Ambrioso

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut viverra ultricies massa non ultricies. Duis pharetra lectus et pellentesque dapibus. Aenean vulputate ante nec mi sollicitudin, in ultricies ligula lacinia. Nunc aliquet tellus sed neque blandit, at rhoncus nunc iaculis. Vivamus ut nisi quis augue ultricies tempus. Duis nec suscipit libero, ac dapibus velit. Suspendisse sit amet sapien sed diam congue tristique. Morbi ornare volutpat porttitor. Aenean scelerisque ligula ac porta convallis. Curabitur pretium dolor lorem. Pellentesque aliquam interdum ante, eget elementum neque vulputate quis. Vivamus ullamcorper, magna non facilisis gravida, turpis massa rutrum ligula, quis mattis augue lorem non ligula. Curabitur dapibus imperdiet purus. Nam velit augue, pretium ut elit in, molestie congue est.

Aenean vel quam lacinia, feugiat mi a, volutpat nibh. Vivamus et tincidunt dui. Cras dui urna, euismod eu justo facilisis, tristique consectetur augue. Praesent pharetra urna at scelerisque sodales. Quisque faucibus sem eu enim elementum dignissim. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin non elit nisi. Aenean interdum lectus arcu, quis sodales mi facilisis a. Maecenas at justo tincidunt, pharetra massa eget, ullamcorper justo. Nam feugiat, justo et venenatis hendrerit, turpis metus mattis nisl, porta bibendum neque justo ac turpis. Nam viverra ante a arcu sollicitudin, eget laoreet ante ornare. Cras at dui at tellus accumsan condimentum.

Välillä on tullut mietittyä miten jokin hevonen voikin olla niin sitruunan syöneen näköinen. Tokikaan jos vertaa isää ja poikaa ei poika ollut tästä parivaljakosta edes se pahin yrmy. Tokihan ajoittain tuntui siltä, että Brioa ei nähnyt millään korvat höröllä, mutta onneksi niitäkin hetkiä oli, kun ori jopa näytti suhteellisen iloiselta ja ”normaalilta”. Tai ainakin jos mietittiin mitä yleensä pidettiin normaalina hevoselle.

Olihan sitä pitkin orin elämää saanut puolustella toisen hapanta ilmettä ja selittää että orin olemus oli vain perinteinen ”ei omena puusta kauas putoa” tilanne. Joitain arempia orin happamuus oli jännittänyt enemmänkin, mutta suurin osa ihmisistä oli ymmärtänyt ruunikkoa kuullessaan asiasta eikä toisen happamuus enää haitannut. Tokihan kaikkien onni oli se, että vaikka ori olikin hapan kuin mikä, se ei ollut ihmiselle häjy. Nuorena ja hormonihuuruisena Brion kanssa oli toki jouduttu hieman keskustelemaan pelisäännöistä mutta missään kohtaa oria ei ollut tarvinnut pelätä. Ja vaikka sitä olisikin ehkä joskus enemmän tai vähemmän pelännytkin ei sille ollut ikinä tuota pelkoa näytetty, sillä sen jälkeen hommasta ei todellakaan olisi tullut enää mitään.

Ikä oli onneksi myös hionut pahimpia terävyyksiä pois orista ja ihan joka päivä se ei näyttänyt niin happamalta. Tokihan Brio oli löytänyt ne omat lempi-ihmisensä kaikkien joukosta ja olipa joku väittänyt kuulleensa ruunikon joskus jopa hörähtävän jollekin tervetulotoivotuksena. Sitä tarina ei kerro oliko tuo totta vai harhaa, mutta oletettavasti kaikki uskovat sen totta olevan. Mielenkiintoista onkin nähdä mihin suuntaan ori kehittyy vanhetessaan ja tuovatko lisävuodet siihen vielä uudenlaista pehmeyttä vai onko ruunikko pehmennyt jo sen verta mitä Brio aikookaan loppupeleissä pehmetä.