Kisapäivä: 01.05.2019
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 30.04.2019
30 ratsukkoa/luokka
3 ratsua/ratsastaja
VRL-tunnus pakollinen, VH-tunnus vapaaehtoinen
Tulokset ratkaistaan tarinoiden perusteella, tarinoilla ei minimi/maksimi pituutta.
Kisapaikka: Kontola
Vastuuhenkilö: Minni (VRL-10337)
Osallistuminen: sähköpostiin otsikolla tarina1

Muodossa: Luokka (rv) ratsastaja (VRL-) - Ratsu

Luokat

Luokka 1 60cm Olette juuri lähestymässä estettä, kun siihen kiinnitetyistä ilmapalloista yksi karkaa. Miten ratsusi reagoi tähän? Luokka 2 80cm Ihmiset ovat vappu tunnelmissa ja kesken verryttelynne ratsusi säikähtää jotain. Mikä säikähdyksen aiheutti ja miten siitä selvittiin? Luokka 3 100cm Olette päässeet palkintojen jakoon ja eräs palkintoja jakavista henkilöistä on kisapaikalla lapsia viihdyttänyt pelle. Miten ratsusi reagoi erilaiseen palkintojen jakajaan?
Tulokset

Luokka 1

1. Eira Helmipuro (VRL-02753) - Unique Snowflake "Eira, ootsä kunnossa?" Inari kysyi silmät suurina ja kurottui ottamaan yhteistä Uuno-hevostamme ohjista kiinni heti ravatessani pois radalta. "No en tietenkään!" puuskahdin närkästyneenä isosiskolleni, "näitsä mitä siellä kolmannella esteellä kävi!" "Näin. Voi vitsi, kyllä niiden olis pitäny kiinnittää ne pallot paremmin--" "Mitkä pallot?" Taas se Inari keskittyi epäolennaisuuksiin. Ankea, vakava sisareni. Inari oli raivon vallassa jostain vähäpätöisestä, esteestä kesken hypyn irronneesta ilmapallokoristeesta. Olisi kuulemma voinut käydä vaikka mitä, kun Uuno oli hätkähtänyt ja pukittanut. Olisin kuulemma voinut kuolla. Halvaantua. Saada aivotärähdyksen. Nyt hän kyllä menisi ja huomauttaisi järjestäjille, tai ainakin soittaisi isälle ja isä sitten sanoisi. Kun Uunokin oli pukittanut! Meidän Uuno, maailman rauhallisin heppa. Ei auttanut, vaikka kielsin jyrkästi. Inarilla ei olisi kyllä mitään asiaa mihinkään järjestäjien puheille häpäisemään minua. Eikä ainakaan iskällä! Uuno oli sitä paitsi säikähtänyt vähemmän kuin Inari! Ja muutenkin, miksi keskittyä epäolennaisuuksiin? Vai eikö Inari muka oikeasti nähnyt, mitä kauheaa sillä esteellä oli tapahtunut? Olin vinkannut silmää Hopiavuoren Eetulle, joka oli suostunut meitä kuskaamaan ja istui sen vuoksi. Eikä sen ilme ollut muuttunut yhtään. Arvatkaa vain, noteerasinko jotain pirun olematonta pukkisarjaa sen jälkeen? Koko kisahan oli ihan pilalla! Ketkähän kaikki näkivät?

