autoon ja suuntasin pönttötammani luokse. Neitihevonen oli päättänyt viimein rauhoittua ja olikin syömässä heiniään saapuessani sen luokse. Pujahdin tarhanpuolelle ja kävin hetken rapsuttelemassa hevostani sekä kehottamassa sen käyttäytyä, jotta en joutuisi etsimään sille ainakaan ihan heti uutta tallipaikkaa. Vaikka aurinkoinen keli olisikin houkutellut ratsastamaan jouduin jättää liikuttamisen seuraavaan päivään. Parin viikon päästä siintävän koulutuksen ennakkotehtävät odottivat tekijäänsä, ja niihin olikin yllättävän laaja ja vaativa materiaali läpikäytäväksi ja sisäistettäväksi.

15.06.2020

Hellekelien jatkuessa ilmastoitu auto oli yhtä luksusta ja vaikka helle alkoikin jo vaihtua mukavaan viileyteen kellon lähestyessä seitsemää illalla, oli kuumuus silti vielä tunnettavissa. Parkkeerasin autoni Hopiavuoren pihalle ja näinkin siellä muutaman muunkin auton, joten ilmeisesti muutkin olivat päättäneet haluta olla tallilla illalla kun olisi viileää.

Kävellessäni kohti tallia en kuitenkaan nähnyt ketään, joten oletin että kaikki olisivat joko sisällä tallissa tai sitten mahdollisesti maastossa, koska en uskonut että kukaan haluaisi ratsastaa maneesissa tällä kelillä. Jatkoin matkaani kohti tallia ja kuulinkin jostain puhetta, mutta en viitsinyt etsiä mistä äänet kuuluisivat, sillä työpäiväni oli ollut raskas ja halusin nyt vain hoitaa Paahtiksen mahdollisimman nopeasti ja palata takaisin kotiin.

Matkalla varustehuoneeseen näin vilahduksen miehestä, jolla oli punaiset rastat ja päästessäni varustehuoneeseen, siellä oli blondi nuoren näköinen tyttö hoitamassa varusteita.

”Moikka!” tervehdin toista. ”Moi. Kuka sä oot?” toinen siirtyi suoraan asiaan. ”Janna. Mä omistan sen kirjavan täykkärin.” vastasin kasaten samalla Paahtiksen suojat tamman harjapakkiin ja nostaessani sen ja suitset mukaani. ”Se, jota kaikki kutsuu Paahtikseksi?” toinen käänsi katseensa minuun. ”Joo. Se on vähän ehkä nolo nimi, mutta en oo vielä kerennyt pohtimaan toistakaan… Mut hei, sori mun on nyt pakko käydä liikuttamassa pieni paahtikseni.”

Jätin varusteet tammani karsinalle ja suuntasin etsimään laikkutammaani tarhastaan. Paahtis näytti olevan paljon kiinnostuneempi tarhan pohjasta ja aidan alla olevista muutamista vihreistä korsista kuin minusta. Yllättäen löysinkin pari heppanamia taskustani ja yllättäen jopa Paahtis alkoi näkemään minut paljon kivempana ihmisenä. Napsauttaessani narun kiinni tammani riimuun annoin sille toisen nameista ja palautin toisen nameista taskuuni, samalla kun käännyin suuntaamaan portille. Taluttaessani Paahtista kohti tallia muutamia ratsukoita palasi maastosta tallipihaan, mutta ratsastajat näyttivät olevan syventyneitä edelleen johonkin keskusteluun, joten en viitsinyt häiritä heitä.

Kääntäessäni tammani karsinaansa sidoin sen kiinni karsinan etuseinään, ennen kuin avasin käytävän puolelle jättämäni harjapakin ja poimin harjan käteeni. Aloin harjaamaan tammani kirjavaa karvaa pitkin ja rytmikkäin vedoin kiirehtimättä isommin, sillä tiesin että tässä kelissä ei ratsastaminen vielä olisi kovinkaan järkevää. Aloittaessani juuri selvittämään Paahtiksen harjaa karsinan ohitse oli kävelemässä toinenkin blondi.

”Moikka. Te ootte vissiin just muuttaneet tänne?” blondi kysy saapuessaan karsinan ovelle. ”Joo. Eilen itseasiassa. Mä oon Heikkilän Janna ja tää on Bring me my toast xx tai no kotoisammin Paahtis.” ”Inari Helmipuro. Mä omistan mun siskon Eiran kanssa yhdessä Uunon.” Inari esitteli itsensä ja ratsunsa. ”Okei. Mä katselinkin että täälä oli laidasta laitaan hevosia.” sanoin sillä jostain syystä en oikein osannut viedä keskustelua eteenpäin. Inarikin lähti jatkamaan matkaansa ja laitoin ratsuni valmiiksi ennen kuin suuntasimme sen kanssa kentälle.

Noustessani Paahtiksen selkään tammani yritti hieman steppailla ja saada katseltua ympärilleen, mutta lopulta sain sen seisomaan paikallaan sen verran että pääsin viimein sen selkään ja seisottuaan edes viisi sekuntia paikallaan annoin sen lähteä liikkeelle ja löyhäsin ohjat pitkiksi. Välillä tamma yritti säikkyä jotain kun päätalolta tuli ulos pieni pinserin näköinen koira ja sen perässä yhdellä jalalla keppien varassa liikkuva mies. Huomattuaan että koira ei söisi pientä laikkuhevosta, Paahtis saattoi taas keskittyä työn tekoon ja jatkoimmekin sen kanssa käynnissä taivutteluilla ja volteilla pientä jumppaa käynnissä ja ravissa.

Näin kuumalla kelillä ei viitsinyt kyllä treenata ihan hirveän hurjasti, vaikka treenit olisikin pakko kyllä aloittaa vihdoin ja viimein koska meillä olisi kuitenkin ensimmäinen kisa jo ensikuussa. Täytyisikin varmaan kysyä joltain olisiko tallilla tai lähimaastossa joku, joka voisi auttaa minua treeneissä satunaisesti, sillä en tiedä saisinko treenattua ainakaan yksin Paahtiksen kanssa tarpeeksi tehokkaasti. Puolentunnin jälkeen annoin tammalleni taas pitkät ohjat ja sen kävellä vapaat loppukäynnit, ennen kuin käänsin tammani kaartoon ja valuin alas sen selästä. Kiitettyäni ratsuani taputtamalla sen kaulaa, talutin Paahtiksen takaisin talliin ja omaan karsinaansa.

