Reitstall Kühling

Home
Stables
Horses
Other
Diary
contact

 

© Pölhö

Maximillian Kühling

Syntynyt25.04.1998, 28 Sukupuoli, pituusMies
KoulutusKoulupainotteinen, HeA & Historialliset RooliOmistaja

* Ei puhu elämästään ennen vuotta 2014 sanaakaan vapaaehtoisesti tai ainakin mainitsee vain laajasti asioita, ei tarkenna helposti.
* Selässä noin 1/3 ihon pinta-alasta oleva arpi, lähtee vasemmalta lavasta ja loppuu oikealle lonkan taakse. Vihaa sitä sydämestään sen synnyn vuoksi.
* Maratoonari, juoksee ajoittain paljon ja pitkälti.


Maximillian Kühling tai lyhyemmin vain Max on vuonna -98 syntynyt mies. Tummapiirteinen saksalainen on syntynyt puolittaiseen hevosperheeseen, sillä miehen äiti on tunnettu kouluratsastaja ja valmentaja Annelise Scholz. Maxin isä ei ole millään tasolla hevosihminen, mutta alettuaan rakentamaan uudelleen suhdetta poikaansa vuonna 2020 on Markus Kühling yrittänyt opetella parhaansa mukaan hevosista. Äitinsä kanssa Max ei ole ollut enää oikeastaan tekemisissä. Max puhuu äidinkielenään Saksaa jonka lisäksi mies osaa myös Latviaa ja Englantia.

Vuodesta 2020 alkaen Max ja Ambry ovat asuneet saman katon alla hieman yllättävistä lähtökohdista. Kuitenkin yksi asia johti toiseen ja vuonna 2023 Max päätyi kosimaan ja 2024 juhlittiinkin pariskunnan häitä. Samana vuonna Maxista tuli myös isä, kun pariskunnan esikoispoika syntyi.

Tätä nykyään Max on paljon rennompi ja avoimempi persoona kuin mitä vielä muutamia vuosia sitten, mutta mies myös tietää jotta tilanne vaatii aktiivista työtä ja huomiota. Vuoden 2015 aikana miehellä on todettu PTSD joka on pysynyt jo vuosia hallinnassa, mutta sairauden kanssa ei siltikään leikitä.

Hevosten kanssa Max ei pidä mitään kiirettä ja millään tasolla hiki hatussa ei todellakaan treenata. Palattuaan hevosten pariin on meno rauhoittunut huomattavasti ja totta puhuen tätä nykyään mies haluaakin vain nauttia elämästä hevosten kanssa ja edetä juuri sitä tahtia kuin tuolle itselle ja ratsulle tuntuu sopivalta.

Tallin omistamisen lisäksi Max työskentelee personal trainerina ja mies on erikoistunut ratsastajiin sekä ratsastukseen. Mies tekee tuota työtä yrittäjäpohjalta joten sen puolesta kahden erilaisen alan yhdistäminen on ollut helppoa. Pääasiallinen toimitilansa on muualla, mutta ajoittain Max tuo asiakkaitaan myös tallille ja työskentelee heidän kanssaan myös täälä.

⟩ Lapset

 ➊       Milo Kühling
 ➋      
 ➌      

⟩ Ratsut

GG-t Moonfields Morenia
GG-t Minona
PRE-t Tu Sonrisa