2. VRL-14793 - Jasmiina VH19-031-0137 Radan kolmanneksi viimeinen este. Oma jännitykseni on alkanut jo kaikkoamaan, ja Jasmiinakin tuntuu rentoutuneen. Edessämme on pystyeste, jonka tolppiin on kiinnitetty ilmapalloja. Sinisiä ja punaisia. Onneksi olemme Jasmiinan kanssa harjoitelleet kotona monenlaisia esteitä, joten tämän ei pitäisi olla paha paikka. Pidätän hieman ohjilla ja istun alas satulaan. "Rauhassa nyt, tyttö", kuiskaan Jasmiinalle hiljaa. Olemme enää noin 20 metrin päässä esteestä. Yhtäkkiä yksi ilmapalloista päättääkin tuulen mukana irrota ja Jasmiina hätkähtää. Salamannopeasti se hyppää pari metriä sivulle ja minä sen mukana. Ennen kuin ehdimme edes pysähtyä, hoputan tammaa uudestaan laukalle ja lähden kohti estettä vinosta lähestymisestä huolimalla. Jasmiina laukkaa jännittyneesti lyhyttä laukkaa kaula ylhäällä ja korvat tiukasti kohti estettä. Rapsuttelen Jasmiinan kaulaa, eikä se voi muuta kuin totella minua. Se hyppää esteen yli valtavalla loikalla, mutta minä pysyn siinä mukana harjassa roikkuen. Yli päästiin! Jes! En ehdi ajatella tapahtunutta tarkemmin. Onhan rata ratsastettava loppuun.

3. Viixi (VRL-13923) - A.D. Ghost Sin VH19-017-0098 "Valmistautuu Viixi ja A.D. Ghost Sin", kuulutettiin kisapaikan kaiuttimista. Ratsastin ponin maneesiin odottelemaan oman suorituksen alkamista. Kohotin kättäni tuomarille ja saimme pillin vihellyksen myötä luvan aloittaa. Radan ensimmäiset kaksi estettä sujuivat hyvin, Synnillä oli melkoinen vauhti päällä. Kolmatta estettä lähestyessä Synnin vauhti yllättäen hiljeni, kun yksi esteen ilmapalloista lähti leijailemaan ilmaan. Patistelin orin jatkamaan kohti estettä. Se laittoi korvat höröön ja lähti laukkaamaan hurjaa vauhtia estettä kohti. Jännittynennä se teki huiman loikan esteen yli ja oli ihme, että pysyin kyydissä. Loppu rata menikin hyvin, mikään ei enää pelottaisi tätä ponia!

Luokka 2

1. VRL-14793 - King Billy VH19-093-0005 Jasmiinan kanssa selvittiin luokasta kirjaimellisesti säikähdyksellä. Sain tasata pulssiani loppuluokan ajan, mutta nyt olen jo King Billyn selässä verryttelemässä 80cm radalle. Billy ei ole tänään todellakaan parhaimmillaan. Se ravaa kaula alhaalla liiankin veltosti. Mieleni silti on rauhallisempi, koska Billyhän ei mitään säikähdä. Pyydän toista kisaajaa antamaan minulle raipan aidan yli. Ehkä se pistäisi Billyn parempaan kuosiin. Ratsastajan kurottaessa antamaan minulle raippaa, hänen muovipussinsa aivan Billyn jalkojen juurella kahahtaa yllättäen. Billy nykäisee äkkiä kovaan laukkaan. Ennen kuin ehdin tajuta, on aivan edessämme estetolppa ja Billy pysähtyy kuin seinään. Kaikki tapahtuu kuin hidastetussa elokuvassa. Billyn jarruttaessa kumoudun etukenoon ja jalkani suistuvat taakse Billyn kylkiä pitkin. Jalustimeni irtoavat ja... löydän itseni Billyn kaulalta. Totean, että minun on helpompi tästä laskeutua maahan kuin yrittään takaisin satulaan. Olin itse liian varomaton, tietenkin Billy on säikympi vieraassa paikassa. Onneksi tämä tapahtui verryttelyssä, eikä kisasuorituksen aikana. Ja olipahan Billy ainakin valppaampiloppupäivän!