Jouduin hieman keskustelemaan tamman kanssa odottamisesta, jotta sain siltä suitset pois ennen kuin päästin Paahtiksen keskittymään heiniinsä ja itse samalla riisuin tammani suojat ja hoidin ratsuni muutenkin pois. Toivotettuani tammalleni hyvää yötä kävin vielä hoitamassa varusteet paikoilleen ennen kuin hiivin hiljenevän tallin lävitse autolleni ja suuntasin kohti Seinäjokea.

17.06.2020

Vaikka lukemat pysyttelivät helteen puolella, peitti taivasta silti harmaiden pilvien massa uumoillen sadetta saapuvaksi. Vaikka sää ei innostanutkaan ratsastamaan, huomasin silti kääntäväni illasta auton nokan kohti Hopiavuorta. Ajomatkan aikana pohdin mitä tekisin tänään Paahtikseni kanssa ja vaikka treenin aloittaminen olisi oikeasti se asia mitä pitäisi tehdä, ei se vain vielä tähän aikaan innostaisi. Ehkä pitäisi alkaa tulemaan tallille kahdeksan aikaan jotta satulaan voisi olla myös asiaa.

Tallilla näkyi muutamia naamoja, joille osasin jo hieman yhdistää nimeä, mutta silti uusiakin naamoja näkyi. Työpäivän ollessa hieman normaalia raskaampi en toisaalta pistänyt pahakseni että saisin viettää tallilla aikaa ihan omassa rauhassani. Matkalla olin tullut siihen lopputulemaan että kävisin vain maasta käsin tutustumassa maastoreitteihin. Pikaisella pyörähdyksellä satulahuoneessa en onneksi nähnyt ketään ja sainkin rauhassa irrottaa ohjat tamman suitsista ja napata juoksutusliinan mukaani. Hetken pohdittuani päädyin vielä ihan varmuuden vuoksi poimimaan Paahtikselle suojat sekä itselleni kypärän, koska ikinä ei toisaalta tietäisi mitä ”mörköjä” maastossa olisi tamman mielestä piilossa.

Yllätyksekseni Paahtis tuli tänään tarhassa luokseni ja pujotettuani suitset riimun alle ja kiinnitettyäni juoksutusliinan kuolaimiin, sain liu’utettua vielä suojat kaikkiin jalkoihin ja olimme valmiita retkellemme. En tiennyt tarkasti mistä kaikkialta reittejä lähtisi, mutta maneesin vierestä näytti lähtevän jonkinlainen hiekkatie, joka olisi meille sopiva tänään. Pilvinen keli oli lämmin vaikka ei niinkään tuskainen kuin alkanut viikko oli muuten säiltään ollut. Shortsit ja tekninen t-paita oli ihan hyvä vaihtoehto silti tälle kelille, koska yhtään peittävämmällä vaatetuksella olisi voinut olla hieman liian lämmin.

Paahtis asteli vieressäni pitkällä askeleella pää ylhäällä ja korvat pyörien kuin propellit tamman tutkaillessa ympäristöään ja kuunnellessaan erilaisia ääniä, joita sen korviin kantautui niin liikenteestä kuin ihan vain muustakin ympäristöstä. Kuitenkin tamma päätyi kävelemään ihan sivistyneesti vierelläni vaikka välillä se esittelikin jotain steppiaskeleita ja vaikutti siltä että kohta voitaisiin ottaa mittaa naisesta. Pienellä äänen kohottamisella Paahtis onneksi totteli ja rauhoittui kävelemään, tai viimeistään pysähdysten avulla tamman sai taas kuulolle sen verran että ei tarvinnut miettiä missä kohtaa täysiverinen olisi reppuselässäni. Astellessamme tietä eteenpäin yritin tutkia pohjaa ja päätellä olisiko se kova vai pehmeä ja voisiko siinä kuvitella käyvänsä ravailemassa tai jopa laukkailemassa vähän treenimielessä. Täytyisi toisaalta kysyä joltain olisiko jossain muuallakin jotain sellaista pätkää mikä voisi soveltua laukkavetoihin jos joskus kävisi kokeilemassa sellaisia kenttäkisoja ajatellen.

Kolmea varttia myöhemmin Hopiavuoren maneesi ja tarhat tulivat taas näkyviin ja suuntasimme Paahtiksen kanssa suoraan tarhalle. Ennen kuin avasin portin irrotin suojat tammani jaloista ja avasin suitsien remmit, jotta voisin vain vetää suitset pois riimun alta. Tarhaan päästessään Paahtis pärskähti tympääntyneenä, ennen kuin kääntyi ympäri ja poistui kauemmaksi. Päästyäni tarhasta pois poimin tamman suojat matkaani ja pyyhin kädelläni suurimmat hiekat pois ennen kuin niputin suojat uudelleen ja pesin kuolaimet ulkona olevan vesipisteen alla ennen kuin niputin suitset. Satulahuoneessa laitoin varusteet paikalleen, ennen kuin suljin kaapin ja lähdin tekemään matkaani kohti parkkipaikkaa. En kuitenkaan päässyt sinne asti, kun minut pysäytettiin sen saman rastapäisen miehen toimesta, jonka olin edellisenä iltana nähnyt päästävän koiran ulos.

”Moi! Tuutko tupaan kahville? Siellä on varmaan vielä jäljellä tai varmasti Eetu tai joku keittää uuttakin.”

Pohdin vastaustani hetken, sillä toisaalta olisin kaivannut vain viileää suihkua ja Netflixiä, mutta en halunnut myöskään vaikuttaa tylyltä, joten hyväksyin kutsun ja käänsin kulkusuuntani kohti päätaloa muutaman askeleen tuon miehen perässä. Ehkä tämä voisi olla hyvä tapa tutustua muihin tallilaisiin paremmin, tai sitten saapumiseni paikalle aiheuttaisi vain kiusallisen hiljaisuuden mitä en juuri tänään kaipaisi. Harmi kun kaikki selviää vain kokeilemalla, ajattelin noustessani rappuja kohti auki jäänyttä ulko-ovea.

21.06.2020

Olin ilmeisesti suututtanut Helmipuron Inarin maanantaina. Ei se tarkoitukseni ollut, mutta kai olin vain sanonut kommenttini väärin. Toisaalta emme olleet jutelleetkaan Inarin kanssa koko viikolla, mutta ne pienet vilahdukset, joita olin blondista nähnyt, kertoivat että emme olisi ainakaan matkalla ystäviksi vielä.

