kuvien tekijänoikeudet (klikkaa isommiksi!)
Syntynyt | 27.06.2022 - (4v 27.06.2024) | Omistaja | VRL-10337 |
Rotu, Skp | Suomenhevonen, ori | Kasvattaja | Erkinheimot |
Säkäkorkeus | 155cm | Painotus | Yleispainotteinen |
Väri ja merkit | Punarautias | Koulutus | HeA/110cm/CIC 1/Vaativa |
Kuka sitä nyt voi vastustaa yhtä pientä muuminpoikasta? Muroa katsoessa siihen on kyllä saatu hyvä määrä suomalaisuutta yhteen hevoseen. Jos nyt lähdetään siitä että kyseessä on kansallisaarteemme ja vielä perinteisenä punaisena, tietenkin liinaharjalla varustettuna. Sitten löytyy yksi kotimaamme tunnetuimmista asioista nimittäin muumit, unohtamatta kuitenkaan tuota luontomme omaa pientä sinistä vitamiinipommia eli mustikkaa. Onhan siinä paljon asioita yhteen monitoimisuomalaiseen, mutta meidän Muro on just hyvä näin.
Jos sanontaa "omena ei putoa kauaksi puusta" on sallittua käyttää hevosiin niin se kyllä voisi ainakin jollain tavalla kuvata meidän Muroa. Eihän punarautias välttämättä se maailman suurin halinalle ole, mutta sopivassa määrässä - toki orin määräämässä sellaisessa - huomio ja rapsutukset ovat ihan okei. Tokihan hoitajan kannattaa hieman tutkiskella orin silmien ja korvien asentoa, sillä ne kertovat suhteellisen hyvin siitä mitä Muron päässä liikkuu. Pahaahan ori ei tahallaan tee, mutta joskus se sattuu reagoimaan hieman nopeammin jolloin hoitajansa varpaat, sormet, you name it saattavat olla tulilinjalla.
Kuitenkin mitä paremmin Muroon tutustuu niin sitä helpompaa orin kanssa on toimia. Ja noh, onhan se nyt pääsääntöisestikin helpompi kuin punaiset tammat.
Ratsuna Muro on sellainen hyvä sekoitus vanhempiaan. Siltä löytyy omaa moottoria ja ori lähtee mielellään töihin, mutta kuitenkaan mikään sellainen automaattinen ratsastuskoulu puksutin ei meidän Muro ole. Yhteisen sävelen löydyttyä Muro on kyllä tosi kiva ratsastaa, sillä se on pehmeä ja elastinen, mutta kuitenkin se kaipaa kapellimestarointia satulasta tai tiedä mihin sitä vielä orin kanssa päätyisikin. Eipä Muron liike kyllä huonoa katseltavaakaan ole, liikkui se sitten rennommin tai hieman muodollisemmin.
Esteillä Muron kanssa pääsee yli mistä vaan ja melkeimpä jopa mitenkä vaan. Opetusmestarina esteillä punarautias olisikin ihan sysihuono, vaikka meidän Muro hyppäämisestä nauttiikin, sillä ratsastajan täytyy todellakin olla se, joka tietää mitä tekee ja välillä kertoa orille jotta ihan vielä ei välttämättä kannatakaan ponnistaa.
Metsä ja suomenhevonen ovat (ja varmaan melkein aina) kuuluneet yhteen. Maastoratsuna Muro on helppo, se menee eikä meinaa ilman että satulassa täytyisi miettiä mitä se saattaisi seuraavana säikähtää tai moneenko ilmansuuntaan ori tästä nyt lähtisikään. Tokihan jos se sata ja puoli vuotta samassa paikassa ollut kivi onkin yllättäen piilottanut taakseen pieniä suomenhevosia välipalakseen syövän monsterin, tuntee Murosta jotta nyt on jotain tapahtumassa ja asioihin kerkeää yleensä reagoimaan ennen kuin ori lähtee syystä jos kolmannesta. Tokihan Murossa on sekin hyvä puoli jotta ori lähtee metsäretkelle niin yksin kuin porukassa.
Vaikka Murolle laittaisi kärryt tai vaunut perään, ei punainen ole sitä mieltä että nyt ollaan menossa kunkkarien päätösmatkalla, vaan Muro hölköttelee menemään juuri sitä vauhtia mitä kärryiltä pyydetään. Oli se sitten mukavaa sunnuntaihölkkää tai sitten sitä reippaampaa ravia jolla voisi siellä radoillakin pärjätä.
Matkaajana Murossa ei mitään ongelmia ole, se kävelee joko ihmisen tai sitten rehusangon perässä oikeastaan mihin vaan ja matkustaa kenenkä vaan kanssa. Eipä tuo välttämättä edes kaveria kaipaa, kunhan on vain heinäverkko nenän edessä niin suomalainen on tyytyväinen.