Luokka 3

1. Ponnie (VRL-14761) - Pecurj VH19-018-0292 Mikäpä olisikaan parempi tapa viettää vappua kuin esteratsastuksen parissa. Ratsunani oleva ruunan rupsukka Pekka selvisi esteradasta yllättävän näppärästi, vaikka Pekasta ei mikään ilmapallojen tai ilmassa leijuvien serpentiinien suurin fani näiden kisojen jälkeen tullutkaan. Olimme matkalla palkintojen jakoon ja kaartaessamme keskilinjalle, vierelläni olikin tuttu kaksikko. Toinen Toukolasta kisaamssa oleva ratsukko: Poju, selässään tallityttö Inka. Inka yritti hätääntyneenä viittelöidä minulle jotain, mutta en ymmärtänyt, saati sitten kuullut mitä hän yritti minulle kertoa. Niinpä yritin näyttää että en kuule ja keskityin pitelemään Pekan aloillaan. Kun käänsin katseeni kohti pitkää sivua, jota kohti olimme keskilinjassa kaarrossa, ymmärsin viimein mitä Inka minulle oli yrittänyt viestiä. Pelle. Palkintoja jakamassa oli pelle. Hänellä oli suuret nitisevät jalkineet, hassut kirjavat vaatteet, hölmö hattu ja punainen nenä. Katsoin ihmeissäni kun hän käveli tuomarin perässä, ilmapalloista eläimiä veistellen. Tuomari saapui luokseni kättelemään ja kiinnittämään ruusuketta Pekan suitsiin. Pekka ei meinannut pysyä nahoissaan, mutta se ei minua yllättänyt. Niinpä pitelin ruunaa paikallaan parhaani mukaan. Kun pelle oli viimein saanut ilmapallosta taitettua hienon miekan, hän ojensi sitä minulle. Pekka, joka ei muuten ollut saanut vielä tähän mennessä päiväheiniään ja alkoi olla hieman malttamaton, kävi palloon hampaillaan kiinni. PAM! Kuului valtava, koko kisa-alueen täyttävä paukahdus. Pallon puhkeamisesta ei kerennyt varmasti silmän räpäystä kulua, niin suurin osa palkintojen jaossa olleista hevosista oli jo ampaissut häntä koipien välissä karkuun, Pekka mukaan luettuna. Roikuin ohjissa ja sain kuin sainkin ruunan viimein pysähtymään. Katsoin ympärilleni ja tilanne rauhoittui melkein yhtä nopeasti kuin oli eskaloitunutkin. Onneksi palkinnot oli jo meille jaettu, joten palasimme keskilinjan tuntumaan odottelemaan että loput ratsukot saivat palkintonsa. Kun palkinnot oli jaettu, otimme rauhallisen kunniakierroksen. Tämän episodin jälkeen kaikkosin naama punaisena paikalta, vaan Pekka ei tainnut ikinä oikein tajuta mitä meni tekemään.