Helteiden hellitettyä hieman, päätin tänään viimeinkin ratsastaa Paahtiksen kunnolla. Olin matkalla tallille jo vähän seitsemän jälkeen, jolloin keli oli vielä mukavan viileä. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina ei tallilla näkynyt aamutallia tekevän Eetun ja ruskeahiuksisen miehen lisäksi muita.

”Huamenta!” Huikkasin molemmille miehille yhteisesti kävellessäni kohti satulahuonetta. Eetun pää pilkisti esiin jostain karsinasta miehen etsiessä äänen lähdettä. ”Huamenta vaa Janna! Mitenkäs sinoot näin aikaases?” ”Pakko käyttää ainut helteetön päivä hyödyksi ja ratsastaa ees kerran tuo Storywoods Dressage Cup:in koulurata lävitte. Eihä me siälä päriätä ainakaa ekas osakilipaalus, mutta käyrähä hakemas kokemusta jos ei muuta.” Vastasin mietteliäänä, sillä olihan se hullun hommaa lähteä kisoihin näin nopeaa ja huonolla treenillä. ”Kyllä te päriäättä ihan varamasti! Tua Suden Oskari on ainaki valamentanu kouluratsastukses ja Jussin hoitaja Outi on ainaki sen valamennuksella päriänny kisoos jos tarttet apua joskus.” Eetu sanoi viitaten parin karsinan päässä olevaan mieheen. ”Okei, pitääpä pitää miäles jos tuloo sellaane tilanne etehe”, kiitin ennen kuin jatkoin hakemaan tammani varusteet.

En tiennyt ihan tarkasti mitä tai miten minun kannattaisi edetä treenissäni tamman kanssa, mutta kaipa kaikki selviäisi tulevaisuudessa ja päädyinkin vain keskittymään tähän treeniin. Harjatessani Paahtiksen laikukasta karvaa kävin mielessäni lävitse helpon B:n rataa ja kaikkea mitä siihen kuului. Rata ei ollut pitkä tai haastava, mutta silti siinä olisi tekemistä varmasti, treenien jäädessä vähäisiksi ainakin kunnollisen tekemisen osalta. Vielä nostaessani satulaa tamman selkään kävin lävitse rataa liike liikkeeltä ja vasta kun olin maiskuttamassa Paahtista liikkeelle, koin olevani edes vähän valmiimpi tulevaan koitokseen.

Tuuli nostatti kentän pintaan pieniä hiekkapyöreitä, joita Paahtis hieman tuijotteli kiristäessäni tamman vyötä ja laskiessani jalustimia. Uudet varusteet olivat vielä tiukkoja ja jalustimien viimeinkin laskeuduttua Paahtis hieman säpsähti napsahdusta joka jalustimesta, kuului sen saavuttaessa paikkansa hihnan päässä. Kaiken ollessa valmista nousin tamman satulaan ja tarkistettuani vielä vyön sekä jalustimet selästä käsin, painoin pohkeeni tamman kylkiin ja annoin Paahtiksen lähteä kävelemään uralle vapaalla ohjalla. Tamman kävellessä kävin vielä selästä lävitse kouluohjelman, piirtäen sormellani ilmaan reitit, joita meidän tulisi ratsastaa ja mitä askellajia kaikki reitit olisivat. En edes tajunnut ajatella miten idiootilta näyttäisin mumistessani yksin hevoseni selässä, ollessani sen verran uppoutuneena pohtimaan radan kulkemista.

Verryteltyäni Paahtiksen molemmissa kierroksissa pysähtymisillä, siirtymisillä ja temponmuutoksilla, oli aika aloittaa viimein radan ratsastaminen. Ensimmäinen keskiravi koko rataleikan aikana ei onnistunut ja päätyyn tehtävä 10 metrin voltti ei muistuttanut yhtään mitään siihen viittaavaakaan. Sentään toisella kokorataleikalla alkoi jo keskiravikin löytymään ja ainakin toivoin Paahtiksen esittävän sitä muutaman askeleen verran. Kolmikaarinen kiemuraura sentään onnistui mutta lävistäjällä tullut siirtyminen ravista käyntiin valui pitkäksi. Laukat oikealle sujuivat hyvin ja yllättäen jopa pysähdys-peruutus onnistui. Vasen laukka jäi vähän ponnettomaksi, joten loppurata meni hieman penkin alle.

Hidastaessani Paahtiksen käyntiin ja antaessani tammalle pitkää ohjaa en tiennyt olisinko itkenyt vai sisuuntunut surkeasta suorituksestamme. En toisaalta päässyt ajatustyössäni kovinkaan pitkälle, kun huomasin sen saman ruskeahiuksisen miehen nojailevan kentän aitaan. Koska tallissa ei ollut Eetun lisäksi näkynyt muita, täytyisi tuon olla sitten se isännän mainitsema Oskari Susi.

”Sano vaa rohkiasti että se oli ihan kauhiaa” avasin keskustelun ilman mitään isompia tervehtimisiä. ”Onhan siinä kehitettävää. Mutta ei se kovin pahalta näyttänyt. Saisi olla vain vähän säännöllisempi ja tahdikkaampi.” Oskari puheli hiljaa katsellen samalla hionnutta tammaani. ”Kyllä siitä sulle hyvä ratsu vielä tulee.” ”Kiitti. En tierä pitäiskö vaa perua koko kilipaalu jos täs ei oikee pääse treenaamaan… Ei ehkä ihan tällaasella menolla viitti lähtiä kokeelemahan onniaan…” pohdin uudelleen luovuttamista. ”Mä sanoisin että kokemuksen puolesta kannattaa lähteä. Ja ehkä se on teidän päivä ja kaikki menee hyvin. Ei sitä ikinä tiedä ennen kuin kokeilee.” Oskari jatkoi hiljaista pohdintaansa. ”Niin… No ehkä täytyy vaan kokeilla vielä käydä kerran tuo rata lävitse ja kattoa mitä sitä tässä oikee täytyy yrittää teho treenata ennen kuin olisi iso päivä käsillä”, huokaisin tammani selästä ja tutkin edelleen aitaan nojaavaa Oskaria, joka ei ollut katsonut päälleni monestikkaan lyhyen keskustelun aikana. ”Olisiksä viittiny videoida mulle yhden suorituksen?” kysymykseni ilmeisesti lävisti Suden kuplan, sillä mies käänsi katseensa hitaasti minua kohden, kuin tajuten että oli juuri käynyt jonkin toisen elollisen kanssa keskustelua. ”J..joo, kyllä se sopii.” Oskari sai sanottua ja ojensin miehelle puhelimeni neuvoen kameran käytössä, ennen kuin siirsin Paahtiksen taas käyntiin ja ratsastin radan uudelleen lävitse.