i. Erkinheimon Koopa YLA2, KERJL-II sh rt 158cm |
ii. Erkinheimon Waluigi YLA1, KRJ-I sh m 167cm |
iii. Supermario YLA2, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I sh tprt 166cm |
iie. Ursula YLA3 sh hm 165cm |
||
ie. Erkinheimon Helluunen YLA2 sh vprt 162cm |
iei. Pöyröö YLA2 sh hrt 163cm |
|
iee. Karhumuori ei meriittejä sh prt 160cm |
||
e. Erkinheimon Vohvelieläin YLA1, SLA-I, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I, VVJ-I sh prt 152cm |
ei. Erkinheimon Ronkeli Rinkeli YLA1, SLA-I, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, VVJ-I sh rnvkk 150cm |
eii. Kapteeni Kiukku YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-III sh hrt 150cm |
eie. Simpukankerääjä YLA2, SLA-II, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-II, VVJ-II sh rnvkk 149cm |
||
ee. Erkinheimon Skylla YLA1, SLA-I, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-I, VVJ-I sh prt 154cm |
eei. Atomipommipormestari Fn, KTK-III, YLA2, SLA-II, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II sh vprt 161cm |
|
eee. Akmeeli YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II sh prt 161cm |
00.00.0000 - o./t. ei jälkeläisiä - e./i. emän/isän nimi - om. omistaja
Mä olin nähnyt onnekseni ajoissa ilmoituksen siitä jotta lähitallilla järjestettiin mahdollisuus treenata irtohypyttämistä. Apukädet tulisivat todellakin tarpeeseen, sillä irtohypyttäminen yksin olisi aina omanlaisensa projekti ja Muron olisi hyvä saada treeniä vieraassa paikassa hyppäämisestä ennen estevarsojen laatuarvostelua myöhemmin tässä kuussa.
Tilaisuus alkoi sen verran myöhään jotta aamusta ei ollut onneksi mikään hurja kiire, vaikka varasinkin ainakin tunnin ylimääräistä aikaa vain sen vuoksi jotta olisi - toivottavasti - edes jonkinlainen mahdollisuus pysyä aikataulussa. Tokikaan nuorten kanssa ei ikinä tiedä etukäteen mitä ne keksisivät ja vaikka Muro olikin vaikuttanut suhteellisen selväpäiseltä nuorelta, oli aina mahdollisuus sille jotta jotain yllättävää kuitenkin tapahtuisi.
Ennen lähtöä harjasin punarautiaan huolella, ennen kuin puin sille jännesuojat jalkoihin ja niiden päälle kuljetussuojat. Hyvin nopeasti olin tullut pohdinnassani siihen tulokseen jotta säästäisin varmasti meidät molemmat suuremmalta stressiltä tällä tavalla kunhan pääsisimme perille. Perille päästessämme ja ennen kuin edes ajattelinkaan Muron purkamista kopista, kävin katsomassa maneesissa miltä siellä näytti, sekä vaihdoin muutaman sanan tallin omistajan kanssa siitä mitä tuleva piti sisällään. Koska enää yksi hevonen oli hyppyyttämättä ennen kuin olisi Muron vuoro, siirryin trailerille purkamaan nuorikkoa. Antaessani Murolle luvan peruuttaa trailerista yllätyin siitä, kuinka nätisti ja järkevästi nuori ori peruuttikaan ulos, vaikka ollessaan takasillalla sen pitikin ilmoittaa Hyvinkin Kuuluvasti jotta ori oli saapunut paikalle.
Irrotettuani kuljetussuojat orin jaloista, kävelytin Muroa ympäriinsä jotta se sai hieman liikettä ja orilla oli samalla myös mahdollisuus vetristää itseään ennen hyppyytystä. Kävelyttäessäni Muroa seurasin orin reaktioita ja muutenkin sitä miten se käyttäytyi vieraassa paikassa, ennen kuin meidät pyydettiinkin jo maneesiin. Avustajien laskiessa puomeja ensin vain kasoiksi tolppien väliin minulla oli vielä hetki aikaa kävelytellä punarautiasta ja totuttaa sitä maneesiin ja siellä kuuluviin ääniin.
Kaiken ollessa valmiina sain juoksuttaa Muron ensimmäisen kerran kujaan ja nuori ori hieman kyseli että mitäs sitä pitäisikään tehdä, mutta parin testikierroksen jälkeen Muro sai ideasta kiinni. Välttämättä se kaunein ei Muron hyppytyyli ollut, mutta se annettakoon anteeksi, sillä kyseessä on kuitenkin nuori ori. Kuitenkin kierros kierrokselta Muron tyylissä tuntui tapahtuvan jonkinlaista parannusta jollain osa-alueella joten varmasti kunhan sitä vain irtohypyttäisi ja kunhan ori saisi lisää kokemusta sekä tietenkin lihasta, Murosta voisi tulla jopa ihan näppäräkin hyppääjä.
Viimeisellä kierroksella okserin takapuomi oli 55cm korkeudella, etupuomin ollessa viittä senttiä alempana. Kysyttäessä jotta haluaisinko ottaa vielä yhden kierroksen, kerroin että ehkä tämä olisi ihan hyvä tälle kertaa, sillä tämäkin jo todisti jotta Muro pääsisi kyllä sen estekorkeuden ylitse johon olin sen estevarsojen laatuarvostelussa ilmoittanut. Toisaalta minulla olisi aikaa vielä käydä ainakin kerran hypyttämässä Muroa ennen laatuarvosteluita, joten ehkä silloin meidän olisi kannattavampaa kokeilla isompia estekorkeuksia.
LAJI1 (JAOS)Sijoituksia 0/40, joista voittoja 0 |
|||
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
LAJI2 (JAOS)Sijoituksia 0/40, joista voittoja 0 |
|||
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - luokka - 0/0 |
00.00.0000 - Kutsu - PKK luokka - t: tuomari - tulos "Tuomarin kommentti"
VALMENNUKSET
Ulkoasu © VRL-13383
Virtuaalihevonen / A sim game horse