2. Ponnie (VRL-14761) - Kernfield Billion Boy VH19-035-0040 Poju oli koko päivän ollut melko paineissaan, eikä ihme - olihan kisapaikalla jos jonkinlaista vappuhulinaa meneillään. Tuoreen munkin saatuaan ori rohkaistui hetkeksi, mutta lapsia viihdyttämässä ollut pelle sai vinkuvan nenänsä kanssa ponin polvet tutisemaan. Esteet ylittyivät Pojun kanssa hyvin, kuten yleensä. Ori oli herkällä päällä, joten sitä ei pahemmin sopinut ratsastella eteenpäin, eikä oikeastaan kyllä jarrutellakaan. Niinpä olin selässä enemmän avustavana matkustajana. Poju kummasteli hieman esteisiin viritettyjä hienoja koristeita, mutta ylitti esteet silti mukisematta. Kun viimeisetin ratsukot olivat ratsastaneet radan, meidät kaikki kutsuttiin palkintojen jakoon. Ilmeisesti kaikille oli luvassa vähintäänkin jonkin sortin tsemppipalkinto. Ajattelin jo, että olimme pahimmasta selvinneet esteradan ratsastettuamme, mutta ei, sieltähän se Pojun kammoksuma pelle jälleen saapui. Tuomarin kävellessä käsi kädessä pellen kanssa Poju oli varma että nyt se olisi menoa. Vierellä oleva tuttu hevonen, Toukolasta samassa trailerissa kisapaikalle matkannut Pekka, ei saanut Pojua rauhoittumaan, vaan päinvastoin, pojat yhdessä steppasivat paikallaan malttamattomina. Pekka sai palkintonsa ennen Pojua, joten Poju seurasi silmä kovana polvet tutisten Pelleä joka muotoili täyteen puhaltamaansa ilmapalloa. Kun Poju viimein lopetti tutisemisen, tapahtui jotain odottamatonta. Pelle oli ojentamassa pallosta muotoiltua miekkaa Pekan selässä istuvalle Saaralle, mutta ennen kuin Saara kerkesi kissaa sanoa Pekka puraisi pallon puhki. Kerkesin mielessäni miettiä, että nyt sitten mennään, ja niinhän sitä mentiin. Ori juoksi päättömästi pukitellen eteenpäin, onneksi törmäämättä muihin ratsukoihin. Lopulta tilanne rauhoittui ainakin sen verran että sain sieraimet suurena pärskivän orin pysähtymään. Laskeuduin suosiolla selästä alas ja talutin tanssahtelevan ratsuni takaisin palkintojen jakoon. Tuomaria hymyilytti kovin, hänen yrittäessään osua oikeaan kohtaan orin suitsissa saadakseen ruusukkeen pysymään paikallaan. Pelle pysytteli suosiolla hieman taka-alalla, sillä aina kun hän lähestyi meitä Poju ilmaisi kehon kielellään selvän ein. Niinpä pelle tyytyi vilkuttelemaan katsomassa oleville lapsille. Muiden ratsukoiden saatua palkintonsa oli kunniakierroksen aika, josta me jättäydyimme Pojun kanssa suosiolla syrjään. Talutin orin toisella kädellä tuulettaen pois kisa-alueelta.

3. VRL-14793 - Jax VH19-021-0019 Jaxin kanssa kaikki sujui onneksi ongelmitta aiemmista kommelluksista huolimatta. Pääsimme palkintojen jakoon. Istun Jaxin mustassa satulassa tyytyväisenä itseeni ja hevoseen. Palkintojen jakajat saapuvat. Joukossa on lapsia viihdyttänyt pelle. Voi ei, mitähän tästäkin tulee? Yritän itse pysyä rauhallisena, ettei Jax jännittyisi. Se katsoo pelleä oudosti, mutta pysyy aloillaan. Mutta tietenkin tämä kyseinen pelle tulee antamaan juuri meille ruusukkeen. Kerään ohjia tiukemmalle ja silittelen Jaxia. "Ei mitään hätää", puhelen sille. Jax vetää päänsä ylös ja tuijottaa läestyvää pelleä. Ihan kuin Jasmiina estettä, josta irtosi ilmapallo. Jax lähee peruuttamaan hitaasti ja varautuneesti. Yritän komentaa sen takaisin paikoilleen. Jax alkaa pyörimään ympyrää ja minä vain muka istun selässä. Komennan kerran ihan kunnolla ja hevonen alkaa taas kuunnella minua. Se silti astelee paikallaan levottomana. Huh, pellevaara ohi. Kunniakierroksen aika. En ehdi kunnolla edes antaa käskyä Jaxille, kun se hypähtää ilmaan ja ampaisee laukkaan. Nousen kevyeeseen istuntaan ja nauran iloisena. Jax päästelee pihalle kerääntyinyttä energiaa, eikä kentän keskellä seisova pellekään kiinnosta sitä enää.

4. Reita (VRL-02753) - Sand Pond Taustaa: Reita kommunikoi aiempien tarinoidensa vuoksi veljensä kanssa WhatsAppissa pelkästään haikuin. Tässä on kisapäivän viesti. Päivän haiku. Paskaa tuuria: pelle jakoi palkinnot. Pond sai kohtauksen.