Tällä kertaa suoritus oli tasaisempi ja se tuntui siltä että ehkä tällaisella räpellyksellä saattaisi olla mahdollista käydä parin viikon päästä kokeilemassa onneaan. Pysäyttäessäni tammani uudelleen Oskarin viereen mies tuumasi lyhyesti että suoritus oli ollut parempi, ojentaessaan puhelimeni takaisin. Vaihdoimme Suden kanssa vielä muutaman sanan, ennen kuin toinen puhui jotain jostain Ukosta ja poistui kentän laidalta. Siirsin tammani vielä hetkeksi käyntiin ja annoin sen kävellä vapaalla ohjalla loppukäyntejä ennen kuin pysäytin Paahtiksen kentän keskelle ja laskeuduin alas satulasta. Nostettuani jalustimet ylös ja löysättyäni vyötä pujotin ohjat tamman pään yli ja lähdin taluttamaan laikkuhevostani ensin portille ja sen avauksen ja sulkemisen myötä talliin. Liu’uttaessani hien kastelemaa satulaa ja huopaa pois tamman selästä oli selvää että Paahtis olisi voittanut tänään suihkun ja vietyäni varusteet paikoilleen nappasin tammani ja sen suitset matkaani ja suuntasin ulos vesiletkulle. Viileä vesi näytti olevan tamman mieleen, sen nauttiessa silmät puoliksi suljettuina viilennyksestä rungossaan.

Suihkuttaessani tammaani pohdin miten saisin paikattua tilanteen Inarin kanssa, sekä mitä ihmettä tekisin kisojen kanssa jos treenaamisesta ei tulisi koko loppuaikana mitään. Ehkä täytyisi vain tehdä lyhyempää työpäivää tai sitten myöhempään illalla ja yrittää käydä aamusta viileän aikaan tallilla. Kesän saapuminen pohjolan peränurkkaan oli ihan mukavaa, mutta jatkuvat helteet alkoivat käymään jo voimille. Kuolainten virauttamisen yhteydessä huokaisin syvään ja päätin vain toivoa parasta kaiken suhteen. Niputettuani suitset kävin vielä palauttamassa Paahtiksen tarhaan ja suitset kaappiin ennen kuin saatoin palata kotiin viimeistelemään keskeneräisiä kurssitehtäviä.

25.06.2020

Kuten ajattelinkin, tänään tuntui todellakin kaatumisemme Paahtiksen kanssa. Varsinkin vasen olkani oli ottanut kunnolla iskua osuessani kentän pintaan, ja käden liikuttaminen ei ollut kovinkaan kivutonta, ainakaan kun sitä täytyi liikuttaa kokonaan. Olisin halunnut tänään ratsastaa alkuperäisen suunnitelmani mukaan, mutta tällä kädellä minusta ei olisi kuin korkeintaan juoksuttamaan. Täytyisi kyllä viikonloppuna yrittää nousta tamman selkään, jotta saataisiin mahdollisesti vielä edes pari treeniä alle ennen ensimmäistä osakilpailua.

Vaikka lämpötila ei ollut paria kymmentä astetta korkeampi, oli silti jo nyt aamusta aistittavissa myöhemmin iltapäivällä kolmeenkymmeneen asteeseen nouseva helle. Parkkeerattuani autoni tallin pihaan, nousin vaikeasti ulos ja suljettuani autoni oven lähdin köpöttelemään kohti tallia, jossa minua tervehtikin tasainen rouskutus hevosten syödessä aamuheiniään. Jatkoin matkaani kohti satulahuonetta ja poimin matkaani Paahtiksen harjapakin sekä juoksutusliinan. Palattuani tammani karsinalle laskin kantamukseni ja poimin kaikki tarvittavat harjat matkaani ennen kuin avasin karsinan ovea sen verran, että pääsin pujahtamaan karsinan puolelle ja saatoin alkaa harjaamaan tammani laikukasta karvaa lyhyin ja hitain vedoin. Lopulta olin saanut viimeinkin harjattua Paahtiksen molemmin puolin ja laitettua sille suojat. Pujotettuani vielä riimun Paahtiksen päähän, napsautin juoksutusliinan lukon kiinni riimuun, ennen kuin avasin karsinan oven lopunkin ja talutin tammani ensin käytävälle ja siitä kohti kenttää.

Kentälle päästessämme köpöttelimme laikkutammani kanssa muutaman kierroksen kenttää ympäri, ennen kuin hain paikan keskeltä tallinpuoleista päätyä ja aloin pyytämään Paahtista isolle ympyrälle ensin käynnissä ja sitten ravissa. Annoin tammani ravata pitkin askelin muutaman minuutin ajan, ennen kuin pyysin sitä hieman hidastamaan raviaan ja jatkamaan uudella tahdilla vielä hetken. Lopuksi Paahtis sai vielä laukkakäskyn ja annoin tamman laukata pitkää ja vapaata laukkaa muutaman kierroksen, ennen kuin pyysin sen takaisin raviin ja siitä käyntiin. Paahtiksen tasattuaan hengitystään hetken keräsin juoksutusliinaa sen verran lyhyelle, että sain helposti pyydettyä tammaani vaihtamaan suuntaa ja juoksutin nuoreni vielä toiseen kierrokseen samalla tyylillä.

Pyytäessäni Paahtista hidastamaan käyntiin tamma pärski tyytyväisenä, ja sen siirtyessä viimein käyntiin kävelin tammani kanssa muutaman kierroksen kenttää ympäri ennen kuin palasimme talliin. Eetu oli juuri tarhaamassa niitä hevosia, jotka olivat jääneet talliin eivätkä viettäneet aikaa laitumella, joten pikaisen riisumisen jälkeen helpotin miehen työtaakkaa viemällä tammani ulos ja palasin talliin sen verran että sain harjattua suojat ja palautettua kaikki tarvikkeet paikoilleen. Kävellessäni ulos kohti autoani toivoin että omat jumini alkaisivat hiljalleen helpottamaan ja liikkuminen ei olisi ehkä ihan niin tuskaista, kuin mitä se tällä hetkellä oli.

29.06.2020

Viikonloppunakaan ei ollut vielä minun aikani palata takaisin satulaan, mutta tänään onneksi minulla oli pitkästä aikaa sellainen tunne että ratsastamisesta voisi tulla jotain. Paahtis on koko viikonlopun liikkunut vain juoksutuksessa, joten treenistä ei olisi tulossa kovin raskas tai vaativa, mutta tavoitteena olisi päästä käymään vain kaikki askellajit lävitse ja vähän taivuttelemaan tammaa ennen lauantaina käytäviä kisoja.

Vaikka en ollut vielä ihan täydellisessä kunnossa kaatumisen jälkeen, ei vasen käteni vihannut minua enään täydellisesti. Helteiset kelit olivat myös väistymässä joten ratsastamista ei tarvinnut ajoittaa kukonlaulun aikaan ja olikin ihan mukavaa työpäivän jälkeen ajella tallille tietäen että olisi oikeasti aikaa hoitaa hevonen hitaasti ja rauhallisesti eikä tarvitsisi katsella koko ajan kelloa. Parkkeeratessani Hopeavuoren pihaan poimin matkalla kaupasta hakemani salaatin, sekä puolentoista litran vissypullon apukuskin penkiltä ja lähdin kantamuksieni kanssa kohti tarhoja, jonne päästessäni etsin hyvän paikan, josta saatoin katsella auringossa nuokkuvaa tammaani. Lopetettuani ruokailuni suuntasin Paahtiksen tarhalle ja poimin puoliksi unisen laikkutammani matkaani ja portin suljettuani suuntasimmekin talliin.

Kiinnitettyäni Paahtiksen käytävälle jätin vissypulloni tammani karsinan eteen ja lähdin tyhjä salaattipurkki kädessäni suuntaamaan kohti varustehuonetta, jonne päästessäni metsästin ensimmäisenä katseellani roskiksen, jonne kävin tiputtamassa kanatacosalaattini roskat. Lopulta suuntasin Paahtiksen kaapille ja poimin matkaani tammani violetin harjapakin sekä satulan huopineen ja suitset. Tarkistettuani että kaikki olisi omia varusteitani lukuun ottamatta matkassa, palasin käytävällä nuokkuvan tammani luokse ja laskettuani varusteet käsistäni avasin harjapakin ja nostin suojat käytävälle pakin viereen ja poimin jouhien selvittelyyn tarkoitetun harjan sekä sakset ja aloitin siistimällä Paahtiksen harjan. Eihän se vielä kovin hirveältä näyttänyt, mutta lähestyvät kisat olivat hyvä tekosyy siistiä harja jo nyt, koska se näyttäisi kuitenkin huomenna ihan hirveältä asetuttuaan uudelleen ja olisi mukavampaa lähteä tekemään sykeröitä edes suhteellisen siistiin harjaan.

Kaksivärisen harjan löydettyä taas klassisen ratsumitan palautin sakset pakkiin ja selvitin vielä tammani hännän ennen kuin palautin harjan pakkiin ja poimin dandy harjan pakista ja aloin systemaattisesti harjaamaan tammani laikukasta karvaa niskasta kaulaa pitkin alas kohti lapaa ja siitä pitkin runkoa ensin alas etujalkaan ja jatkaen sen jälkeen kohti pyllyä ja takasta. Harjatessani Paahtista pitkän kaavan mukaan pohdin lauantaina koittavaa ensimmäistä osakilpailua. Emme todellakaan olisi tamman kanssa iskussa silloin ja toivoinkin että kisareissustamme ei tulisi täysi pannukakku. Ehkä pitäisi kysyä joltain apua viimehetken treeniin loppuviikolle, tai sitten vain yrittää parhaansa yksin treenaamisen suhteen ja toivoa että lauantaina en koe jotain hermoromahdusta kisastressissäni ja unohda puolia tavaroista kotiin.

Siirtyessäni varustamaan ratsuani pohdin sitä, että meillä olisi onneksi aikaa treenata kolmanteen osakilpailuun, sillä toinen osakilpailu jäisi meiltä välistä ollessamme silloin Latviassa näyttelyreissulla. Eihän noin kauas olisi mitään järkevää syytä oikeastaan lähteä näyttelyihin kun niitä löytyisi ihan varmasti kotimaastakin, mutta onhan linnamaisemat nyt toisaalta jo hyvä tekosyy reissuun lähtemiselle. Toisaalta voisihan olla että jos lauantainen osakilpailu menee ihan penkin alle, jättäisimme kisaamisen siihen ja ehkä voisi katsella vain jotain kenttäkisoja ja käydä kilpailemassa muutaman helpon kenttäkisan alle tälle kaudelle, tai sitten antaa tamman vain kasvaa ja kehittyä treenaillen ihan vain omaksi iloksi.

Tamman ollessa varustettuna palasin takaisin satulahuoneeseen ja vaihdoin lenkkarini ratsastussaappaisiini ja sidoin hiukseni uudelleen kiinni, ennen kuin painoin kypäräni päähäni ja vedin hanskat käteeni. Jätin kypäräni soljen vielä auki ja vasta kun olin saanut Paahtikselle suitset päähän napsautin soljen kiinni ja suuntasimme tamman kanssa kohti kenttää. Monet olivat antaneet hevosilleen laidunlomaa, mikä olisi varmasti ollut myös Paahtikselle hyvä idea, mutta en tiennyt olisiko uutta hevosta järkevää laittaa vanhojen tuttujen kavereiden kanssa samalle lohkolle näin nopeasti, joten laikkutamma saisi nyt nauttia kesästä tarhaillen.

Kiristettyäni vyön nousin tammani selkään ja tuntiessaan pohkeeni kyljissään Paahtis lähti raskaasti huokaisten löntystelemään eteenpäin. Vasta reilun viiden minuutin kuluttua keräsin ohjaa tuntumalle ja aloin pyytämään nuorta aktiivisemmaksi käynnissään sekä hieman jo asettumaan kulmissa, ennen kuin siirryin taivuttelemaan seitä paremmin loivalla kiemuralla sekä ympyröillä. Paahtis oli mukavan reipas ja notkea, vaikka olinkin suurimmaksi osaksi juoksuttanut sitä loppuviikon vain ilman mitään piuhoja tai sivuohjia.

Vaikka nälällä on paha tapa kasvaa syödessä, lopetin silti Paahtiksen työstämisen käynnissä onnistumiseen ja siirsin tammani raviin. Verkkailtuani tammani myös ravissa ja laukassa olin lopulta ihan tyytyväinen siihen miten ratsastuksemme meni ja antaessani Paahtikselle pitkää ohjaa laskin että kerkeäisin vielä kerran tai kaksi ratsastamaan hevoseni ennen ensimmäistä osakilpailua. Minimaalinenhan treenimäärämme olisi, mutta ehkä se auttaisi ratsuani loistamaan ensimmäisessä osakilpailussa. Toivottavasti.

Laskeuduttuani alas satulasta taputin ratsuni kaulaa, ennen kuin nostin jalustimet ja löysäsin vyötä, ennen kuin suuntasimme takaisin talliin. Hoidettuani tammani ja palautettuani sen tarhaan palasin vielä talliin ja kävin lävitse tammani varusteet tarkistaen että minulla olisi kaikki mitä tarvitsisin lauantaina jo valmiina, tai ainakin minulla olisi aikaa käydä ostamassa mitä puuttuisi vielä ennen lauantaita.

04.07.2020

Edellinen ilta oli ollut mukava ja toisaalta harmitti että en ollut uskaltanut juoda yhtä breezeriä enempää, mutta tiesin että minun täytyisi olla jo aamusta ajokunnossa. Peruutettuani autoni trailerini eteen, minun oli pakko venytellä selkääni, ennen kuin laskin trailerin paikoilleen ja tarkastin että se olisi varmasti kiinnitettynä kunnolla. Kaiken ollessa kuljetuspuolella valmista, hain tallista vielä Paahtiksen satulan ja suitset ja tarkistin jotta minulla olisi varmasti kaikki kisavarusteet mukana.

Poimiessani laikkutamman matkaani tarhasta, se ei vaikuttanut kovinkaan innokkaalta lähtemään mukaani, mikä ei helpottanut kisajännitystäni. Puunasin tammani ihan vain varmuudeksi turvasta hännänpäähän kunnolla, ennen kuin aloitin letittämään ja sykeröittämään valko-mustaa harjaa. Ottaessani pari askelta taaksepäin nähdäkseni työni tuloksen, tajusin että sykeröt näyttävät ihan hirveiltä ja minun tulisi todellakin treenata niiden tekemistä, mutta ehkä dressage cup toimisi hyvänä treeninä niiden tekemiseen.

Vähän ennen kymmentä lastasin Paahtiksen Oskarin avustuksella ja näin matkamme kohti Storywoodsia saattoi alkaa. Ajomatkalla kertasin vielä tulevaa kisarataa päässäni ja huomasin toivovani että olisin haastellut eilen jotain Hopiavuorelaista mukaani. Ehkä sentään Susi ei olisi ollut se paras vaihtoehto, enhän ollut kuitenkaan kilparatsastaja. Hello olisi toisaalta voinut tuoda mukavan häiriön, mutta olisiko toinen halunnut lähteä mukaani vaikka olisin kauniisti pyytänyt? Suunnittelemassani aikataulussa saavuimme perille ja parkkeerattuani trailerini näytetylle paikalle, vedin syvään henkeä, ennen kuin avasin trailerin ja annoin Paahtikselle luvan peruuttaa ulos trailerista. Kävelytin tammaa muutaman kierroksen ympäri kiireistä tallipihaa, jotta se tottuisi kisapaikan hälinään ja näkisin itse samalla vähän missä kaikki olisivat.

Kenttä ja maneesi olivat vierekkäin, joten siirtyminen ei olisi pitkä. Palattuamme trailerille sidoin Paahtiksen kiinni ja kävin valko-mustan karvan vielä kerran pölyharjalla lävitse, ennen kuin aloin varustamaan ratsuani. Paahtis näytti ihan oikealta kilpahevoselta ollessaan kisavarustuksessaan ja minun oli pakko napata kuva ratsustani muistoksi, ennen kuin puin vielä kisatakkini ja kypäräni päälleni ja nousin ratsaille jotta pääsimme verkkaan. Verryttelyssä Paahtis hieman säpsyi muita ratsukoita, mutta sain kuitenkin tamman keskittymään jollain tavalla ja onnistuimmekin suorittamaan verryttelymme. En oikein tiennyt mikä olisi paras tapa verrytellä, koska kyseessä oli ensimmäiset kisamme, mutta lähdin ratsastamaan tammaa samalla tavalla kuin kotona, poimien muutaman vaativamman kohdan radasta.

Lopulta puolilta päivin meidät kuulutettiin radalle ja vedin vielä kerran syvään henkeä, ennen kuin ratsastin tammani valkoisten aitojen sisälle ja aloitimme suorituksen. Rata ei ollut läheskään täydellinen ja siirtymiset askellajien välillä eivät olleet kovinkaan täsmälliset, sekä ympyrämme eivät olleet ihan ympyröitä nähneetkään. Silti nuorikkoni tsemppasi hyvin ja lopulta selvisi että olisimme kasanneet 66,667 %, mikä oli positiivinen yllätys, koska kyseessä oli kuitenkin ensimmäiset kilpailumme. Lopullisissa sijoituksissa olimme luokkamme puolivälissä, joten tällä kertaa ei vielä tie finaaliin auennut, vaikka saimmekin kolme pistettä ranking tilillemme. Riisuessani ratsuani yritin pohtia jonkinlaista treenisuunnitelmaa tulevalle kuukaudelle, sillä toinen osakilpailu olisi jäämässä meiltä väliin joten katseet olisi pakko kääntää jo kolmanteen osakilpailuun. Tasoa ei olisi ainakaan ajatuksissa laskea tuolloin, mutta eipä tuota ikinä tiedä mitä näiden eläinten kanssa käy.

Palatessani takaisin Hopiavuoreen, Eetu ja Oskari olivat pihalla pitämässä jotain palaveria. Parkkeerattuani autoni molemmat siirtyivät trailerille ja alkoivat availemaan pressua ja salpoja, ja minulle jäikin vain taluttaa tammani ulos.

”Miten meni?” Eetu kysyi heti kun Paahtiksen viimeinenkin etukavio oli koskettanut tallin pihaa. ”Kai se meni ihan hyvi. Kahareksansia prosenteilla 66,667 %. Ei me viälä finaaliin päästy, mutta ehkä ens kerralla jossei se mee iha penkin alle.” Sanoin samalla kun hypistelin tammani riimunnarua käsissäni, tuntiessani oloni epävarmaksi kisatuloksista puhumiseen Suden edessä, miehen ollessa kilparatsastaja ja itseni ollessa vain tavan harrastaja. ”No mutta siitä se lähtöö. Ja nua oli kuitenki hyvät rosentit jo ensimmääseksi kerraksi.” Eetu virkkoi ja vaihdoimme miesten kanssa vielä muutaman sanan, ennen kuin kärsimätön kuopiminen vierelläni kertoi että marttakerho saisi päättyä. Sidoin tammani kiinni käytävälle sen verran että sain kuljetussuojat pois jaloista ja sykeröt avattua, ennen kuin Paahtis pääsi takaisin ulos nauttimaan päiväheinistään. Paluumatkalla trailerille poimin matkaani kottarit ja talikon, sekä lapion ja luudan ja kävin siivoamassa trailerin sekä pihan rampin ympäriltä, ennen kuin siirsin kopin paikalleen. Kottareiden ollessa uudelleen tyhjät jätin työkalut tallissa paikoilleen ja hain tammani tavarat autosta, ennen kuin palautin ne tallissa pesun jälkeen paikoilleen ja varmistin että en ollut vallannut vahingossa koko tallia jälkeen jäävillä romuilla, ennen kuin lähdin kotiin kerraten vielä kerran mielessäni mennyttä kisapäivää.

07.07.2020

Helteet olivat vaihtuneet sateiseen ja kylmään, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä pystyisimme ainakin treenaamaan paremmin kolmanteen osakilpailuun. Sunnuntaina olin käynyt vain juoksuttamassa tammani ja se sai sillä tavalla palautua edellisen päivän kisasta, ennen kuin palaisimme tänään treenin pariin.

Eilinen työpäivä painoi vielä raskaasti mielessä, sillä myöhäiseen iltapäivään ollut palaveri oli venynyt ja venynyt ja oli ollut henkisesti juuri niin raskas kuin olimme odottaneet. Kotiinlähtö oli venynyt töistä lähemmäs iltayhdeksää, kun olimme vielä istuneet neljän hengen tiimimme kanssa pitämässä jonkinlaista de-briefiä menneestä palaverista ja puhuneet lävitse kaikki valinnat, joita sen aikana olimme tehneet ja mitä vastapuoli oli tehnyt ja vain yrittäneet nollata kaiken sen adrenaliinin, jota oli noussut pintaan välillä kiivas sanaisenkin keskustelun aikana. Tiesin että nukkuminen ei ollut asia, joka olisi ollut ensimmäisenä listalla kotona, joten ilmoitin pitäväni tänään etäpäivän, sillä töitä ei olisi paljoa ja voisin hoitaa ne ihan hyvin kotoakin käsin.

Levottomasti nukuttu yö herätti minut jo viiden aikaan aamulla ja jotenkin vielä tunnin pyörittyäni sängyssä raskaasti huokaisten pungersin itseni ylös ja laahustin keittiöön kahvin keittoon. Vaikka miten tunsin lämpimän nesteen suussani ja tekevänsä matkaa sisälläni, tuntui samalta kuin olisin juonut pelkkää vettä. Puolikasta kahvikuppia myöhemmin päädyin kaatamaan loput puolet Northwestern mukini sisällöstä lavuaariin ja laskettuani mukini altaaseen suuntasin takaisin makkariin vaihtamaan tallivaatteet päälle.

Kello oli vähän vaille kahdeksan päästessäni Hopiavuoren pihaan. Tallilla ei näkynyt vielä autoja, mikä oli enemmänkin kuin mukavaa, sillä tiesin että saisin viettää aikaa tallilla rauhassa ja vain hengähtää ja kerätä uutta voimaa laikkuhevosestani. Kuunnellessani askeleiden kopinaa betonilla stressini tuntui lieventyvän ja kuunnellessani satulahuoneen oven vaikeaa narinaa vetäessäni sen auki, en voinut olla antamatta pienen hymyn nousematta huulilleni. Päädyin lopulta poimimaan matkaani vain Paahtiksen suitset ja harjapakin omien varusteideni kanssa ja suuntasin ulos hoitamaan tammani sen tarhaan. Laikkutammani katse ei näyttänyt ihan siltä, että aamuinen työnteko olisi sen agendaan kuuluva asia, mutta silti se raskaasti huokaisten antoi minun laittaa itsensä kuntoon ja jatkoi perässäni kentälle.

Kentällä nousin aidan päältä tammani selkään ja löydettyäni hyvän asennon sen paljaassa selässä painoin pohkeeni sen kylkiin ja pyysin tammani liikkeelle. Vaikka alkuperäinen suunnitelmani oli ratsastaa Paahtis kunnolla, päädyin vain lopulta ihan oman fiilikseni vuoksi taivuttelemaan tammani käynnissä molempiin kierroksiin kunnolla ja jatkoin samaa menoa vielä ravissa. Paahtiksen liike tuntui todella hyvältä ja jokainen askel mitä tammani liikkui eteenpäin, paransi vain omaa fiilistäni ja istuessani hieman tiiviimmin tammani selkään siirtäessäni sen laukkaan nautin vain Paahtiksen isosta ja matkaa voittavasta laukasta. Annettuani tammani laukata muutaman kierroksen kenttää ympäri siirsin Paahtiksen takaisin raviin ja siitä käyntiin, ennen kuin annoin tammalleni pitkät ohjat loppukäynteihin.

Paahtis pärski tyytyväisenä antaessani sen kävellä muutaman kierroksen kenttää ympäri, ennen kuin pysäytin sen lähelle porttia ja valuin alas sen selästä, ennen kuin taputin tammani kaulaa ja vedin ohjat sen kaulan ja pään ylitse ennen kuin pyysin sen liikkeelle ja kävin palauttamassa sen tarhaansa. Suunnatessani takaisin talliin pyyhkien samalla irtokarvoja ratsastushousujeni takamuksesta, Eetu käveli minua vastaan ja pyyteli tupaan kahville. Lupasin suunnata tupaan heti kunhan saisin tavarat paikoilleen, sillä ehkä ajanvietto talliporukan kanssa voisi kääntää ajatukset lopunkin pois vaikeasti menneestä työpäivästä.

20.07.2020

Reissu Latviaan oli ollut hieno, mutta omalla tavallaan raskas. Pitkät ajomatkat ensin Hopiavuoresta Helsinkiin ja Riikasta Saulkrastiin sekä Saulkrastista Riikaan ja Helsingistä Hopiavuoreen olivat puuduttaneet ihan urakalla.

Dzelzainin linna oli ollut todella mahtava miljöö ja oli ollut hienoa päästä ratsastamaan yleellisessä maneesissa, vaikkakaan tuollaiset puitteet eivät toisaalta olleet sellaiset, joissa näin itseni ja laikkutammani. Eihän Paahtis ehkä sopinut kuin nenä päähän Hopiavuoreenkaan, mutta ehkä se ei toisaalta vaikuttaisi niin pahasti huutomerkiltä tyhjällä paperilla peltolakeuksilla. Itse näyttelyreissusta ei jäänytkään mitään kerrottavaa jälkipolville, mutta sentään Vincentillä oli reissu mennyt hyvin. Olimme olleet eilen kotona Paahtiksen kanssa jo alkuiltapäivästä, mutta olin hoitanut tammani vain pikaisesti tarhaansa, ennen kuin olin lähtenyt kotiin ja mennyt aikaisin nukkumaan. Tänään edessä olisikin sitten pitkä päivä tallilla varusteiden putsaamisen ja Paahtiksen liikuttamisen merkeissä.

Hopiavuori oli hiljainen saapuessani paikalle, mutta en antanut sen häiritä. Parkkeerattuani autoni keräsin peräkontista syliini niin paljon Paahtiksen tavaroista kuin vain sain, ennen kuin suuntasin talliin ja jätin romppeet karsinan eteen ja hain vielä viimeiset reissussa mukana olleet tavarat ja rehut. Tavaraa ei ollut onnekseni mukana ihan järkyttävää määrää, vaikka olinkin hieman ylipakannut ja parilla reissulla satulahuoneeseen ylimääräiset tavarat olivat löytäneet paikoilleen, joten sain viimein käytyä metsästämässä hieman vastahakoisen täysiveriseni sisälle.

Loman aikana olimme kerenneet treenaamaan Paahtiksen kanssa hieman paremmin kolmanteen osakilpailuun, joka ratsastettaisiin elokuun ensimmäinen päivä. Edessä olisi enään kolme osakilpailua ennen finaalia joten tässä kohtaa treenaaminen taitaisi oikeasti alkaa ratkaisemaan asioita, varsinkin jos haluaisimme saada finaalipaikan. Toisaalta, vaikka paikka menisi tällä kertaa ohitse, ei se haittaisi, sillä olisimme sentään saaneet tammani kanssa kisakokemusta ja ehkä seuraavalla kerralla voisimme pärjätä paremmin ja mahdollisesti saada finaalipaikan. Pohdintani aikana olin saanut Paahtoleipäseni harjattua ja varustettua, joten painettuani kypäräni päähäni ja vaihdettua kenkäni olin valmis maiskauttamaan tammani liikkeelle ja taluttamaan sen kentälle.

Noustessani tammani selkään ja pyytäessäni sitä liikkeelle Paahtis ei tuntunut kovin reippaalta tai innokkaalta työntekoon, joten päätin jättää treenaamisen väliin ja vain hölkkäilimme pitkin ohjin kenttää ympäri ja kokeilin saada tammaa rennoksi liikkeissään. Puolen tunnin jälkeen Paahtis tuntui ihan hyvältä, joten pysäytin tammani ja laskeuduin alas sen selästä, ennen kuin nostin jalustimet ja löysäsin vyötä, sekä pujotin vielä ohjat tammani laikukkaan kaulan ja pään yli, ennen kuin suuntasimme takaisin talliin. Ratsastukseni aikana tallille olikin jo kerääntynyt ihmisiä, joten vaihdoin kuulumisia Sonjan ja Marshallin kanssa Latvian retkeeni liittyen, kun talliin ilmestyivät Santtu ja Herman. Nelikko puhui jotain tallin seinän maalaamisesta ja vaikka ajatuksissani olikin pitää tänään varusteiden tehohuolto päivä, voisi se odottaa vielä muutaman tunnin ja lupasin liittyä seuraan heti kunhan saisin laikkutammani takaisin ulos.

Muut lupasivat odottaa minua samalla kun lähdimme Paahtiksen kanssa suuntaamaan ulos ja palautettuani tammani tarhaansa, suuntasinkin suoraan etupihalle maalaushommiin muiden kanssa.

09.01.2021 © Iina
Janna ohjasi kirjavan tammansa radalle harjoitusravissa. Paahtis siirtyi löysästi käynnin kautta pysähdykseen Jannan tehdessä tervehdystään. Tamma otti muutaman innostuneen steppausaskeleen ja lähti liikkeelle harjoitusravissa. Harjoitusravissa köpöttely sai Paahtiksen naksuttamaan kuolaintaan, mutta pian kun tamma pääsi viimein tekemään kuviotehtävää alkoi meno näyttä oikein mukavalta! Nelikaarisella kiemurauralla Paahtis oikein tarjosi peräänantoa ja Jannan täytyi vain säilyttää oma istuntansa ja tasainen kuolaintuntuma. Siirtyminen oikeaan harjoituslaukkaan oli mukavan tahdikas ja laukkavoltti pyörähti kuin itsestään. Lävistäjällä tehtävä laukka-ravi-laukka siirtymä, sekä samalla laukan vaihdos, onnistui ratsukolta erinomaisesti etenevällä askelluksella. Toisen kierroksen laukkavoltti jäi hieman pieneksi, mutta silti mukavan pyöreäksi. Harjoituslaukka jatkui rullaavana ja siirtymä keskikäynnille oli jälleen kerran mukavan tahdikas. Puoliympyrällä Paahtis jälleen taipui mukavasti ratsastajansa pohkeen myötäisesti. Ratsukon lähestyessä pituushalkaisijalla kohti lopputervehdystä, oli hauska huomata ravin tahdin menevän samaan tahtiin taustalla pyörivän väliaikamusiikin tahtiin. Pysähtyminen osui sopivasti viimeiseen tahtiin ja tervehdys kruunasi suorituksen. Tällä kaksikolla on vielä paljon näytettävää kisakentillä!
31.01.2021

Mun lupaukseni vuodelle 2021 on olla itselleen armollisempi, niin arkisessa elämässä kuin myös hevosen omistajana. Nyt kun mä olin huomannut että mä osasin toimia hevosen omistajana, mä voisin ihan hyvin rentoutua vähän enemmän ja nauttia omasta hevosesta ja kisaamisesta sekä kaikesta muusta mitä oman hevosen kanssa voisi päästä kokemaan.

Vaikka lupauksien tekeminen ei ollut sellaista mitä mä yleensä harrastin, mä toivoin että tällaisen lupauksen pitäminen olisi helppoa ja yksinkertaista. Se olisi kuitenkin samalla myös sellainen lupaus, joka toimisi itsestään huolehtimisena joten ehkä tällainen lupaus olisi ihan tarpeeksi tälle vuodelle. Saisihan aina tehdä pieniä lupauksia myöhemminkin.